Vivi-Ann Sjögren - Mustikkasoppaa Saharassa - No ei tietenkään!

”En koskaan ole ymmärtänyt, miksi ruoasta pitäisi kertoa vain keittokirjoissa. Ruoka ei ole elämästä irrotettavissa oleva asia, vaan osa maan kulttuuria, elämää ja ihmiskohtaloita.”

Vivi-Ann Sjögrenistä saa ehdottomasti parhaan kuvan lukemalla hänen kirjojaan. Ne ovat pitkälti kirjailijan omaan elämään ja kokemuksiin pohjautuvia.  

Varsinaisten muistelmateostensa lisäksi Sjögren on kirjoittanut useita proosateoksia, joissa ruoka, ruokakulttuuri sekä matkustaminen ovat selkeästi pääosassa. Nämä kirjat eivät kuitenkaan ole pelkästään matkakirjoja tai kokkausoppaita vaan sisältävät myös runsaasti eri maiden kulttuuritietoutta, tapakulttuuria, ihmiskohtaloita ja ihmiskuvausta, kirjallisuusviitteitä, elämänkokemuksesta syntynyttä viisautta, huumoria sekä aina lukuihin nivotun pienen tarinan, joka sitoo kaikki yllämainitut asiat yhteen. Vaikka kokkaaminen ei alkuunkaan kuuluisi elämän suuriin intohimoihin (valitettavasti kuulun itse tähän joukkoon), lukujen lopussa annetut ruokareseptit eivät ärsytä, sillä ne ovat usein kuin oleellinen jatkumo luvun tarinan loppuunsaattamiseksi ja sisältävät hauskaa lisätietoa.

Vähiten tärkeää ei myöskään ole kirjojen letkeä ja armollinen ote elämään, joka varmasti auttaa stressin vaivaaman lukijan unohtamaan huolensa vähäksi aikaa. Mikäli matkakuume vaivaa mutta lämpimämmille ilmastovyöhykkeille lennähtäminen on mahdotonta, Sjögrenin tarinat saattavat antaa ensiavun… tai sitten matkalle on päästävä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Vivi-Ann Sjögren kirjoittaa ruotsiksi, mutta lähes kaikki teokset on käännetty suomeksi. Kirjailijan ura alkoi proosarunoilla Vem mäter tiden - dikter från Spanien (1980) . Sittemmin Sjögren on myös ollut mukana työstämässä espanjan- ja ruotsinkielen oppikirja-aineistoja, kirjoittanut ruotsinkielen opiskelijoille tarkoitetun helppolukuisen kirjan Har ni träffat fru Andersson (1979) sekä lastenkirjan Diego Spanien (1985), joka kertoo pienen espanjalaisen pojan elämästä Francon diktatuurin aikana.

Tämä monilahjakas kielitaitoinen kirjailija on myös näyttelijä ja toimittaja. Hän on syntynyt Espoossa 1938 työläisperheeseen ja Espoossa kirjailija asuu edelleen. Muistelmateoksessa Kissan kasvot ja Lassen kioski (suomennettu 2005) kuvataan pienen koulusta innostuneen eläväisen tytön elämää. Sodanaikainen ja -jälkeinen Espoo herää henkiin ja lapsuusajan tarinat virtaavat vuolaina tunnelmia, tuoksuja ja makuja unohtamatta. Vivi-Ann saa Ruotsin Smoolannista kesäkodin useiksi vuosiksi, sillä sotien jälkeen kymmeniä espoolaislapsia lähetettiin Ruotsin puolelle ”lihomaan”.  Lapsuusmuistojen lisäksi rippikoulu, ensirakkaus, kirjeenvaihtoystävät ja ylioppilaaksitulo kuuluvat teoksen sisältöön.

