Ajankohtaista Sivupiirissä

20.4.2018
Vuonna 1945 perustettu Otavan Kirjasäätiö jakoi torstaina 19.4. tämänvuotiset kirjallisuuspalkintonsa (á 15 000 e).
19.4.2018
Suomen Kirjailijaliitto jakoi vuotuiset tunnustuspalkintonsa (á 10 000 euroa) kevätkokouksessaan 18.4.2018.
9.4.2018
Lukuviikkoa vietetään tänä vuonna 16. - 22.4. teemalla Mun tarina, joka kannustaa kertomaan omasta taustasta tarinan ja kirjallisuuden keinoin. Lukuviikko on vuosittain järjestettävä valtakunnallinen lapsia ja nuoria lukemaan innostava tapahtuma, jonka perinne aloitettiin Lukusunnuntaina vuonna 1977.
5.4.2018
Toista kertaa jaettava Punni-kirjallisuuspalkinto myönnetään tänä vuonna Riina Katajavuorelle ja
28.3.2018
IBBY Finland jakoi 27.3.2018 ensimmäisen uuden lasten- ja nuortenkirjallisuuden käännöspalkinnon Raija Rintamäelle käännöksestään lastenkirjaan Onnentyttö Dunn
27.3.2018
Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2018 lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon ehdokkaat julkistettiin Bolognan kansainvälisillä kirjamessuilla. Nämä 12 teosta tavoittelevat palkintoa, joka jaetaan Oslon oopperatalossa Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä 30.10.2018.   Tanska
24.3.2018
Vuoden 2018 ja historian kuudennen Tulenkantaja-palkinnon saa Magdalena Hai kiehtovasta ja ihanasta saturomaanistaan Kurnivamahainen kissa (Karisto).
5.2.2018
Tämän vuoden Runeberg Junior -palkinnon saa Karin Erlandssonin kirja Pärlfiskaren, joka on
5.2.2018
Suomalaiset kirjabloggaajat äänestivät jälleen vuoden parhaista kirjoista. Avoimeen verkkoäänestykseen osallistui yli 40 bloggaajaa ja ehdokkuuksia sai yhteensä 175 kirjaa Blogistanian kirjallisuuspalkintojen neljässä eri kategoriassa, Blogistanian Finlandia kotimaisille kirjoille, Globalia käännöskirjoille, Kuopus lasten- ja nuortenkirjoille ja Tieto tietokirjoille.
29.1.2018
Helmikuussa pääsee taas kokeilemaan e-lukemista helposti, kun kirjastot ja kustantajat avaavat luettavaksi e-kirjoja lapsille, nuorille ja aikuisille.
12.1.2018
Suomen Nuorisokirjailijat ry:n jakamat Topelius- ja Arvid Lydecken -palkinnot jaettiin tänään.   
11.1.2018
Nuorille suunnattu Ilmastonmuuttajat-kirjoituskilpailu on käynnistynyt. Kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liiton järjestämä kilpailu on suunnattu 13-29-vuotiaille nuorille, ja se järjestetään yhdessä nuorisoalan järjestö Allianssin, ympäristöjärjestö Greenpeacen, Ilmasto.nyt-opintokokonaisuuden ja Ilmastokanava-hankkeen kanssa. Kilpailun lajina on novellit tai lyhytproosa.
5.3.2018
On taas aika tehdä katsaus kevään lasten- ja nuortenkirjauutuuksiin. Poiminnat on tehty joulukuussa kustantajien uutuuskatalogeista. Listasta on jätetty pois kaikki sarjakirjojen jatko-osat, joita ilmestyy taas runsain mitoin. Paljon mielenkiintoista on jälleen tulossa ja lukemista löytyy varmasti ihan jokaiseen makuun!  
11.12.2017
Lounais-Suomen kirjailijat ry:n jakama Anni Polva -palkinto myönnettiin tänä vuonna Roope Lipastille kirjastaan
7.12.2017
Kirjojen Suomi valitsi luettavaksi yhden kirjan jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuodelta ja viimeiseksi, vuotta 2017 parhaiten kuvaavaksi kirjaksi toimittaja Seppo Puttonen valitsi lasten kuvakirjan Mennään jo naapuriin.

Sivut