Tuula Korolainen

Tuula Korolainen on toiminut lasten- ja nuortenkirjallisuuden kentällä pitkään, ansiokkaasti ja monipuolisesti. Hän on niittänyt mainetta niin lasten ja nuorten kaunokirjallisuuden kuin tietokirjallisuuden tekijänäkin, mutta hän on myös tutkija ja kriitikko. Vuonna 2001 hänet palkittiin yhdessä Riitta Tuluston kanssa Tietopöllö-palkinnolla ja Junior Finlandia –palkinnon hän sai vuonna 2005 runokirjasta Kuono kohti tähteä.

Kirjailijan tapa tehdä lyriikkaa on humoristinen. Kynällään hän usein pyöräyttää kaiken tavanomaisen ylösalaisin. Ominaislaatuun kuuluu mm. suuren ja pienen tai kauniin ja karkean vastakohdilla leikkiminen. Hassunkurisuutta löytyy ohikiitävästä tilanteesta ja hetkestä tai koko maailmasta. Lyyrikkona Korolainen on todennut nauttivansa kielellisen muodon antamisesta ajatuksille ja ilmaisemattoman ilmaisemisesta. Kirjoittaminen on ajattelua. Hänellä on taipumus pelkistämiseen, kiteyttämiseen, jota hän kutsuu itse hauskasti ”aukkoiseksi harppailuksi”.

Koska kirjailija on musikaalinen, häneltä luontuvat erityisesti rytmiset runot. Runojen teko tuntuu hänestä huvilta, koska se antaa tilaisuuden ”leikkiä sanoilla, ajelehtia, uumoilla, törmäillä oivalluksiin”. Kuka saa syntymälahjaksi mitäkin, Korolainen on saanut ”riimipään”.

Oman kirjallisen tuotantonsa Korolainen aloitti 1990-luvun alussa. Enkeli ja poliisi -esikoiskokoelma, jonka Hannu Hyrske kuvitti, sai myönteisen vastaanoton. Säkeensä kirjailija sovitti ”lapsille ja lapsenmielisille”, koska niillä on sanottavaa kaikenikäisille. Kokoelmassa on neljä alaotsikkoa: Kultaketun rakkaus, Runoilijan vuodenajat, Vääränlainen päivä ja Presidentin ikävä elämä. Naivistinen tyyli luo välittömän tunnelman alusta loppuun. Nimiruno kertoo enkelistä, joka putoaa matalamielisen poliisin pihaan ja saa äkkilähdön. Kirja sisältää lapsikuvia sekä loruja pienistä eläimistä aina suuriin nostokurkiin. Proosarunokokoelma Marianne: fotoja (1991) kertoo nuoren pojan rakkaustarinan, jossa valokuvat kuljettavat juonta eteenpäin. Jo kouluaikana Tuula Korolainen kiinnostui japanilaisesta runoudesta ja opetteli tekemään sekä haikuja että tankoja. Taito tuli esiin runokokoelmassa Taivas punastuu (1997), joka voitti Kirjastopalvelun selkokirjoituskilpailun. Korolainen uudisti tämän runoudenlajin formaattia höystämällä säkeensä huumorilla:

” Pois tieltä tyhmät lehdet!
  Pois räkäinen ikävä!”
(Taivas punastuu, s. 72)

Patoutunut ikävä tipahtaa ruohonjuuritason kiukunpurkaukseen. Aiheena on luonto ja nuori rakkaus, jossa tunteet myötäilevät vuodenaikoja. 

Tuula Korolainen on tehnyt myös aakkosittain eteneviä runokirjoja: Aaveaakkoset eli Haamuhetki kullan kallis (2000) sekä Aakkoskaravaanin lorukirja (2002). Aaveaakkoset sisältää haamu- ja muita kauhistusrunoja, jotka käyttävät hyväkseen kauhukirjallisuuden viljelemiä juttuja, mutta kirjailija kääntää ne tapansa mukaan päälaelleen. Aiheet tukeutuvat aina kiinnostavasta klassisesta kauhusta huumorilla höystettyyn säikytysperinteeseen. Kirjan kansien välistä putkahtavat esiin linnanhaamu, vampyyri, mörkö, aavelaivan väki, muumiot ja varjot. Vaikka runot karmivat selkäpiitä, ne kirvoittavat samalla esiin hervottomat naurut.

Monet aakkosista loruilleet kirjailijat ovat niputtaneet yhteen kaikkein vaikeimmin opittavat vierasperäiset kirjaimet. Korolainen tuo modernin tuulahduksen säkeisiinsä mukaan juuri tässä kohtaa. F-kirjaimen kohdalle sopii päähenkilöksi elefantti Fredi, joka pukeutuu frakkiin ja farkkuihin ja aikoo leffaohjaajaksi.

