Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto 2014 Pajtim Statovcille

Ajankohtaista
14.11.2014

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Vuoden parhaalle esikoiskirjalle jaettava Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto on myönnetty eilen Pajtim Statovcille (s. 1990) romaanista Kissani Jugoslavia. Helsingissä asuva, kirjallisuustiedettä sekä elokuva- ja televisiokäsikirjoittamista opiskeleva Statovci kertoo kirjassaan Suomeen muuttaneen albaaniperheen tarinan. Kirjailija itse on tullut Suomeen perheensä kanssa kaksivuotiaana Kosovosta. Palkintoraati totesi kissan ja käärmeen olevan ikivanhoja symboleja, jotka Statovci lataa uudella merkityksellä ja "luo niiden avulla oman siirtolais-homoeroottis-suomi -mytologiansa". Palkintolautakunnan puheenjohtajana toimi kirjallisuustoimittaja Antti Majander. Muut jäsenet olivat toimittajat Suvi Ahola ja Sanna Kangasniemi, runoilija Aki Salmela sekä kirjailija Juhani Karila, joka sijoittui viime vuonna kisassa toiseksi novellikokoelmallaan Gorilla.

Erikoismaininnat raadilta saivat myös Antti Holma romaanillaan Järjestäjä, Henni Kitti romaanillaan Elävän näköiset ja Tommi Kinnunen romaanillaan Neljäntienristeys. Kilpailun 10 ehdokkaan joukossa oli kuusi romaania, kolme runokokoelmaa ja yksi esseekokoelma.

Lisätietoja:
HS: Pajtim Statovcin romaani voitti HS:n kirjallisuuspalkinnon
HS: Maahanmuuttaja ja mies, kaksi kriisiä samaan aikaan (kirja-arvio)
HS: Kosovosta Suomeen muuttaneen Pajtim Statovcin esikoisromaani on "värisyttävä lukukokemus" (haastattelu)

 

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo

 

                
Kissani Jugoslavia Kirjasammossa                           Pajtim Statovci, kuva: Otava