Aulikki Oksanen

Aulikki Oksanen on varsinainen taiteen moniottelija. Jo kansakouluaikoina 1950-luvun Kokemäellä hän halusi vielä koulupäivän jälkeen jäädä koulun eteiseen kirjoittamaan, maalaamaan ja soittamaan harmoonia. 1960-luvulla maalaistyttö muutti kaupunkiin ja liittyi Ylioppilasteatteriin. 1970-luvun alkuun mennessä ehtikin sitten syntyä kappale suomalaista kulttuurihistoriaa: Aulikki Oksanen lauloi ja näytteli, mm. legendaarisissa Orvokki-kabareissa ja elokuvissa, kirjoitti unohtumattomat laulutekstinsä (tekstinäyte: Kuka kertoisi minulle) sekä palkitun ja koskettavan tv-näytelmänsä "Aliisa". Romaani Tykkimiehen syli oli myynti - ja arvostelumenestys, Jatkoaika-ohjelmassa Aulikki Oksanen lupasi jakaa sen lahjaksi kaikille kenraaleille.

Aulikki Oksanen myös kuvitti itse omia teoksiaan. "Mitä minulle silloin tapahtui? Se oli hyppy tuuleen: ilmaa, liikettä, kallonsisäistä tärinää. Minä, joka olin alkanut rettelöidä "kunnon ihmisiä" ja perinteistä naisenosaani vastaan, tapasin siellä monia muita dynaamisia häirikköjä . Nimettömissä kirjeissä tuli runsaasti kuolintoivotuksia ja muuttokehotuksia Ryssänmaalle" (Lilli Riihirannan toimittamasta haastatteluteoksesta Hyvinvointikakarat). Nykyisin Aulikki Oksanen itse on jo hieman kyllästynyt puhumaan 60- ja 70-lukujen kiihkeästä poliittisuudesta. "Kun Stalin kuoli, olin yhdeksänvuotias, enkä katso millään tavalla olevani vastuussa sen luuröykkiöistä" (Image 9/2004). Aulikki Oksasen julkisuuskuva suuren yleisön silmissä taitaa silti vieläkin olla se poliittisen laululiikkeen aikainen rautainen liinatukka.

Tutustuminen koko tuotantoon tuo palettiin huomattavasti enemmän sävyjä, esimerkiksi mytologian läsnäolon ja runojen balladimaisen rytmiikan, myös huumorin ja itseironian. Aulikki Oksanen on itse tiivistänyt laulurunojensa ja kuviensa teemat kahteen sanaan: rakkaus ja tasa-arvo. Tämä tuntuisi pitävän paikkansa hänen tuotantoonsa laajemminkin. 2004 ilmestyneessä omaelämäkerrassaan Piispa Henrikin sormi ja muita katkelmia murrosikäinen Aulikki tiskaa raivon kyyneleet silmissään ja kyselee, miksi poikien ei tarvitse tiskata. Kaupungissa hän tappelee taksijonossa öykkärimäisen silinteriherran kanssa.

Opettajakorkeakoulussakin on hankalaa: "Miten voin opettaa käsitöitä, kun kaikki käsityötilkkuni varustetaan väärinmerkeillä? Miten uskontoa, kun Jumala hämärtyy?" Piispa Henrikin sormi on varmaankin suomalaisen omaelämäkertakirjallisuuden herkullisin teos, Aulikki Oksasen huimin loikka yli rajojen. Muistelma etenee sarjakuvana, jonka lomaan on upotettu valokuvia ja muita dokumentteja, lapsen käsialalla kirjoitettuja runoja, postikortteja, unia ja muita muistoja. Aulikki Oksanen itse on kutsunut teostaan moderniksi rainaksi. Nuoremmalle sukupolvelle selvennettäköön, että rainakone oli 50- ja 60-luvuilla yleinen laite, jolla katseltiin kuvia dialaitteen tapaan. Kannattaa tutustua.

- Sinikka Koskinen - Viimeksi päivitetty 21.5.2007

Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 9.7.2013