Sanojen ajan arkiston aarteita 1 – Anja Angel

Yksityisetsivä ja vielä nainen. Suomalaisessa jännityskirjallisuudessa ei ole monia naispuolisia yksityiskyttiä eikä ainakaan tällaisia:

          ”Ääni oli lähtenyt tykinkuulan muotoisesta naisesta, joka oli verhoutunut harmaaseen popliinitakkiin ja naurettavaan tirorilaishattuun, jossa jökötti vielä naurettavampi sulka. - -
          Laitinen istui jykevän tammipöydän takana valkoinen ruokaliina leuan alla ja järsi kananjalkaa. Kaluttujen kananluiden vieressä oli kasa pasteijoita ja kookas siivu sacherkakkua.
          Kun Laitinen oli lopettanut järsimisensä, hän tarttui pasteijaan ja tunki sen suuhunsa miltei kokonaisena. Toinen ja kolmas pasteija kokivat saman kohtalon. Marco tuijotti näkyä hypnotisoituna. Vielä kolme pasteijaa jäljellä, aikoiko nainen tosiaan mässyttää ne kaikki? Mutta ei, yksi jäi lautaselle värjöttelemään. Laitinen oli juuri ojentamassa paksun käsivartensa kohti sacherkakkua, kun Marco käänsi katseensa kenkiinsä. Hän ei kestänyt nähdä enempää.
          Mutta hän kuuli. Hän kuuli äänekkään röyhtäisyn ja sitten tyytyväisen ähkäisyn. Seuraava aistihavainto tuli nenän kautta. Ilmassa alkoi leijua miellyttävä sikarin tuoksu.” (Marokkolainen makeinen, 2004)

Anja Angelin romaanin Marokkolainen makeinen (2004) päähenkilönä on persoonallinen naisdekkari Laitinen, joka oli sivuosassa sitä edeltäneessä romaanissa Kuoleman sokea piste (2002). Angel kuvaa usein romaaneissaan hyväksikäytettyjä naisia, pettyneitä naisia, petettyjä naisia, kostoa havittelevia naisia ja monesti myös yksinäisyyden ja seksuaalisen turhautumisen vaivaamia naisia. Naisten ja naisen psykologian kuvaajana Angel onkin omaa luokkaansa. Hän on Ruumiin kulttuuri -lehden haastattelussa todennutkin sen vahvuudekseen ja psykologisen trillerin omaksi lajityypikseen. Tuntematta poliisin työn venkuroita ja kommervenkkeja, hän ei ole yrittänytkään niitä koskaan kuvata, vaan lähtenyt liikkeelle naisen sisäisestä elämästä käsin (RK 2/2002).

Tässä mielessä Marokkolainen makeinen poikkeaa Angelin edeltävästä tuotannosta. Uskaltaisikohan sanoa, että siihen on tullut enemmän vauhtia. Laitinen palkkaa itselleen trendikkäästä drinkkibaarista apurin, Marcon. Tämän epäsuhtaisen parin työskentelyä on hauska seurata, koska henkilödynamiikaltaan niin erilaiset hahmot pitävät mielenkiintoa ja jännitteitä yllä läpi koko romaanin. Vieraileepa uusimmassa teoksessa Angelin miehen, Pentti Kirstilän ylikonstaapeli Hanhivaarakin.

Angelin teokset ovat kärjistettyjä ja ironisia, hahmot karikatyyrinomaisia, jopa stereotyyppisiä, mutta toimivia ja tehokkaita sellaisenaan. Angel käyttää hyväkseen myös viihdekirjallisuuden kaavoja ja yleistyksiä. Ehkä juuri tarkoituksella miehet ovat petollisia, väkivaltaisia tai tyhmiä, naiset usein lukeneita ja sosiaalisesti älykkäitä, homot hoitavat kukkia ja sisustavat ja pohjoisafrikkalaiset istuskelevat Itäkeskuksen kahviloissa. Näin Angel voi keskittyä olennaiseen, näyttää epäkohtia ja kritisoida.

(Esittely on julkaistu aiemmin vuonna 2004.)

- Laura Pitkonen -

Viimeksi päivitetty 2.6.2008
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 28.10.2011