Keskustelu
Osallistu kommentointiin teossivulla.
TuomasA
21.9.2020
Kirjan asetelma nuoresta naisesta, joka haluaa psykiatriltaan (itseään hullummalta) ison kasan lääkkeitä voidakseen kadota maailmalta ja lähinnä nukkua, kuulostaa pinnalta vain huuruiselta sekoilulta. Vuosi horroksessa on toisaalta sitä, ja samalla vahvasti kirjoitettu, monilla lauseillaan olennaisiin ytimiin iskevä romaani. Romaani sisältää järjettömyydessään naurattavia kohtauksia, kuten kertojaminän ja hänen ystävänsä Revan pornonkatselu humalassa hautajaisten jälkeen. Lääketokkurainen haahuilu johtaa synkempiin syvyyksiin, kun kertoja alkaa käydä läpi vanhempiensa kuolemaa ja poissaoloa elämästään. Poliittisuus tuntuu kirjassa riisuutuvan taustalla pyöriviin uutislähetyksiin, joihin kertoja ei juuri kiinnitä huomiota vaikka kuvaa niiden sisältöä. Kritiikki on rivien väleissä. Pohdin esimerkiksi, vinoillaanko päähenkilön ”nukun itseni uudeksi”-pyrkimyksillä itseään toistavalle hyvinvointijournalismille. Samanaikaisesti hillitön ja surullinen teos.
”Oli niin helppoa antautua vaivattomaan elämään ja polkea paikoillaan. - - Kauniin ulkomuotoni vuoksi olin satimessa maailmassa, joka arvosti ulkonäköä yli kaiken muun.”
”Sitten, yhtenä sunnuntaiaamuna, isä oli yhtäkkiä aivan tolkuissaan ja ilmoitti vain arkisesti kuolevansa iltapäivällä.”
”Tunsin kuinka varmuus todellisuudesta liukeni minusta kuin kalkki vanhasta luusta. Näännytin aivojani kohti määrittelemättömyyttä. Tunsin yhä vähemmän. Sanoja tuli, toistelin niitä päässäni ja käperryin kuuntelemaan niiden sointia, upposin niiden musiikkiin.”