Pikakelauksessa Heidi Liehun tuotanto

Heidi Liehu (s. 1967) on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt julkaista valtavan määrän kirjoja. Hänen esikoisteoksensa runokokoelma Meillä on silmät (WSOY, 1990) ilmestyi parikymmentä vuotta sitten, samana vuonna kuin hänen Kierkegaardia käsitellyt väitöskirjansa. Tieteellinen ja taiteellinen ura ovat siitä lähtien kulkeneet rinnakkain, mutta myös limittäin. Liehu kirjoittaa kaunokirjallisesti korkeatasoista filosofiaa ja filosofisesti pätevää kaunokirjallisuutta. Hän on pyrkinyt kuromaan kiinni syvään juurtunutta kuilua tieto- ja kaunokirjallisuuden välillä. Tämä on liittynyt myös Liehun pyrkimykseen kirjoittaa uudenlaista naisfilosofiaa, jossa yhdistyy tieteellinen eksaktius ja tunteellinen, runollinen kieli.

Liehu julkaisi kirjallisen uransa alkuvaiheessa pääasiassa runoja ja esseemäisiä filosofisia tutkielmia. 2000-luvulla hän on kirjoittanut kaksi romaania ja keskittynyt erityisesti kaunokirjallisesti kunnianhimoisiin filosofisiin esseisiin. Hän on esseissään käsitellyt poleemisesti päivän polttavia aiheita mm. presidentinvaaleja, terrorismia, onnellisuutta, elämänhallintaa sekä ympäristöön ja luontoon liittyviä asioita. Viime vuonna hän teki yli kymmenen vuoden tauon jälkeen komean paluun runouden pariin kokoelmallaan Kultaiset tikapuut (WSOY, 2008). Samana vuonna häneltä ilmestyi lisäksi pienoisesseistä koostuva kokoelma Kultainen varis (Kirjapaja, 2008).

Runokokoelmat:

Meillä on silmät
(WSOY, 1990)

Vahva esikoisteos, jossa runoilija pilkkoo ja analysoi ympäröivää todellisuutta ja etsii vastauksia olennaisiin kysymyksiin. Suvi Ahola kirjoitti osuvasti Helsingin Sanomien arvostelussaan, että ”vastausten etsiminen, filosofia, määrittyy runoista kuin hengittäminen tai pyykinpesu: se on tarpeellista, jatkuvaa, arkista selittämistä, mielen siivousta, johon Liehu tarvitsee välillä puimakoneita, puntareita, esiliinaakin.” (HS; 7.4.1990)

Mitä ei ollut
(WSOY, 1991)

Toisessa nopeasti ilmestyneessä runokokoelmassaan Liehu hakee uutta suuntaa. Aihepiiriltään kokoelma on edellistä laveampi, tällä kertaa mukana on rakkauteen liittyvää pohdiskelua. Kokoelmasta välittyy kuva nuoresta, elämänjanoisesta taiteilijasta, jolla on edessään vielä paljon uutta ja ihmeellistä koettavaa.

Lumoava selli
(WSOY, 1992)

Kirkkaan keltaiset kannet kuvaavat hyvin kokoelman sisältöä, sillä sen keskeistä kuvastoa ovat valo, aurinko ja kuu - sekä banaani. Kokoelma pulppuaa parhaimmillaan haltioitunutta elämänasennetta ja nuoren ihmisen teräviä havaintoja. Kaikki tämä suhteutetaan kuolemaan ja pimeyteen: valo ja elämä määrittyvät pimeyden ja kuoleman kautta.

Pitkät hyvästit
(WSOY, 1995)

Runokokoelma, jonka keskeisenä teemana on kaipaus. Pariisiin sijoittuvissa runoissa kaukainen kotimaa näyttäytyy mielenrauhan tyyssijana, mutta Suomeen sijoittuvissa runoissa kaivataan Pariisiin jäänyttä rakasta. Kokoelmassa käytetty konekirjoitus-fontti luo siihen välittömän ja päiväkirjamaisen tunnelman. Teos on Liehun parhaita runokokoelmia.

