Kari Aronpuro ja svengaavat jänikset

Teema
7.11.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Tutustuin tamperelaisen runoilijan ja kirjastonhoitajan Kari Aronpuron (s. 1940) tuotantoon ensimmäisen kerran legendaarisen Avanto-festivaalin klubi-illassa vuonna 2001. Hän esiintyi kulttiyhtye Op:l Bastardsin kanssa ja resitoi runojaan monotonisen, mutta eläväisen rytmitaustan kannattelemana. Konsertti oli vaikuttava osoitus siitä, että runo voi toimia myös ääneen lausuttuna. Kokeellisen runouden suomalaiselle pioneerille musiikillinen yhteistyö nuorten konemusiikin tekijöiden kanssa oli luontevaa ja siinä kiteytyi itse asiassa paljon Aronpuron taiteen ytimestä.

Festivaalien antia esittelevä cd-levy ”Avanto 2001” sisältää kaksi Aronpuron lukemaa näytettä runokokoelmasta Rihmasto (Kirjayhtymä, 1989), joissa leikillisyys ja painava asia elävät samassa lauseessa rinta rinnan. Tässä levyn päättävä runo ”Timokratian jänis”:

Timokratian jänis

Parkkitalon hämärässä
alumiininen ilme.

Yhdessä lauseessa avautuu hauskasti nykypäivän timokratia eli tilanne, jossa kansalaisen oikeudet kasvavat omaisuuden määrän karttuessa. Antiikin Kreikasta poimittu yhteiskuntafilosofinen käsite yhdistyy otsikossa jänikseen, ikiaikaiseen hedelmällisyyden ja viattomuuden symboliin. Jäniksen häikäilemätön lisääntymisvietti rinnastuu autoon ja siihen, millä tavoin autot ja paikoitustilat täyttävät maapallon pinta-alasta jo huomattavan osan. Runo saa ironisen sävyn viattomuudesta: ovathan autot loppujen lopuksi aika sympaattisia otuksia (pikku pupuja), joilla on jokaisella oma persoonallinen kasvonilmeensä. Katsokaapa vain lapsen silmin autoja edestäpäin.

Aronpuro perehtyi 1960-70-luvuilla syvällisesti semiotiikkaan ja sen pohjalta hänen runoutensa muuttui filosofisemmiksi, mutta varhaisteosten leikkimielinen ote säilyi silti koskemattomana. Alusta asti Aronpurolla runojen puhuja ja subjekti ei ole ollut ehyt selvärajainen persoona, vaan sitä ympäröivän kieliympäristön tulos. Maailma on pullollaan ihmiskunnan ja tiedotusvälineiden tekstimassaa, joka tihkuu jokapäiväiseen kielenkäyttöön ja näin myös runouteen. Edeltävien aikakausien kieli ja runous leimaa kaikkea sen jälkeen kirjoitettua ja sanottua. Oma identiteetti on mahdollista muodostaa kielellisesti vain lainojen ja sitaattien kautta.

Ihmiskehon toistuvaa sykettä mallintava Op:l Bastardsin rytmimusiikki on keino irrottautua symbolien määrittämästä todellisuudesta. Aronpuron runot ja ääni vaativatkin taustalleen svengaavaa musiikkia. Runon ja musiikin taiteellinen vaikutelma voimistuu kahlitsevan kielen ja svengaavan rytmin ristisiitoksessa.

Aronpuron runot svengaavat tosin jo itsessään. Esikoisteoksen Peltiset enkelit (Kirjayhtymä, 1964) eräässä runokatkelmassa asemalaiturilla kävellään näin:

liikettä liikkeitä liitän liikkeeseen liittyneenä jalkojen säännöllistä
painamista huurtuneeseen asfalttiin (polvet hieman koukussa) liik-
keessä puut tasavälein aivot pullistuneet kohtaamaan nielaisemaan
liittämään sulattamaan autot tulevat menevät menevät tulevat kioski
(seppeleitä ruukkukasveja leikkokukkia…) kioski (makeisia hedel-
miä tupakkaa…) silta alla ympärillä ratapiha kiskojen parallelismit
liikkuva ja kaksiosainen partikkeli (yläosa harmaa alaosa sininen)
juna kuulutetaan juuri saapuvaksi jossain tästä (sillalta) lähinnä ete-
lään ilmoitettu lähteneeksi kaupunki liettynyt laidoilta sumuun minä
(oikealla kirkko vasemmalla huoltoasema molemmat samanpunaista
tiiltä) mielteet asenteet muisti minä (suusta vesihöyryn tuprahtelua)
kaipaan muusaa teen runoa matkustan itsessäni: lasin takana met-
sää
                           peltoja
                                      metsää
                                                 metsää
                                      asema               

Kokoelmalta löytyy myös jazz-runoja, joiden aiheina ovat mm. John Coltranen kappale ”Out of This Word” sekä klarinetisti Tony Scottin levyttämä tulkinta ikivihreästä laulusta ”All The Things You Are”. Näissä runoissa Aronpuro on tavoittanut osuvasti molempien kappaleiden modaalisen ja syklisen luonteen, jossa näennäisen vapaa ilmaisu on sidottu tiettyyn pohjasäveleen ja sen päällä tasaisesti toistuvaan sointukiertoon.

Kokoelmassa on monta leikittelevää tekstikokonaisuutta, joita voisi kutsua vaikkapa kollaasirunoiksi. Niissä sattumanvaraisen oloisista lehtileikkeistä ja tekstikatkelmista muodostuu muodollisesti runon kaltaisia kokonaisuuksia. Aronpuron runoudessa muodon taidokas hallinta on ollut aina tärkeää. Tässä mielessä Aronpuro on klassisen runousperinteen jatkaja. Hänen runokielensä kehityksessä suomalaisella modernismilla on ollut myös tärkeä osuutensa. Kurinalaisuutensa ansiosta Aronpuron kokeilevatkaan runot eivät milloinkaan sorru halpoihin tehokeinoihin ja efekteihin.

Myös näihin kannattaa tutustua:

Selvää jälkeä – runoja 1964-1987 (Kirjayhtymä, 1988)   

Aperitiff – avoin kaupunki (Kirjayhtymä, 1965) - Aronpuron ainoa romaani   

Pomo:n lumo (Tammi, 2000)   

Gathandu (Tammi, 2005)
 

Kokeellisen runouden, taiteen ja musiikin tärkein tietolähde on Ubuweb, johon on tallennettu suuri määrä avantgarden merkkiteoksia kokonaisuudessaan.

- Jukka Uotila -
 

Viimeksi päivitetty 1.9.2008
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 7.11.2011