Anne Leinonen

Kirjailijaesittely
17.10.2011
Toimitukselta: Teos | Kirjailija | Teema

Anne Leinonen on vuonna 1973 syntynyt ristiinalaiskirjailija. Hän on kirjoittanut ahkerasti novelleja pääasiassa Portti-lehteen ja saanut useita kunniamainintoja sekä palkintoja novelleistaan. Vaikka hänen novellinsa eivät ole realistisia, eivät ne myöskään ole ”puhtaasti” scifiä tai fantasiaa, vaan lajityypiltään ne ovat reaalifantasiaa: ”kirjallisuutta aidoimmillaan - kerronnan vapautta, mimesiksen ja fantasian kudosta, jossa käsitellään todellisuuden ilmiöitä kaikin tarvittavin kirjallisuudellisin keinoin.” Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden seura

Osa hänen aikaisemmin ilmestyneistä novelleistaan julkaistiin vuonna 2006 kokoelmassa Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista. Niissä liikutaan tietyssä mielessä hyvinkin realistisen oloisessa maailmassa - kuin tässä omassamme - mutta kuitenkin vieraassa. Kirjailija käyttää novelliensa elementteinä paljon suomalaista kansanperinnettä, uskomuksia ja myyttejä. Kokoelman niminovellista Leinonen sai Turun Science Fiction Seuran myöntämän Atorox-palkinnon vuonna 2004 novellin ilmestyttyä Portti-lehdessä.

Leinosen novellit ovat ajattomia ja paikattomia; niistä puuttuu meille tärkeät ulottuvuudet, ne joiden kautta hahmotamme maailmaa. Novellit sijoittuvat useimmiten aikaan tai paikkaan jota ei ole tai jota ei ole määritelty, se voisi olla joko menneisyydessä että tulevaisuudessa. Samoin novelleissa esiintyvät henkilöt ovat yllätyksellisiä, on suokansaa, maahisia, ufo-miehiä, jumalia ja ihmisiä, jopa ihan tavallisia ja sitten niitä, joilla on yliluonnollisia kykyjä tai kykyjä, jotka ovat Leinosen luomassa todellisuudessa luonnollisia. 

Novellien lisäksi Anne Leinonen on kirjoittanut viisi nuortenromaania lapsuudenystävänsä Eija Lappalaisen (ent. Laitinen) kanssa. Molemmat ovat kotoisin Juvalta ja he aloittivat yhdessä kirjoittamisen jo koulussa. Keväällä 1999 ajatus yhdessä kirjoittamisesta virisi uudelleen, jolloin kirjailijat aloittivat nuortenromaanin käsikirjoituksen työstämisen. Samoihin aikoihin WSOY julkisti nuortenkirjakilpailun, jonka heidän ensimmäinen yhteinen nuortenromaaninsa, Lokkeja rakastava veli, voitti. Se oli kirjoittajille lopullinen sysäys tarinankertojiksi, nuortenkirjailijoiksi. Yhdessä kirjoitetut nuortenromaanit eroavat Leinosen omasta tuotannosta. Ne ovat realistisia ja sijoittuvat tämän päivän nuorten maailmaan: vaikka kirjojen nuoret ovat eri-ikäisiä ja päähenkilöinä on sekä tyttöjä ja poikia kuuluu romaaneista nuorten oma ääni. Romaanit käsittelevät tuttuja aiheita: on rakastumisia ja eroja, ripareita, bändiharkkoja, kännäystä, toiveita ja unelmia.

Lokkeja rakastava veli (2000) oli yhteisromaaneista ensimmäinen. Siinä päähenkilönä on jo täysi-ikäinen Tuukka, joka ei pääse irti veljensä kuolemasta. Tuukka on takertunut menneisyyteen ja suruun eikä tunnu pääsevän niistä eroon. Hän on tuuliajolla, ja hänestä tuntuu, ettei hän pysty aktiivisesti muuttamaan elämäänsä, elämä ja asiat vain tapahtuvat hänelle.  

Neljän biisin bändissä (2001) päähenkilönä on voimakastahtoinen ja itsenäinen Laura, joka haaveilee musiikista ja elämästä keikkalavoilla ja keikkabusseissa. Hän haluaa pois tuppukylästä, jossa asuu ja valloittaa maailman starana. Laura on henkilönä paljon voimakkaampi kuin Tuukka, vaikka myös Laurassa on herkkyyttä ja epävarmuutta. Hänellä on vaikeuksia sopeutua vanhempiensa eroon ja hän hakee kovan mimmin rooliin pönkitystä miehistä ja seksistä, vaikkei seksi miltään tunnukaan. Kirja on täynnä elämää ja kapinaa, ja vaikka Lauran elämä ei helppoa olekaan ei hän valita kohtaloaan vaan menee rytinällä tapahtumasta toiseen. Molemmissa romaaneissa on lopussa vapautus. Niissä on uuden alun ja elämän ilmavaa odotusta.

Sagassa (2003) liikutaan Islannissa. Siinä neljä suomalaisnuorta on päässyt uuden television seikkailuohjelman finaaliin ja voitosta kisataan Islannissa. Romaanissa on roolipelien tuntua ja viittauksia maahisiin sekä muihin puuttoman saaren taruihin. Kirjailijat näyttävä tv-kulissien takaisen elämän jotensakin seesteisenä. Nuoret ovat ihmeellisen sivistyneitä ja inhimillisiä toisiaan kohtaan, vaikka kilpailussa kisataankin pääpalkinnosta.

Peilikuvarakkaus (2005) kertoo Emiliasta ja Meristä, kahdesta eri aikakaudesta, vuodesta 2005 ja 1965. Vaikka tarinan eri tasojen välillä on 40 vuotta, ovat aikuistuminen ja siihen liittyvät tunteet hyvin samanlaisia ajasta riippumatta. Romaani on kuvaus tyttöjen välisestä syvästä ystävyydestä ja siitä kuinka paljon ystävyys kestää, kun ensirakkaudesta uhkaa tulla kolmiodraama.

Kiinnostavaa on lukea, miten romaanit syntyvät kahden kirjailijan yhteistyönä. Pelikuvarakkauden syntyä he kuvaavat seuraavasti: ”Meille oli alun perin selvää, että haluamme kirjoittaa tarinan kahdesta näkökulmasta. Vaikka rakenne olisikin tarjonnut tilaisuuden siihen, että molemmat olisivat kirjoittaneet vain omaa näkökulmaa, päädyimme kirjoittamaan kaiken yhdessä. Meri ja Emilia ovat siis muodostuneet molempien kynien kautta.” (Kaksi kertojaa – yksi ääni) Samassa yhteydessä kirjoittajat kertovat myös Lokkeja rakastavan veljen tekoprosessista: ”Yhteyksiä pidimme tekstiviesteillä ja sähköpostein jos emme ehtineet näkemään. Hauskinta taisi olla se, kun tarina rakentui molempien päässä itsenäisesti samaan suuntaan. Kun Anne soitti Eijalle ja pyysi lisäämään tietyn yksityiskohdan, Eija vastasi että hän on lisännyt sen jo sinne. Ainoan virallisen kirjaan liittyvän tutkimusreissun teimme Ristiinaan, kun kävimme katsomassa Yölinnun keikkaa Metsälinnassa.” Kaksi kertojaa – yksi ääni

Viides nuorten naisten yhteisistä romaaneista, Devoted Souls – peliromaani, on juuri ilmestynyt.

- Laura Pitkonen -

 

Viimeksi päivitetty 8.10.2007
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 17.10.2011

Toimitukselta