Keskiyön enkelit
(WSOY, 1996)

Kokoelman runot käsittelevät tavalla tai toisella kosmisia kokemuksia. Niissä pohditaan maailmankaikkeuden rakennetta ja omaa suhdetta tähän kaikkeen. Kokoelman aihepiiri on siis kaukana arkipäiväisistä tapahtumista ja ihmissuhteista, mutta se on silti kirjoitettu edellisistä kokoelmista tutulla päiväkirjamaisen välittömällä tyylillä.

Kultaiset tikapuut
(WSOY, 2008)

Liehu palasi runouden pariin pitkän tauon jälkeen vahvalla kokoelmalla, jossa kertynyt elämänkokemus näkyy runojen syventyneessä ja seestyneessä näkökulmassa. Kuolema ja elämän rajallisuus ovat läsnä sen säkeissä, mutta myös haltioituminen ja yhtyminen luontoon ja sen kiertokulkuun. Liehulle tyypillinen ylevä ja abstrakti tyyli on tehokasta, osittain myös siksi että vastaavaan törmää niin harvoin enää.

Romaanit:

Rakkaus Pariisissa
(Sphinx, 2000)

Liehun ensimmäinen romaani, joka on lyhyt ja napakka kuvaus rakkaussuhteen synnystä ja hiipumisesta. Pariisiin sijoittuva pienoisromaani sisältää elementtejä viihdekirjallisuudesta, mikä lienee tietoinen tyylillinen kikka. Romaanissa keskitytään vain ja ainoastaan suomalaisen opiskelijatytön ja ranskalaisen vanhemman miehen väliseen suhteeseen. Aikanaan ristiriitaisen palautteen saanut esikoisromaani on viehättävä ja pelkistetty kuvaus nuoren naisen rakkaushuolista.

Café Mandarin
(Sphinx, 2002)

Liehu on jälleen valinnut romaaninsa tapahtumapaikaksi Pariisin, missä suomalainen naiskirjailija elää vanhemman miehen kanssa. Kirjailija tapailee idyllisissä kahviloissa ystäviään ja he keskustelevat taiteesta ja filosofiasta. Romaanissa ei varsinaisesti tapahdu mitään, vaan kaikki keskittyy ystävysten välisiin keskusteluihin ja pieniin askareisiin. Naiskirjailija kasvaa romaanin kuluessa ulos epätyydyttävästä miessuhteestaan kohti jotain uutta. Romaani on siis jännittävä yhdistelmä ihmissuhteita ja puhdasta filosofiaa.

Esseekokoelmat ja filosofiset teokset:

Kirsikankukkia
(WSOY, 1993)

Kirjan vaaleanpunainen kansi ja selkämys olivat tuttu ilmestys jokaisen feminismistä kiinnostuneen humanistin kirjahyllyssä 90-luvulla. Kovin harva näistä humanisteista oli kuitenkaan lukenut sitä – sillä oli nimittäin vaikean teoksen maine. Kirsikankukkia keskittyy naisten ja miesten kielen ja ajatusrakenteiden erittelyyn ja pohtii miten nainen voi ilmaista itseään miesten muovaaman kielen avulla. Liehu ottaa teoksessa härkää sarvista ja näyttää miten se tehdään. Teoksen runollinen ja assosioiva tyyli ja muoto yhdistyvät siinä tiukkaan filosofis-teoreettiseen sisältöön.

Perhosten valtakunta
(Sphinx, 1998)

1140 sivun monumentaalinen teosjärkäle ja Liehun ”pääteos”. Teosta voisi kutsua filosofiaa ja kaunokirjallista ilmaisua yhdisteleväksi esseistiseksi tietokirjaksi. Se keskittyy pääasiassa naisfilosofian kysymyksiin, mutta käsittelee siinä sivussa lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä. Historiaan ja tulevaisuuteen luotaavassa teoksessa pohditaan millaisia mullistavia vaikutuksia patriarkaatin murenemisen ja aidon tasa-arvon myötä voisi tulla. Teos kuuluu kaikkien filosofiasta kiinnostuneiden lukulistalle. Sen paksuudesta ei kannata välittää, sille teksti imee lukijan mukaansa.

