Keskustelu

Osallistu kommentointiin teossivulla.

TuomasA

10.3.2020

Järkyttävä ja järkyttävän upea teos. En pystynyt muuhun kuin kliseiseen aloitukseen tämän kirjan kanssa, sillä lähinnä sen parissa teki mieli huutaa apua. Sinikka Huuskon runokokoelma Suolaruusu ei ainakaan jätä kylmäksi, vaan tekstit saavat aikaan tunneryöppyjä, vaikeita oloja, ja samalla suurta vaikuttuneisuutta tekijän ilmaisusta. Runojen estetiikka kiinnittää huomion aidosti rohkealla omintakeisuudellaan. Samalla se häiritsee aihepiirin takia, ja tämä ajatus on ollut myös Huuskolla taustana hänen alkaessaan kirjoittaa kokoelmaa, hän kertoi HS:n kirjallisuuspalkinnon ehdokashaastattelussa; esikoisteos on syntynyt Vladimir Nabokovin Lolitan aikaansaamista vaikeista tunteista. Miksi kauheita asioita voi kuvata kauniilla kielellä, ja saada lukemisesta taiteellista nautintoa?

Suolaruusussa näkökulma on ensisijaisesti hyväksikäytetyksi joutuneen lapsen. Näkymät ovat välillä hätkähdyttäviä, jopa painajaismaisia: "Aurinko, kultasydäminen huora", "verestä turvonnut hiusdonitsi", "hirviöt nousevat nurkasta tiarat päässä". En ihmettele, että HS:n raati poimi tämän ehdokkaisiin - teos on hieno löytö vasta pari vuotta sitten aloittaneen pienen kustantamon katalogista. Kustantajalle haluaisin osoittaa kommentin kustannustoimittamisen tärkeydestä, sillä teoksessa näkyy valitettavasti viimeistelemättömyys: on typoja, hieman kömpelöitä rytmityksiä, joitakin sanavalintoja olisin miettinyt vielä. Kokonaisuutena teos on vaikuttava, häiritsevä, hieno.

"jonain päivänä, jonain loistavan / punaisena veriperhosten päivänä kaikki / maailman eläimet kääntyvät sinua vastaan" (s. 47)