Aakkoskaravaanin lorukirjan runot ovat sukua vanhoille faabeleille, joissa kerrotaan pikku, tilanne tai kasku. Nonsensen tyylin hän yhdistää mitä erilaisimpia asioita keskenään ja sovittaa ne hulvattomaksi kokonaisuudeksi.  Noloilta tilanteilta ei voi mitenkään välttyä:

” Poks!
Mikä paukahti?

Possun pöksyt repesi!
Peppuaan se piteli
ja pakeni ja häpesi.”
(Aakkoskaravaanin lorukirja, s. 35)
Korolainen käyttää riimitystä, mutta myös alkusointua ja toistoa kerratakseen aiheena olevaa kirjainta.

Korolainen on keksinyt riimitellä myös leikkimielistä ”lemmenlyriikkaa”, missä hän onkin parhaimmillaan. Sammakko kokee keväthurmaa Enkeli ja poliisi –kokoelmassa. Kynä ja teroitin pihkaantuvat toisiinsa tulisesti, mutta kuka olisi uskonut, että moottoritie ja maantiejyrä kehittävät kuuman suhteen. Tunnetusti hullaantuminen voi suistaa raiteiltaan, niin käy linja-autolle, joka rakastuu raitiovaunuun:

” Sininen Lauttasaaren bussi
rakastui kuutosen ratikkaan.
Ratikka onnesta punastui
ja meni raiteiltaan.
(Enkeli ja poliisi, s. 17)

Kuono kohti tähteä –kokoelma vie lukijansa hiirulaisten valtakuntaan sukeltamalla samalla eläinsatuperinteeseen. Kirja on sekoitus hauskaa ja vakavaa kuvaa hiiren elämästä. Hiiret selviytyvät parhaansa mukaan metsissä, asfalttipihoilla ja hiekka-aavikoilla, mutta ne osaavat nauttia myös nyky-yhteiskunnan mukavuuksista kuten netistä, plasmatelevisiosta ja työsuhdeasunnosta. Yksi hiiri aikoo isona lepakoksi, joka saa nahkaviitan ja lentää kovaa, toinen opiskelee roskaruoka-alaa ja kolmas auttaa tiedemiestä loukkuprojektissa. Runollinen hiiri puolestaan julkaisee kokoelman Rantariimini, mutta ei jääkään maineen koukkuun vaan kateusloukkuun. Kirjan runoista välittyy koko elämän kirjo ja kaari riemuineen ja suruineen, karvattoman, vaaleanpunaisen hiirenpoikasen syntymästä viisaan vaarin lähtöön. Elämänkaari nivoutuu vuodenaikojen vaihtumiseen. Kokoelman henki on kauttaaltaan myönteinen ja osoittaa lohdullisesti, että kaikella on aikansa ja surullisillakin asioilla on kääntöpuolensa. Elämä jatkuu aina jossakin muodossa.  

POLKU
Hiirivaari on kuollut,
tuli aika lähteä.
Se on nyt jotakin uutta,
ehkä sirunen tähteä.

Kirjailija on opetellut myös proosan taitamisen, vaikka hän on todennut, että se tuntuu raskaammalta kuin runojen sepittäminen. Hän on kirjoittanut mm. helppolukuisten kirjojen sarjaan Aapo-nimisen pojan edesottamuksista arjen pyörteissä. Tuula Korolainen on kunnostautunut myös kuvakirjailijana tarttumalla aiheisiin, jotka ovat toivottuja, mutta toisaalta arkoja. Kissaenkeli muuttaa taivaaseen (1999) teemana on kuolema. Kuningatar Iida Iso (1991) käy tukevasti kiinni lihavuuteen ja siitä kiusoitteluun. Kissa Killin kiukkupussi (2007) kertoo siitä, miten päivästä voi selvitä, vaikka nousee aamulla väärällä tassulla ylös. Kirjailija on sanonut, että tietokirjojen tekeminen vapauttaa hänet osittain omasta itsestä, koska se on älyllisempää ja vähemmän alitajuista. Hän on tehnyt luontoa ja sen antimia käsittelevät tietokirjat aiheina: sienet, marjat, hedelmät, kasvikset ja kalat. Näissä kirjoissa runo, proosa ja tieto yhdistyvät toisiaan täydentäväksi kokonaisuudeksi.

Kirjoittipa Tuula Korolainen sitten runoa, proosaa tai tietokirjoja hänen otteensa on ammattitaitoinen, mielikuvituksekas ja oivaltava. Olipa näkökulma mikä tahansa, se on omaperäinen.  

- Mervi Koski -

Lisätietoja:
Koski, Mervi: Kotimaisia lastenlyyrikoita (2003), s. 146-159

Viimeksi päivitetty 5.3.2008
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 18.10.2011