Olli Jalonen - Kokeellista, havainnoivaa eläytymistä

"Olli Jalonen (syntynyt 21.2.1954 Helsingissä) on maamme arvostetuimpia prosaisteja. Hän tuli julkisuuteen Otavan järjestämässä novellikilpailussa vuonna 1978 teoksella Unien tausta. Jalosen laajasta tuotannosta mainittakoon romaanitrilogia Johan ja Johan, Isäksi ja tyttäreksi ja Elämä, ja elämä, joka kuvaa kuulaasti ja kirkkaasti syntymän, elämän ja kuoleman sattumanvaraisuutta. Jalonen sai Finlandia-palkinnon Isäksi ja tyttäreksi -romaanistaan vuonna 1990. Jalosen teoksia on käännetty ruotsiksi, norjaksi, viroksi ja saksaksi. Jalonen väitteli filosofian tohtoriksi Tampereen yliopistossa 2006. Hän on toiminut muun muassa toimittajana, tiedottajana ja tutkijana, asunut Suomessa, Ruotsissa ja Irlannissa. Taiteen keskustoimikunta nimitti Jalosen taitelijaprofessoriksi viiden vuoden toimintakaudelle (2005–2010) huhtikuussa 2005."
– Finlandia-palkintoehdokkaiden 2008 esittely Suomen Kirjasäätiön sivuilla

Kirjailijoista joillakin on aivan oma tyyli, joka jatkuu tunnistettavana teoksesta toiseen. Olli Jalonen kuuluu heihin. Olen oppinut odottamaan myös ajatuskokeita, joita keskenään lajeiltaan hyvin erilaiset teokset kerrontatapoineen edustavat.

Olemmeko huomanneet Tuhkasaaren (1987) olevan lasten fantasiaa? Entä Jalosen Sari-Helena Tenninä kirjoittama kauhu tai Hanneliina Seretin esikoisromaani, jotka sisältyvät Kenen kuvasta kerrot -romaanin (1996) naispäähenkilön mielenmaisemaan?

Kymmenen vuosituhatta, sen lyhyet tarinat historiasta (1999), ovat alkujaan filosofi Eero Ojasen ja Olli Jalosen kuunnelmaa, kirjana minusta yksi pedagogisesti viisaimmista taiteen soveltamisen esityksistä, joita olen historian alalta lukenut, havainnollista eläytymistä. Yhdeksän pyramidia (2000) tuntuu puhuttelevan eniten taideyhteisöä, näyttää arkkitehti-taiteilijan äärikokeilun eurooppalaisiksi pyramideiksi.

Oivaltavassa kirjailijaesittelyssään ”Totalitarian Tendencies” englanninkielisessä Transcript-lehdessä Harry Forsblom on eristänyt Jalosen romaaneista ja novelleista piirteitä, jotka edustavat pahimman mahdollisen paikan, dystopian, tunnelmia, vieraantumista ja väärään paikkaan joutumisen kokemusta.

Mikä sitten saa minut lukemaan ne kaikki? Ehkäpä se on kuvaus ihmisen identiteetin etsimisestä. Jalosen fiktiossa ollaan paljon maailmalla, mutta myös Hämeenlinnassa. Kirjailija on kuvannut lähihistorian Johan-romaanien trilogiassa (1989–1992) ja sen laajennetussa ja uudelleen järjestetyssä Yksityiset tähtitaivaat -versiossa (1999) sukupolvia läpäisevää historiaa.

Hän on tehnyt materiaalejaan myöten historiasta tietoisia ympäristöteoksia Hämeenlinnaan, Verkatehtaalle ja Harvoilanmäen asuntomessualueelle yhdessä kuvanveistäjien Anssi Taulu ja Olli Larjo kanssa. Yhteisteoksia ovat katugrafiikan laatat Riitta Jalosen ja valokuvataiteilija Marjukka Vainion kanssa kävelykadulle (2004), samaten kuin runot yhdessä Riitta Jalosen kanssa Häme-aiheisiin Vainion kuvasalkkuihin (1993).

Toisaalta hän rakentaa ajankohtaiseen trendiaiheeseen, globaalin matkakisan kehykseen, epäilmeisen rakkausromaanin 14 solmua Greenwichiin (2009) ja kritisoi mm. tehotuotantoajattelua ja koomista itsekehua Värjättyä rakkautta -novelleissaan (2003).

Jalosen kiinnostuksen kohteiden laaja-alaisuutta kuvaa väitöskirja, joka käsittelee assosiaatioita (mielleyhtymiä) ja niiden näkymistä kotimaisessa fiktiossa. Kokeellisen väitöskirjan perspektiivi on 100 vuotta, ja se havainnollistuu lukuoppaaksi.

– Sini Kiuas –

Viimeksi päivitetty 16.8.2010
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 13.12.2011