Kirjoituskilpailuja julkistettu viikoilla 23-24/2014
Viime päivien varsin vilkasta kirjallisuusaiheista uutisointia täydentävät myös erilaiset kirjoituskilpailut, joita on nyt julkistettu useampia. Tässä artikkelissa on koonti tämän ja edellisen viikon aikana julistetuista kilpailuista.
Kirjoittajayhdistys Huutomerkin Muusa-kirjoituskilpailu 4.6. – 1.8.2014
Pohjoisen kirjallisuuden kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry järjestää perinteisen Muusa-kirjoituskilpailun. Kilpailussa haetaan lahjakkaiden kirjoittajien kaunokirjallisia tuotoksia. Aiheena tämän vuoden kilpailussa vuonna on ”Harhat”. Kilpailu on avoin kaikille, jotka eivät ole julkaisseet omaa kaunokirjallista teosta. Omakustanteet tai antologiat eivät ole este. Tekstien tulee olla ennen julkaisemattomia. Tyylilaji on runo tai proosa. Voittajateksti julkaistaan kulttuurilehti Kaltiossa ja toiseksi tullut teksti julkaistaan Hallauksen numerossa 19. Lisätietoja kilpailusta Huutomerkin sivuilla.
Kouvolan dekkaripäivien pienoisromaanikilpailu 6.6.2014 – 31.8.2015
Vuonna 2016 Kouvolan dekkaripäivät viettävät 20-vuotisjuhlaansa ja sen kunniaksi järjestetään rikosaiheinen pienoisromaanikilpailu. Kilpailu on avoin kaikille ja kilpailutekstien pitää olla ennen julkaisemattomia. Teksti on lähetettävä dekkaripäivien viralliselle järjestäjälle Kouvolan kaupunginkirjastolle 31.8.2015 mennessä. Kilpailun tulokset julkistetaan ja palkinnot jaetaan Kouvolan XX Dekkaripäivillä perjantaina 10.6.2016. Lisätietoja kilpailusta dekkaripäivien sivuilta.
Runokuun RunoHelsinki-kilpailu 11.6. – 31.7.2014
Tänä vuonna kymmenettä kertaa järjestettävä Runokuu-kirjallisuusfestivaali julkisti yhteistyössä Linnanmäen kanssa Helsinki-aiheisten runojen kilpailun. Kaikille avoin kilpailu etsii enintään viiden säkeen mittaisia runoja. Kilpailuun voi osallistua sähköpostitse, Twitterissä ja Facebookissa. Kolme osuvimmin Helsingin olemuksen tiivistävää runoa asetetaan näyttävästi esille Linnanmäen Panoraama-näköalatorniin. Voittajarunot valitsee Runokuu-festivaalia järjestävä työryhmä. Lisätietoja kilpailusta Runokuun sivuilta.
WSOY:n Kirjan vuosi 2015 -kirjoituskilpailu 12.6.2014 – 31.3.2015
WSOY on julistanut yhdessä WSOY:n kirjallisuussäätiön kanssa kirjoituskilpailun, jossa etsitään persoonallisella tavalla omaa aikaamme kuvaavia tai kommentoivia proosakäsikirjoituksia. Kilpailuun voi osallistua essee-, lyhytproosa-, romaani- tai novellikäsikirjoituksella. Osallistua voivat kaikki, jotka eivät ole vielä julkaisseet kaunokirjallista teosta. Voittajan valitsee viisihenkinen raati. Kolme parasta käsikirjoitusta palkitaan rahapalkinnolla. Tulokset julkistetaan Werner Söderströmin syntymäpäivänä 2.10.2015. Voittajateos julkaistaan vuonna 2016 ja WSOY varaa option julkaista kaikki palkitut teokset. Lisätietoja kilpailusta WSOY:n sivuilta.
Lähteet ja lisätietoja:
Huutomerkki: Vuoden 2014 Muusa-kirjoituskilpailu on käynnistynyt
Kouvolan dekkaripäivät: rikosaiheinen pienoisromaanikilpailu
Runokuu: RunoHelsinki-kilpailu
WSOY julistaa Kirjan vuosi 2015 -kirjoituskilpailun
Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo
- Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kirjoittaaksesi viestejä.