Vasen oikea Vasen oikea
(Sphinx, 2000)

Tarja Halosen valinta presidentiksi oli Liehun mielestä ”kuin aamun sarastus, yksi lunastettu lupaus”. Tämä tapahtuma inspiroi Liehun kirjoittamaan filosofisen analyysin presidentinvaaleista ja poliittisista valtaideologioista. Teoksen keskeisenä teemana on ihmistä ohjaava omistuksenhalu ja sen suhde etiikkaan ja tasa-arvoon. Liehu sivuaa myös ympäristönsuojeluun liittyviä kysymyksiä eli luonnon ja ihmisen välistä tasapainoa.

Ihmisestä, jumaluudesta ja onnesta
(Sphinx, 2002)

Filosofisen kirjoituskokoelman teemana on ihmisen suhde jumalalliseen ja samalla myös henkisen suhde materiaaliseen. Onnellisuuteen, hyvään elämään ja elämänhallintaan liittyvät kysymykset ovat tässä teoksessa ensimmäistä kertaa keskiössä. Liehu painottaa erityisesti henkisyyden kaupallistumiseen liittyviä kysymyksiä sekä erittelee Kristuksen ja Buddhan välittämiä viestejä nykypäivän näkökulmasta. Liehu sivuaa myös luomuun ja kloonaukseen liittyviä eettisiä ongelmia.

Ihminen ja terroristi
(Sphinx, 2004)

World Trade Centerin terroristi-iskujen jälkimainingeissa ja Irakin sodan kauheuksien aikana kirjoitettu filosofinen teos, jossa on myös pamfletin piirteitä. Liehu pohtii väkivallan oikeutukseen liittyviä kysymyksiä sekä terrorismin ja väkivallan taustalla vaikuttavia poliittisia ja uskonnollisia tasoja. Teos on rakenteeltaan omalaatuinen päiväkirjan ja esseekokoelman välimuoto, joka pysyy fragmentaarisuudestaan huolimatta koossa. Ajankohtaisista asioista on kirjoitettava juuri näin, lopullisen synteesin ja koherentin rakenteen aika on vasta joskus tulevaisuudessa.

Ihana Kristus
(Kirjapaja, 2006)

Filosofinen esseekokoelma Jeesuksesta sekä yksittäisen ihmisen ja jumaluuden välisestä suhteesta. Liehun näkökulma on henkilökohtainen ja epäilevä, mutta silti kunnioittava. ”Tartun Raamattuun kuin uutena – ja annan sen kuljettaa kohti laveimpia vesiä, pohjimmaisia kysymyksiä: näkemystämme jumaluudesta, hengestä, myös kuolemasta ja sen merkityksestä”

Kultainen varis
(Kirjapaja, 2008)

Liehun viimeisin teos on kokoelma pienoisesseitä, joissa hän keskittyy onnellisuuden ja elämänhallinnan tematiikkaan. Kulutusdemokratian maailmassa yksittäisen ihmisen tai ihmisryhmän vaikutusmahdollisuudet omiin tai yhteisiin asioihin ovat kaventuneet. Demokratian lisäksi aiheina ovat uhattu luonto ja yksilön irrallisuus. Liehun mukaan suurin ongelma nykypäivän ihmisen maailmassa on kuitenkin hengellisyyden puute. Henkisyys on Liehulle ymmärrystä, että ”todellisuus on enemmän kuin pelkkä ’tässä ja nyt’. Se on pyrkimystä ja suuremman näkemistä.”

- Jukka Uotila -
 

Viimeksi päivitetty 5.10.2009
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 16.11.2011