Anneli Kannon kirjailijavierailu - Pallo ja minä

Kirjoitan Futistyttö-sarjaa, joka kertoo jalkapalloa pelaavista tytöistä.
Itsehän en osaa pelata jalkapalloa. Itse asiassa en osaa pelata minkäänlaista palloa. Minulla ei kerta kaikkiaan ole pallosilmää.
Koulussa pelattiin pallopelejä: polttopalloa, nelimaalia, lentopalloa ja pesäpalloa. Siihen aikaan tytöt eivät vielä pelanneet sählyä, koripalloa tai jalkapalloa. Se ei haitannut, sillä olen rähmäräpylä joka ainoassa pallolajissa. Polttopallossa paloin heti, kun en osannut väistää palloa. Lentopallossa en osunut palloon syöttäessä enkä verkolla. Sulkapallot viuhahtivat liian vikkelästi ohi.

Pesäpallo oli surkein lajini. Olen vasenkätinen, joten minun piti lyödä ”väärältä puolelta” syöttölautasta. Lukkareilla oli vaikeuksia syöttää. Se ei haitannut, sillä en kuitenkaan osunut palloon. Valitsin aina paksuimman mailan, sillä kuvittelin, että sellaisella olisi suurempi todennäköisyys osua. Turha luulo. Sisävuorolla huitaisin kolme hutia ja hiihtelin lyöjien jonon päähän murhaavien katseiden saattelemana. Pääsin joukkueisiin parhaan kaverini Maijan vuoksi. Hän oli hyvä pelaaja eikä suostunut joukkueeseen, jollei minuakin valittu. Maija oli reilu.
Ulkovuorolla en saanut palloa kiinni. Seisoin takakentällä räpylä ojossa toivoen, että ihmeen kaupalla pallo napsahtaisi taivaan korkeudesta suoraan räpylääni. Ei napsahtanut. Se ei haitannut, sillä olin surkea myös pallon heittämisessä. Heitot jäivät lyhyiksi ja sinkoutuivat mihin sattui.

Kun kasvoin aikuiseksi, sain tyttären, joka on haka pallopeleissä. Hänellä oli tiikerintarkka pallosilmä jo päiväkodissa. Hän sai aina pallon kiinni. Hän osasi potkaista palloa juuri oikealla hetkellä. Hän osasi tähdätä pallon maaliin.

Tytär käsittelee palloja kuin jonglööri. Hän muuten jongleeraa kolmella pallolla hyvin ja neljälläkin kohtalaisesti. Hän pelaa jalkapallojoukkueessa ja on hyvä hyökkääjä. Pallolla hän tekee omituisia temppuja; pompottelee polvilla, reisillä, päällä, olkapäällä, kantapäällä. Joskus hän on yrittänyt opettaa pallotemppuja minulle, mutta harjoitukset ovat päättyneet naurunräkätykseen.

Pesäpallossa tytär on kauhistuttava vastustaja, vaikka onkin aika lyhyt. Hän ottaa ohuimman mailan, keskittyy ja humauttaa niin että maila kumahtaa, pelaajilta pääsee pitkä oooooo ja pallo singahtaa yli kentän. Pesät tyhjenevät ja tytär juoksee kunnarin. Minä olen ihailusta mykkänä kentän laidalla. Miten hän saattaa aina osua! Miten ihminen voi olla noin lahjakas!

Kun pitää kirjoittaa kouluun esitelmä tai aine, tytär muuttuu tuskanpunaiseksi ja pyytää neuvoja. Hänen mielestään kirjoittaminen on kauhean vaikeaa. Outo juttu. Kirjoittaminenhan on niin helppoa. Paljon helpompaa kuin palloilu.

Anneli Kanto

Teksti julkaistu alunperin Okariinossa, julkaistu ja päivitetty viimeksi 5.9.2010.
Siirretty Kirjasampoon 10.2.2016.