Keskustelu

TuomasA

24.2.2019

Kävin vähän aikaa sitten vanhassa kotikaupungissani Turussa. Keskustan mukavien ravintoloiden, kahviloiden ja ostosmahdollisuuksien ohella kaupungissa on jo vuosikymmenet ollut läsnä lähiöiden maailma, jonka maine on usein pahempi kuin todellisuus. Siihen, millaista siellä kasvaminen on ollut, päässee hyvin lähelle kiinni Noora Vallinkosken esikoisromaani Perno Mega City. Odotin lukevani varsin perinteisen romaanin, joka jatkaisi realistista työläiskertomuksen perinnettä. Vähänpä tiesin.

Heti prologi (jolla aloittaminen on jo itsessään vaaranpaikka) vakuuttaa kielellään, jopa säväyttää. Sitten aletaan alusta, syntymästä. Tämä on kehityskertomus, jonka kirjailija on saanut tuotua ilmaisunkin tasolle sekä käyttämällään sanastolla että laajemmin tyylin tasolla. Puhekielisyys yhdistyy runomaisiin kuviin tavalla, joka ei ole helppo toteuttaa. Vallinkoski on kirjoittanut virkkeitä, joiden käänteet aiheuttavat värinää. Sellaista, josta pidän paljon. Arvonsa on silläkin, ettei tyttöjen ja nuorten naisten lähiötarinoita, kertomuksia "tavallisesta" suomalaisesta köyhyydestä ole tullut luettua liikaa. Kirjassa seikkailevat hahmot, jollaiset ovat kuulemma olleet tunnistettavia monille lähiötaustaisille. Sain teoksesta paljon irti, ja tunsin jonkinlaisen jaetun kokemuksen, vaikka itse olen kasvanut pikkukaupungin omakotitalotaajaman laitamilla. Paljon on eriävääkin: en tunnista kasvuympäristössä ja ihmissuhteissa ilmenevää viileää kovuutta, ja kirjassa äidin mielenterveysongelmat määrittävät perheen elämää vahvasti.

Vallinkoski on kirjoittanut hienon esikoisen, ja toivottavasti hän jatkaa tämän jälkeen kirjallista tuotantoaan. Ainoa pieni nillityksen tarve minulla on taas pituudesta, sillä olisin tiivistänyt jonkin verran tästä n. 360 sivusta. Pitkiä tyhjäkäynnin jaksoja ei onneksi tule. Perno Mega City on mieleenpainuva ja monissa kohdin hauskakin kokemus, vaikka kirja näyttää todellisuudesta raadollisia puolia.

"Pernon uudella telakalla oli kaikki hienoudet ja Turun isoin kraana. Sirpa siirrettiin siivoustehtäviin. Se lakaisi isoja halleja. Työ oli niin tylsää, että Sirpalta meinasi pudota sormet käsistä. Työnjohtaja kulki hallissa ja kutsui Sirpan työtä tuottamattomaksi, mutta Sirpa tiesi tarkkaan kenen työ oli mitäkin. Onneksi oli työkaverit. Hävyttömät äijät, jotka heittivät huulta." (s. 50)