Kielen monet säikeet

Ranya Paasonen (ent. ElRamly) asuu Helsingissä, opettaa luovaa kirjoittamista ja kirjoittaa.

Hän on viettänyt lapsuutensa Intiassa, jossa hän syntyi, isänsä kotimaassa Egyptissä, Saudi-Arabiassa, Libyassa, Tsadissa ja Suomessa.

Hän valmistui filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan seemiläiset kielet. Kieli on Paasoselle tärkeää. Hän pohtii Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kotus-blogissa kielen olemusta. Hän tarkastelee sen oppimista muun muassa pienen tyttärensä kautta. Miten ihminen oppii kieltä ja millaista kieli olisi jos emme oppisi matkimalla, vaan käyttäisimme kieltä vapaasti.

"Tyttäreni riemuntärähdykset ovat saaneet minut ajattelemaan, että jäljittely liittyy kaipuuseen ja suruun, mutta ei-jäljittely iloon. Ilo tuottaa yhtäkkisiä uusia sanoja, jotka eivät ole velkaa millekään."

Kieli on monenmakuista ja tasoista myös hänen erikoisromaanissaan Auringon asema (2002). Kirja voitti Kalevi Jäntin palkinnon ja Runeberg-palkinnon. Se oli erittäin kehuttu ilmestyessään.  Romaani on käännetty usealle kielelle.

Auringon asema on kasvutarina, perhetarina ja rakkaustarina. Kirjan sanat soljuvat limittäin, ympyränä, ajatuksenvirtana. Tarina lähtee ja aina palaa kertojaminän vanhempien kohtaamiseen junassa. Kertoja kasvaa sisarensa kanssa kultuurien keskellä ja kulttuurien välissä. On kaksi tapaa kuoria appelsiini. Saada kuoresta spiraali ja rannekoru tai saada kuoret irti neljällä siistillä vedolla. Isän tapa ja äidin tapa.

Lapsuusmuistot punoutuvat kasvutarinaksi ja vanhempien tarinaksi. Kuinka juodaan kolaa paperipillistä, joka hajoaa ennenkuin pullo on tyhjä. Miten puutarhan viinirypäleistä puristetaan mehua.

Kuinka isän halkaisema vesimeloni on mehukas ja punainen ja kaunis kuin tyttären kasvot. Kuinka äiti säästää Suomesta ostettua sipulikeittoa.

Miten kertojan isä näkee enkelin astuessaan junavaunuun.

Kuinka olla vieras omassa maassaan. Miettiä miksi Suomessa kaikella on viivakoodi. Miksi seinät ovat valkoiset ja hedelmissä ei koskaan ole multaa. 

Romaanin tarina on vahva ja kuljettaa kielellään lukijaa eteenpäin.

Rakkaus on vahvin kaikista, mutta vanhemmat puhuvat kummallekin vierasta kieltä.

"Minun isäni oli tulesta ja minun äitini oli vedestä ja siksi kaikki oli alussa niin suurta, ja minä ymmärrän, että tuli ei kaipaa lisää kuumuutta rinnalleen, vaan jotain vilvoittavaa, jotakin aivan muuta, mutta toisaalta on selvä, että tulessa vesi haihtuu ja vedessä tuli sammuu ja minä ja sisareni, me pysymme kuivalla maalla."

- Milli Mäntynen -

Viimeksi päivitetty 12.4.2010
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 28.11.2011