Marikan kirjajuttuja: kolme tietokirjaa luksusmuodista

Teosesittely
16.11.2016
Toimitukselta: Teos | Kirjailija | Teema

 

Kolme tietokirjaa luksusmuodista

 

Herman Lindqvist: Madame de Pompadour : äly, kauneus, valta (WSOY 2010)

  

Fiktion ja faktan välinen ero on alkanut kaventua viime vuosina ja tarinallinen tietokirjallisuus on nykyään kovassa nosteessa. Nykyiset tietokirjailijat tavoittelevat teoksilleen enemmän lukijoita kertomalla faktoista elävästi, persoonallisesti ja jopa lennokkaasti. Lukijat taas tuntuvat rakastavan tietokirjoja, joihin voivat uppoutua kuin parhaaseen lukuromaaniin. Ei kenenkään tietokirjailijan asiantuntemus siitä vähene, jos asiansa osaa esittää lukijaystävällisesti ja mukaansa tempaavasti. Päinvastoin.

Ruotsalainen historioitsija Herman Lindqvist kirjoittaa tarinallisia tietokirjoja suurelle yleisölle. Hän on esitellyt kirjoissaan elävästi muun muassa Ruotsin valtakunnan 700-vuotisen historian, Napoleonin, Aurinkokuninkaan ja Marie Antoinetten rakastajan Axel von Fersenin sekä tehnyt kiintoisan henkilökuvan myös Ruotsin tulevasta hallitsijasta kruununprinsessa Victoriasta. Ludvig XV:n pitkäaikaisen rakastajattaren Madame de Pompadourin elämäkerta on yksi kiinnostavimmista.

Kesällä 1721 syntyi melko tavalliseen pariisilaisperheeseen tyttövauva, joka sai kasteessa nimekseen Jeanne Poisson. Tyttö oli harvinaisen kaunis, eläväinen ja lahjakkaan oloinen ja sai äitinsä varakkaan rakastajan ansiosta koulutusta Pariisin parhailta opettajilta. Hän hilautui pikkuhiljaa Pariisin silmäätekevien asteikossa korkeammalle ja oli parikymppisenä rikas, ihailtu ja onnellinen. Se ei kuitenkaan riittänyt Jeannelle, sillä hänen tavoitteensa oli ylempänä.

Jeanne alkoi hengailla Versailles’n hovissa ja hivuttautui lähemmäs kuningasta, eikä aikaakaan kun Ludvig XV kiinnitti huomionsa poikkeuksellisen kauniiseen naiseen, josta hullaantui heti täysin. Pian Jeanne sai aseman, johon oli tähdännytkin: hänestä tuli kuninkaan virallinen rakastajatar.

Elämä Versailles’n linnassa oli käsittämättömän mutkikasta ja uskomattoman ylenpalttista. Vaikka linna sijaitsi vain parisenkymmentä kilometriä Pariisista länteen, se oli tavallisen kansan ulottumattomissa ja luksuselämä, jota siellä vietettiin, yhtä kaukana kansasta kuin ulkoavaruus. Hovin päivät täyttyivät pompööseistä tanssiaisista, huimista metsästysretkistä, loistokkaista illallisjuhlista ja notkuvista ruokapöydistä ja kaikkein ylellisimmästä ylellisyydestä pääsi lopulta osalliseksi Jeanne de Pompadour, tavallinen porvaristyttö Pariisista, omaa sukua neiti Kala.

 

Harri Kalha: Kokottien kultakausi (SKS 2013)

Taidehistorian dosentti Harri Kalha on kirjoittanut mielenkiintoisen ja kuvapainotteisen tietokirjan kokoteista, 1900-luvun alun varhaisista naisjulkkiksista ja heidän iloisesti kuplivasta aikakaudestaan belle époque’ista. Kokoteiksi nimitettiin tuon ajan Pariisin ja muutamien muiden kaupunkien varietee- ja revyytähtiä, jotka esiintyivät myös postikorttimannekiineina ja olivat oman aikansa kadehdittuja ja inhottuja mediapersoonia.

