Maria Peuran runoilijahaastattelu - Kahdeksan kimuranttia kysymystä

 

Syntymävuosi: 1970

Asuinpaikka: Porvoo

Perhe: Mies ja viisi lasta, joista itse olen synnyttänyt kaksi.

 

Luulen, että se alkoi ollessani vielä kohdussa, kun kuuntelin ympärilläni puhutun kielen solinaa ja sisäelinten kohahduksia.

 

Lastenrunojen kirjoittaminen on iloista ja kepeää ja hyvin erilaista kuin proosan

kirjoittaminen. Runoja kirjoittaessani en ole sidottu mihinkään tiettyyn paikkaan.

Raapustan riimejä paperille ruokaa laittaessa, yöllä herätessäni, lasten kanssa

puuhatessa, siis milloin vain. En kylläkään kirjoita runoja aina vaan minulla on

runokausia, jolloin annan runohanan olla auki yötä päivää.

 

alitajuisesti. Se on kirjoittamisessa suurin nautinto.

 

Hiekkatie, jonka keskikaistalla kasvaa ruohoa. Sellainen tie, jota on menty hevosella tai jalan, ei autolla ollenkaan. Tien varrella raivaamatonta metsää. Eläinten jälkiä kaikkialla. Tie johtaa eräjärvelle.

 

Pulppuileva, luonnollinen. Sitä lukiessa tulee riemukas olo.

 

Uteliaisuus, rohkeus, kyky tunnistaa omia pelkojaan ja heikkouksiaan

 

Helppo kysymys, kun olen julkaissut vain yhden runokokoelman. Olisin Mimmi Mou,

pakolaistyttö, joka on puoliksi lintu.

 

Luin juuri Markku Kaskelan runokokoelmaa Puhu heidän kieltään (Tammi 2006).

Omaperäistä ja nautittavaa tekstiä!

 

Mimmi Moun ilotaika, Tammi. 2004