Pimäenä ja ahdistavana pidetyllä keskiajalla eroottinen kirjallisuus oli kuitenkin moninaista ja vapaamielistä, mistä esimerkkinä 1300-luvulta peräisin olevat Geoffrey Chaucerin Canterburyn tarinoita ja Giovanni Boccaccion Decamerone. Myöhempää valistuksen aikakautta leimasi vapaus, mikä näkyy radikaaleimmin Markiisi de Saden pornografisissa teoksissa. Häveliäs ja sensuroiva viktoriaaninen aika tuotti valtavan määrän pornografiaa myös kirjallisessa muodossa, mutta sen laatu laski, mikä näkyy tuolta ajalta elämään jääneistä teoksista, kuten "Walterin" Salainen elämäni tai nimettömänä pysyneen kirjoittajan Herra Jackin ihmeellinen huone. Laadukkaampaa eroottisesti latautunutta kirjallisuuttakin tuona aikana tehtiin, kuten Oscar Wilden ja Robert Louis Stevensonin teokset.
1900-luvulla modernismin nousun myötä monet taiteen modernismeihin kytkeytyneet kirjailijat ja runoilijat tekivät myös erotiikkaa ja pornografiaa. Muun muassa D. H. Lawrencen ja Henry Millerin kaltaiset kirjailijat toimivat esitaisteilijoina toisen maailmansodan jälkeiselle seksuaaliselle vallankumoukselle. Kioskikirjallisuus syntyi 1950-luvulla pornografian ja erotiikan ollessa Yhdysvalloissa ja Euroopassa vielä kiellettyä, jolloin seksikirjoja julkaistiin halpoina pokkareina, joita myytiin tiskin alta tai tilausmyynnissä. Postmodernismi toi erotiikan takaisin korkeakirjallisuuteen 1980-luvulla. Esikuvana toimi mm. William S. Burroughs, joka kuului alun perin beat-liikkeeseen.
Uuden vuosituhannen alkaessa naisen seksuaalisuus oli säilynyt vielä tabuna, ja erotiikan uudessa aallossa nähtiinkin naiskirjoittajia, jotka kuvaavat omaa seksielämäänsä. Esimerkkeinä tästä ovat Catherine Millet ja Belle de Jour. Lisäksi uudempi aalto käsittää kirjoja, joita kutsutaan halventavasti nimityksellä "mommy porn". Tämän trendin aloitti E. L. James kirjasarjallaan Fifty Shades of Grey. Trendin kirjat sisältävät sadosokismia, mutta myös vahvan materialistisen ja konsumeristisen latauksen.
Lähde:
Hänninen, Nummelin & Sisättö – Erotiikan taitajia, Avain 2013