Muistelmien toinen osa Pikku rouva pikku talossa (suomennettu 2006) kuvaa nuorta naista, joka muuttaa omaan pieneen taloon vanhan kotinsa viereen, menee naimisiin ensirakkautensa kanssa ja saa lapsen. Heräilevä taiteilijapersoona heittelehtii urahaaveiden, itsensä toteuttamishalun ja perheenäidin roolin ristiaallokossa. Rakkaus tuottaa karvaan pettymyksen, avioliitto kariutuu ja nuoresta naisesta sukeutuu näyttelijä. Kappale suomenruotsalaista teatterihistoriaa tulee kuvatuksi Student-teaternia, radiota, televisiota, Lilla Teaternia ja Svenska Teaternia myöten ja 1950-60 -lukujen kulttuurihenkilöt vilisevät sivuilla. Vivi-Ann Sjögren ei anna laittaa itseään minkäänlaiseen lokeroon tietyllä nimilapulla vaan toteuttaa haaveensa rohkeasti vaikkei ilman vastustusta ja vaikeuksia. Intohimo kieliin, matkustamiseen ja eri kulttuureihin tutustumiseen on puhjennut. Kirjassa Vivi-Ann Sjögren tapaa jo ohimennen tulevan aviomiehensä andalusialaisen valokuvaajan Paco Serranon, jonka kanssa myöhemmin saa tyttären. Tästä alkaa kirjailijan maailmankansalaisuus ja koti perustetaan yhtäkaikki Valon rannikolle Cádizin lähettyville, kuin tarvittaessa Saharan aavikolle. Myöhemmin kirjailija on tuntenut kodikseen myös Mexico Cityn ja Beninin Länsi-Afrikassa Välimeren maita unohtamatta.

Pienet kirjavinkkaukset muista Vivi-Ann Sjögrenin suomennetuista teoksista

Mustaa kahvia, keksinmuruja, 1998

Tässä kirjassa tarinoiden sekä sivuhenkilöinä että matkaeväinä toimivat muun muassa Smoolannin silavakakut, Nairobilaiset banaanit ja Nicaragualainen hummeri. Mutta mitä kaikkea saakaan aikaan voikukista, horsmista ja ruusuista? Suomalainen ruokaperinne on myös kunniapaikalla. Seikkaluissa mukana Paco ja tytär María. 

Elämää pitempi matka, 1999

Kirja on muisto- ja muistelmateos Vivi-Ann Sjögrenin miehestä Paco Serranosta, joka yllättäen kuolee vähän 60-vuotispäivänsä jälkeen. Kirja kertoo surun kanssa elämisestä, rakkaudesta, joka ei pääty kuolemaan, yhteisistä muistoista ja arjesta läheisen kuoleman jälkeen.

Andalusian karkea suola, 2000

Galicia, Barcelona, Madrid, Andalusia, Baskimaa, La Manchan ylängöt, Guadalquivirin tasangot ­­- Espanja ja espanjalaiset - kirjailija esittelee paikkojen ohella elämää Francon aikana, ihmisiä, joiden kanssa on jaettu ikimuistoisia hetkiä. Välimeren maiden ruokakulttuurista saadaan rautaisannos.

Meksikon päiväkirja, 2001

”Takaisin kaupungissa. Keskusaukiolla hallintopalatsin eteen on kokoontunut iso väkijoukko banderolleineen ja lippuineen. Kaikki intiaaneja, eri puolilta osavaltiota tulleita. Hallintopalatsi on pimeänä. On kohta ilta, ja tunnen pieniä kylmänväristyksiä vietettyäni tuntikausia Monte Albánilla, mutta menen silti istumaan katukahvilaan ja tilaan kupillisen höyryävää Oaxacan kaakaota.”

Saharan aamut ja illat, 2002

” Muurit pysyttelivät poissa. Lopulta aloimme etsiä niitä. Ne kieltäytyivät näyttäytymästä. Ei edes taitamattomuutemme käytännön asioissa vaikuttanut keitaan asukkaiden arviointiin meistä ihmisinä. Vaikka tulimme jostain muualta, meitä ei leimattu omituisiksi. Me aloimme näyttää omalta itseltämme enemmän kuin koskaan aiemmin.”

Kasvokkain :  muistiinpanoja Beninistä, 2003

” Laukkuja kannettiin alas ja hyvästeltiin, kaikki vilkuttivat, me lähdimme ajamaan, ja minä tiesin koko ajan, että niin kauan kun kone ei ole noussut voin vielä sanoa: Voisitteko ystävällisesti avata oven, minä jään pois.  Sitä paitsi vain laukut olivat matkalla lentokentälle. Minä olin matkalla Dangbe-temppeliin.

• Kiitos, sanoin temppelialueella miehelle, joka oli tulossa kertomaan pytonkultista.
• Olen käynyt täällä aikaisemminkin. Haluan vain puhua käärmeiden kanssa.”

Vivi-Annin keittiössä, 2007  ( parhaat ruokareseptit yhteen koottuna)

”Kaikki alkoi äidin patojen äärellä Espoossa. Nyt keittiöni, ruokaäitini ja ruokaisäni ovat levittäytyneet puoleen maailmaan.”

Kirja on aina makuasia – nautinnollisia lukuhetkiä!

- Satu Vähämaa -

Viimeksi päivitetty 30.11.2007
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 17.10.2011