Suomen sisällissota 1910-luvun kirjallisuudessa

Suomen sisällissota 1910-luvun kirjallisuudessa

Kirjahylly
Käyttäjän Tuomas Aitonurmi kuva
Tuomas Aitonurmi 22.1.2018
Kaikki kirjahyllyt

Valkoista kiihotusta, sympatiaa ja ymmärtävää realismia

 

Heti sisällissotavuonna 1918 julkaistiin ensimmäiset kaunokirjalliset teokset, joissa lähdettiin purkamaan syntynyttä kansallista traumaa. Sota järkytti tunnettuja kirjallisuuden tekijöitä, kuten Juhani Ahoa, Eino Leinoa, L. Onervaa ja F. E. Sillanpäätä. Heti sodan jälkeen järkytys tosin kohdistui lähinnä punaisen puolen tekoihin, ja varsinkin Ilmari Kiannon maine jälkipolvien silmissä koki kolauksen, kun hän kirjoitti "sotarunoja valkoiselle armeijalle" ja häiritseviä kirjoituksia punaisten naissotilaiden tappamisesta kutsuen heitä "susinartuiksi". Punaista puolta pyrki ymmärtämään F. E. Sillanpää klassikkoteoksessaan Hurskas kurjuus, jonka kuvauksen tapa ei julkaisuaikana miellyttänyt kummallakaan puolella. Kiinnostava kuriositeetti on myös Kössi Kaatran nimimerkillä Henkipatto julkaisema, montaasiromaaniksi kutsuttu Punaiset ja valkoiset, jonka oli alkukirjoituksen mukaan tarkoitus olla "vastapainona sille valtaisalle lokaryöpylle, joka siivottoman valkoisen katukirjallisuuden muodossa tulvii – –". L. Onerva runoili kokoelmassaan Murattiköynnös : "Kuin arastellen veli veljen käteen / käy jälkeen murhatyön. / Tää Kainin merkki millä voidaan pestä / pois synkän ihmisyyden sydämestä?"

 

1918

Juhani Aho: Hajamietteitä kapinaviikoilta I-III (WSOY), muistelmateos

Ilmari Kianto: Hakkaa päälle! (tekijä), runokokoelma

Joel Lehtonen: Kuolleet omenapuut (Otava), novellikokoelma

Eino Leino: Vapauden kirja (Kirja), runokokoelma

L. Onerva: Murattiköynnös (Ahjo), runokokoelma

1919

Henkipatto: Punaiset ja valkoiset (Frams förlag), romaani

Runar Schildt: Hemkomsten och andra noveller (Schildt), suom. Kotiinpaluu ja muita novelleja (Otava 1922), novellikokoelma

F. E. Sillanpää: Hurskas kurjuus (WSOY), romaani

Maila Talvio: Kurjet (WSOY), romaani

 

Katso muiden vuosikymmenten vinkit sivulta http://www.kirjasampo.fi/fi/suomen-sisallissota-kaunokirjallisuudessa

 

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo