Kari Vaijärvi

Kari Vaijärvi on lasten- ja nuortenkulttuurin laaja-alainen monitoimija, joka tuottaa ja tekee alan tietoartikkeleita ja -katsauksia, kirjastoalan opuksia, mutta myös itse kirjoittaa kaunokirjallista tekstiä. Hänet tunnetaan tuotteliaana lasten- ja nuortenkirjailijana, jonka kynästä lähtee suorasanaisen tekstin lisäksi runoja, näytelmiä ja sarjakuvia. Lasten- ja nuortenkirjoistaan hänet on jo uransa alkutaipaleella palkittu moninkertaisesti. Hän on vastaanottanut valtion kirjallisuuspalkinnon (1974), Jalmari Finnen palkinnon (1976), Arvid Lydecken –palkinnon (1978), Lastenkulttuurin valtionpalkinnon (1992). Hänen tekstejään on julkaistu monilta eri kustantajilta.

Kirjallisen uransa Vaijärvi aloitti 28-vuotiaana kirjoittamalla erilaisen jännitysseikkailun Broidi tekee ryöstön (1971). Käsikirjoitus sai jaetun toisen palkinnon Tammen nuortenkirjakilpailussa vuonna 1970. Kirjassa kuvataan jännittävän juonen lisäksi veljesten suhdetta, toveruuden syntyä ja tiedotusvälineitä. Esikoisteoksen ilmestymisestä lähtien kirjailija on pitänyt osaltaan huolen siitä, että seikkailua, jännitystä ja arvoituksia riittää salapoliiseille ratkaistavaksi ja nuorille lukijoille ahmittavaksi. Häneltä on julkaistu useita dekkarisarjoja, kuten Ykkösjännärit, Antiikkijengi, Salapoliisi Jukka A.A. Vihin seikkailuja ja Kolmikko-sarja.

Ykkösjännärit-sarjan kirjat, joissa kaksikko Jukka ja Pepe joutuvat monenlaisiin kiperiin tilanteisiin eivät pidä sisällään pelkästään seikkailua, vaan ne antavat myös runsaasti ajattelemisen aihetta. Kirjailija kertoo tavallisista pojista ja heidän ajatuksistaan lämpimästi. Hän kartoittaa eri juonen käänteissä ihmisten välisiä suhteita, toisen ihmisen arvostamista ja suvaitsevaisuutta. Sarjaa on ilmestynyt neljän opuksen verran 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Aavekuvat kertoo liftausmatkasta Poriin jazzfestivaaleille. Matkatavaroina kaveruksilla on kamerat ja melkoinen määrä mielikuvitusta, mistä kehkeytyvät roistot, jännittävät takaa-ajot, pieni romanssinpoikanen, mutta myös pala todellisuutta. Kaikki riippuu kokijasta. Tavallinen elämä voi muuttua minä hetkenä hyvänsä jännäriksi.

Aaveäänet-kirjassa Pete kirjoittaa jännäriä, jonka aineksia hän ammentaa kioskien väkivaltaviihteestä. Toisaalta väkivalta on hyvinkin todellisena aivan kotinurkilla. Omassa kotitalossa sattuu potkimistapaus. Pepe luopuu kirjan lopussa toimintaviihteen kaavoista ja malleista, kun hän saa läheltä nähdä, mitä kärsimyksiä järjetön ja tarkoitukseton väkivalta uhrille merkitsee. Vahvoina teemoina ovat todellinen väkivalta ja väkivaltaviihde. Vaijärvi surffaa tekstissään kahdessa maailmassa. Myös kieli kulkee kahdessa tasossa kirjakielestä jengiläisten sanankäyttöön. Teksti ilmentää nuorten ajatuksia, tunteita ja kokemuksia aidosti. Kun sarjan alkukirjoissa selvitellään viihteen luomaa maailmankuvaa, matkustamista ja väkivaltaa, pääpaino Aavelinna-kirjassa on Suomen historiassa. Viihtyminen kirjan ääressä ei sulje pois vakavia pohdintoja ja vankkaa tietoainesta. Tällaisia kirjoja toivoisi ilmestyvän enemmänkin pelkkien toimintajännärien sijaan.

Salapoliisi nimeltään Jukka Vihi astui parrasvaloihin vuonna 1984 kirjassa Jukka Vihi ja muikkuvarkaat, minkä jälkeen lannistumaton etsivä on tehnyt tutkimuksiaan yhdeksän opuksen verran. Etsivän ulkoasu herättää useissa hänen tielleen osuneissa henkilöissä tahatonta hilpeyttä:

     ”– Salapoliisi? Siksikö olette valepuvussa?
      Miten niin valepuvussa? Vihi hämmästyi.
      No, kun teillä on peruukki… ja tekonenä…turkki…Vai onko tämä piilokamera?
        kuljettaja keksi äkkiä.
      Ei ole ajakaa nyt vain.”

Huumoria sarjassa on kosolti sanaleikkien muodossa, mikä on ilahduttavaa siinäkin mielessä, että osa sarjasta on selkokirjoja, joiden herkkuna on kielen kaikinpuolinen taivutteleminen. Viimeisimmässä kirjassa Jukka vihi ja sirkusryöstö seikkaillaan kirjailijalle tutussa ympäristössä kirjastossa. Myös petojahdista selviytyäkseen Vihi käy ottamassa kirjaston neuvonnasta johtolangat, jotka ovat niin mainiot, että salapoliisin on pakko harrastaa eläimellistä karjuntaa hiljaisessa kirjastossa. Metka salapoliisi on ratkaissut mm. kadonneen tiikerin, tryffelikoiran, trumpetin ja varastetun käärmeen arvoitukset. Hän joutuu jahtaamaan muikkuvarkaita ja sekaantuu hämäräperäiseltä vaikuttavaan filmaushankkeeseen. Apuna juonien mutkissa ovat uskolliset ystävät Liisa ja Jari, jotka edustavat käytännön ääntä persoonallisen salapoliisin rinnalla. Pupu ei saa putkahtaa Vihin pöksyihin, vaikka pää olisi niin syvällä tiikerin kidassa, että Vihi pystyy laskemaan eläimen veitsenteräviä hampaita. Jukka Armas Aarne arvioi jääkylmästi tilanteen kuin tilanteen.

Vuonna 2005 alkaneeseen Kolmikko-sarjaan on ilmestynyt neljä kirjaa. Kolmikkoon kuuluvat aivan tavallista ja turvallista elämää viettävät ystävykset Ville, Valtteri ja Marjaana. Arkipäivä muuttuu kuitenkin seikkailunhaluisille nuorille kerta toisensa jälkeen jännittäväksi arvoitukseksi. Jännäreissä irralliset palikat loksahtavat sujuvasti yksi toisensa jälkeen paikalleen rakentamaan kokonaisuutta. Taustatukena pojilla on isä ja humoristinen bulldoggi Sumo. Jalkapallomatsien välillä kolmikko selvittelee huvilamurtojen sarjaa ja viivähtää Valtterin isoisän ullakolla tutkimassa kadonneiden tavaroiden mysteeriä. Samalla isoisän persoonasta avautuu aivan uusia ulottuvuuksia lapsenlapselle.

Selkokeskuksen neuvottelukunta myöntää vuoden Selväsanainen -palkinnon henkilölle tai taholle, joka on merkittävästi edistänyt helposti ymmärrettävää tiedotusta tai kulttuuria. Vuoden 2006 Selväsanainen –palkinnon vastaanotti Kari Vaijärvi. Hän on puhunut edelläkävijänä jo1970-luvulta asti lasten ja nuorten helppolukuisten kirjojen puolesta ja myös itse kirjoittanut useita sekä helppolukuisia että selkokirjoja lapsille ja nuorille. Kirjailija on korostanut, miten tärkeää on muistaa, että suuri kirjasinkoko ei tee kirjaa helppolukuiseksi, vaan on kiinnitettävä huomiota myös moneen muuhun asiaan. Lukija oppii jäsentelemään tekstiä. Tärkeitä ovat myös sanavalinnat ja sisältö. Lukeminen ei ole pelkkää tekniikkaa, vaan tekstin ymmärtäminen, oivaltamisen ilo ja analysointi juuri vauhdittavat lukuharrastusta. Kirjailija on lastenkulttuurijulkaisu Tyyris Tyllerön kautta avannut monipuolisesti näköaloja lasten- ja nuortenkulttuuriin sekä päätoimittajana että kirjoittamalla asiantuntija-artikkeleita. Mm. Vaijärven katsaukset ilmestyneeseen kuvakirjallisuuteen ovat olleet antoisia. Tylleröstä on meneillään jo 32. vuosikerta.

Monia eri kirjoittamisen lajeja taitavan kirjailijan tuotannosta piirtyy sensitiivinen kokonaisuus, jossa toiminta, uteliaisuus elämään, syvä eläytyminen, mielikuvitus, uskollisuus noudattaa rohkeasti omia näkemyksiä toimivat kantavina voimina. Lasten- ja nuortensarjoissaan Vaijärvi kirjoittaa seikkailun omaan tapaansa jännittävästi ja mukaansatempaavasti. Kieli on nuorille tuttua sanaleikkeineen ja kielikuvineen. Hersyvää huumoria riittää niin sanojen kuin tekojenkin tasolla. Lisäksi Vaijärvillä on taito tehdä kaikki tämä helppolukuisesti.

Suorasanaisen tekstin joukkoon Vaijärvi on riimitellyt runoja lapsille ja nuorille. Ikään kuin pisteenä I:n päällä kirjailija on osoittanut monipuolisuutensa tekemällä myös aikuisten runoja. Hän on julkaissut kaksi runokokoelmaa Rintavillaviini (1981) ja Kuu luminen (2004). Kummassakin kokoelmassa on eroottinen pohjavire. Rintavillaviini on satua ja lyriikkaa, jossa sankareina ovat otso, kettu ja siili. Mukaan on päässyt myös hämillinen Odysseus, joka on heitetty moderniin ympäristöön. Kokoelman lopussa on lempeän humoristinen minäkuva:

     ”minä olen kiharan hevosen rotua
      ujokavioinen
      eikä minusta ole selväpiirteisiä
      hoito-ohjeita
      missään kirjaston kirjoissa”
      (”Minä”, kokoelmasta Rintavillaviini s. 47)

- Mervi Koski -
 

Viimeksi päivitetty 12.5.2009
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 15.11.2011