Kokotit tanssivat ja esiintyivät teatterien ja oopperoiden lavoilla täysille katsomoille. He käyskentelivät puistoissa ja paraatipaikoilla. Heidän brändiään vahvistettiin myymällä viehkoja postikortteja, joita liimailtiin albumeihin katseltavaksi. Heidän ilmeitään ja eleitään imitoitiin ja heidän pukeutumisestaan ja ehostuksestaan otettiin vaikutteita. Kokotit olivat tarkkaan mietittyjä ja tuotteistettuja tyyli-ikoneita, aivan kuten nykyajan poptähdet, jotka ammentavat omiin 2000-luvun esityksiinsä ja habitukseensa jatkuvasti vaikutteita kokottien rehevältä aikakaudelta.

Kalha avaa kirjassaan lukijalle kokottien moninaisen maailman. Hän tarkastelee taidehistorioitsijan luupilla valokuvapostikorttien yksityiskohtia, esittelee kuvien kautta tuon ajan muotivirtauksia, pureutuu naiskuvaan yleensä, pohtii sukupuolirooleihin liitettyjä odotuksia ja kertoilee myös pieniä kiinnostavia anekdootteja kokoteista ja heidän glamourin täyttämästä maailmastaan. Kalhan yksityiskohtainen teos on yhtä runsas kuin kokottien kuningatar, rehevä Otéro, josta menivät sekaisin kaikki miehet kansanmiehestä kuninkaisiin.

 

Mirja Tervo: Huimaavat korot (Atena 2011)

 

Suomalainen Mirja Tervo päätti hakea vuonna 2007 töihin juuri avattavaan new yorkilaiseen luksuskenkäsalonkiin, joka oli ällistyttävin korkokenkäparatiisi, mitä maailmasta siihen aikaan löytyi. Piinallisten haastattelujen ja kuukauden tehokoulutuksen jälkeen Tervo aloitti työt.

Into päästä työskentelemään luksuksen parissa kumpusi Tervon etnologin taustasta. Hän oli tutustunut ylellisten brändien maailmaan jo aiemmassa työssään ja huomannut, kuinka kiinnostavia myyjien, johdon, asiakkaiden ja tuotteiden väliset kytkökset ostotapahtumassa ja sen ulkopuolella ovat ja kuinka ne ilmenevät ja näkyvät arjen toiminnassa ja kielenkäytössä. Hän halusi tutkia kenkäsalongin hierarkioita tarkemmin ja se onnistuisi vain, jos hän työskentelisi itsekin myyjänä.

Tervon kirja näyttää mielenkiintoisesti, miten valtava piilomerkitysten maailma naisten korkokenkiin liittyy. Hän kuvailee kiintoisasti, kuinka korkokenkiin siirtymistä voidaan pitää tytön siirtymäriittinä aikuisuuteen ja mitä kaikkia muita sanomattomia merkityksiä naisten jalkoihin, korkoihin ja kenkien eri muotoihin ja malleihin liitetään.

Tervo kertoilee myös nasevasti kaikenlaisista sattumuksista salongissa. Asiakkaat voi luokitella tiettyihin tyypillisiin ryhmiin, samoin myyjät, joista joillain on yhtä iso ego kuin kaikkein vaativimmilla pilalle hemmotelluilla superrikkailla ostajilla. Tervo kertoo myös ankarasta kurista, joka salongissa vallitsee: puhutteluun joutuu heti, jos ilmestyy töihin esimiehen mielestä ruma paita päällä. Kenkäsalongissa työskentelevien myyjien on hymyiltävä, mutta kaikkein parhaimman tilin kerää sielläkin se, joka todella pitää työstään ja hymyilee omasta tahdostaan. Aidosti asiakkaan tarpeisiin suhtautuva myyjä myy moninkertaisesti enemmän kuin lipevästi lirkutteleva. Siinä yksi Tervon kirjan tärkeimmistä pointeista.

 

Marika Helovuo

Toimitukselta