Keskustelu

Osallistu kommentointiin teossivulla.

PaMiVu

15.1.2020

LaNu-lukupiirissämme käsiteltiin Magdalena Hain Kolmas sisar. Romaani alkaa Royaumesta, noitien valtakunnasta, jota hallitsee musta ja valkoinen kuningatar. Heillä molemmilla on tyttäret, jotka ovat juuri saavuttamassa täysi-ikäisyyden eli 1000 vuoden iän. Toinen tyttärestä joutuu karkotetuksi omasta maailmastaan, ja hänen sisar-ystävänsä lähtee mukaan. Näin alkaa kahden noitatytön seikkailut 2000-luvun maapallolla. Lune ja Ciel kohtaavat maailman, jossa on vaikea tietää kehen luottaa; luottamus nouseekin yhdeksi romaanin tärkeimmistä aiheista. Kolmas sisar eli Soleil (punainen kuningatar) on tuonut auringon maata valaisemaan ja lämmittämään ja yksi tarinan kysymyksistä onkin se, että kuka maassa on Soleil. Vaikka kyse on trilogian ensimmäisestä osasta, niin kirja muodostaa kokonaisuuden, jonka lopussa asiat selkenevät ja ratkeavat, joten tämän kirjan voi hyvin lukea itsenäisenä teoksena. Heikkoutena olivat tietyt tarinan epäloogisuudet, jotka vaivasivat ainakin minua. Alun prologi (Royaume) oli todella puuduttava, mutta kun päästiin maan pinnalle, asiat alkoivat soljua eteenpäin. Tiettyä tiivistystä olisi myös voinut tehdä - eli kirjassa oli tiettyjen asioiden toistoa (kärhöt) ja kuvailua liikaakin. välillä toistettiin ärsyttävyyteen asti tiettyjä sanontoja kuten ”hän puri huultaan” (kill your darlings!) Vahvuutena tässä tarinassa oli kertomuksen eteneminen (sitten kun se pääsi vauhtiin) ja suhteellisen sujuva kieli. Myös mielenkiinto loppuratkaisua kohtaan kasvoi kirjan myötä. Kohderyhmä on nuoret lukijat; lukijat, jotka osaavat eläytyä täysikasvuiseksi tulemiseen, nuoruuden valintoihin ja koulun piirissä tapahtuviin ihastumisiin yms. 3/2020