Keskustelu

Osallistu kommentointiin teossivulla.

TuomasA

10.3.2020

Kristian Blombergin uusin runoteos kuuluu niihin kirjoihin, joita kutsun päätä kiihdyttäviksi. Kaikessa hiljaisuudessa tarkentaa täsmällisesti ilmaistuilla, pitkälle ajatelluilla runoillaan maailman asioihin ja toimintoihin, jotka ehkä näemme, mutta emme täysin. Ainakaan emme välttämättä koe niitä, vaikka näkisimme. Kirjoituksen tarkka muotoilu luo kauneutta, jota lauseisiin pysähtelevät lukijat osaavat arvostaa. "Sanot, että varot tekemästä totuudesta ihannetta, / että haluat käyttää siitä vaatimattomampaa nimitystä tarkkuus." (s. 28) Blombergin kokoelmassa tarkkuuteen ei lainauksesta huolimatta suhtauduta vaatimattomasti, vaan sekä muodolta että ajatukselta vaaditaan paljon. Niitä venytetään rajoille.

Sivulle 52 asti teos on säkeisiin jaettua tekstiä, varsin fragmentaarista, kuitenkin perinteisehköä modernia runoa. Aihepiireinä ovat mm. maisema, luonto, kirkonkellot, muistot, vanheminen ja tuleva. Sen jälkeen meininki lähtee aivan uusille kierroksille: "ng", "kangngastus", sivuille yksittäisinä levinneet kirjaimet, päällekkäin kasautuneet kirjaimet, sydänkäyriä, "epäsäännöllisiä pulsseja säännöllisessä tilassa". Levottomasta, poukkoilevasta, suurelta osin selittämättömästä siirtymästä tulevat mieleen David Lynchin harrastamat vinksahdukset. Kun on selvinnyt kirjan loppupuolelle, pääsee tutustumaan teksteihin joita voi luonnehtia esseemäisiksi proosarunoiksi. Näissä ajatusprosessit viedään vähäeleisesti äärimmilleen. Erityisesti lukemista ja runon olemusta koskevat pohdinnat olivat hyvin kiinnostavia, vaikka en vieläkään tiedä, pääsinkö niissä ytimeen saakka. "Kuvittelun ja lukemisen väliä ajelehtii yhteyttä kurovia häiveitä, jotka selittävät myös runouteen liitettyä meditatiivisuuden tuntua eli liikkumista kahden vyöhykkeen, lukemisen ja näkemisen, sisäisen ja ulkoisen, välillä."

Kaikessa hiljaisuudessa näyttää, minkälainen runokokoelma voi olla, ja laajentaa sen mahdollisuuksia ainakin omassa mielessäni. Miten teoksen tyylin ja poeettisen lähtökohdan voi muuttaa täysin eri osissa ja saada silti kirjan perustelemaan itsensä yhtenä teoksena. Typografialla ja kuvituksella on kokoelmassa myös suuri osansa, jonka analyysiin voisi käyttää toisen postauksen. Minä lopetan tähän, ja sanon vain: vuoden hienoimpia kotimaisia runokirjoja.

"Nyt kysyn, lukeudutko sinä niihin / jotka eivät pelottele toisia pois akustiikastaan / vaan tekevät omastaan niin kiehtovan, että siihen haluaa?" (s. 41)