Marjatta Kurenniemi

Aloittaessaan opintojaan Helsingin yliopistossa Marjatta Kurenniemi oli varma siitä, että hänestä tulee runoilija. Hänestä tuli runoilija ja kirjailija, joka on julkaissut saturomaaneja, satuja, runoja, näytelmiä ja riimejä, yhden seikkailukirjan, lasten kotikertomuksia ja nuortenromaanin.

Marjatta Kurenniemen käännöstuotanto on erittäin laaja ja monipuolinen. Hyvin monet tunnetuimmat ja rakastetuimmat Tammen kultaiset kirjat ovat hänen suomentamiaan. Mm. Laivakoira , Jere Jarruvaunu ja Kissa joka luuli olevansa hiiri ovat saaneet suomenkielisen kieliasunsa häneltä, kuten myös Rasmus-nallet ja monet Richard Scarryn kuvakirjat. Onpa kirjailija 70-luvulla riimitellyt tilapäistöinä loruja myös lasten väritys- ja puuhakirjoihin. Monet käännöksistä ovat riimimuotoisia.

Jotakin käännöstyön vaikeudesta kertoo seuraava keskustelu kirjassa Onnelin ja Annelin Talvi. Herra Vaaksanheimo, joka on hyvin pieni ihminen, kopioi ja samalla muokkaa kirjoja pienten ihmisten maun mukaiseksi. Hyvin kiinnostavaa ja innostavaa työtä, vakuutan. Mutta hyvin vaativaa. Uskon että kovinkaan monet eivät pystyisi siihen. Esimerkiksi sanoja on koko ajan tavattomasti lyhennettävä. Sellaiset sanat kuin "käsityskykyinen" ja "suosituimmuusperiaate" ovat hyvin vaikeita meikäläisille. - Se on selvä, minä sanoin. - Minkälaisiksi ne teette? - Kätynen ja suorite, herra Vaaksanheimo sanoi ylpeästi. - Mutta ymmärtävätkö lukijat ne sitten? minä tiedustin. Herra Vaaksanheimo näytti joutuvan hiukan hämilleen. Tämä oli arvattavasti hänen arka kohtansa.

Ensimmäisissä Marjatta Kurenniemen teoksissa on huomaavinaan peitettyä kapinointia. Marjatta Kurenniemi muutti miehensä kotitilalle Taipalsaarelle ja perheeseen syntyi pian neljä lasta. Pitkät sotavuodet väsyttivät ja perheenäidin rooli oli uusi ja vaativa. Näiden vuosien tärkein työkalu oli leikkikehä. Kirjailija nosti lapset pois kehästä ja meni sinne itse kirjoittamaan. Työhuoneena toimivat myös eteinen ja wc. Esikoissaturomaanissa Pukke Punamuurahaisen seikkailut (1946) Pukke, tavallinen työläismuurahainen kapinoi osaansa vastaan ja palaa ruotuun vasta laajalti hyönteismaailmassa seikkailtuaan. Suvisessa tarinassa Jannun ihmeelliset seikkailut vasikka elää ensimmäistä kesäänsä luonnossa. Ja sattumalta lauman vihaisimman lehmän esikuvana on toiminut kirjailijan käly, joka lapsilaumoineen vietti lomaa Taipalsaarella.

Kokoelmassaan Antti Karoliina ja muita hassuja satuja (1954) Kurenniemi toi suomalaisiin satuihin nonsensen eli päättömyyden. Samaan aikaan Kirsi Kunnas uudisti suomalaista lastenlyriikkaa samalla aineksella. Englannissa nonsensella on pitkät perinteet, muistakaamme esim. klassikko Liisan seikkailut ihmemaassa, mutta Suomessa se oli joitakin uutta. Kurenniemen satujen nonsense on juurevasti kiinni suomalaisessa graniitissa. Kirjailijalla on huikea taito tehdä satu rakastuneesta pyyheliinasta, tomuhiukkasista tai vaikkapa uppotukista. Luonnonaiheet ovat kirjailijalle hyvin läheisiä.

Luettuaan lapsena Topeliuksen Lukemisia lapsille Kurenniemi oli katkera kirjailijalle, joka ei antanutkaan kertomuksessa Punainen tupa kahdelle pikkutytölle heidän jo mielikuvituksessaan rakentamaa ja sisustamaa omaa taloa, vaan pikkutytöt antoivat lanttinsa vastaantuleville kerjäläisille. Puolisadussa Onnelin ja Annelin talo (1966) kirjailija antoi pikkutyttöjen vihdoin saada oman talonsa Ruusukujan varrelta. Onnelin ja Annelin talo on ihana, todellinen jokaisen tytön ja naisen unelma, mutta tarinassa on tummemmatkin sävynsä. Molemmat pikkutytöt ovat vanhempiensa hylkäämiä. Onnelin kodissa on niin paljon lapsia, ettei yhden puuttuminen siinä joukossa tunnu missään. Annelin vanhemmat asuvat eri osoitteissa, ja Anneli kulkee näiden kahden osoitteen väliä. Enkä minä oikein tiedä, kummassa paikassa minä asun. Eivät isä ja äitikään tiedä, sillä se on kuulemma sellainen asia, joka päätetään eräässä tuvassa, jonka nimi on raastupa, eivätkä ne siellä tunnu pitävän kiirettä. Yhden kirjan luvun nimi onkin "Olemme hyvin iloisia ja vähän surullisia myös."

Lapsena Marjatta Kurenniemi leikki mielellään nukkekodilla, joka oli vaatimattomasti vain yöpöydän alahylly. Kirjassa Onnelin ja Annelin talvi kirjailija kuvaa täydellisen nukkekodin, jossa asuu oikea nukkekotiperhe, kuusihenkinen Vaaksanheimojen perhe. Muutenkin Kurenniemi on ihastunut pieniin ihmisiin, sekä Onnimanni, Vaaksanheimot että Puuhiset ovat hyvin pienikokoisia. Onnelin ja Annelin talo on käännetty japaniksi 1972. Kirjan kääntämisen japaniksi Kurenniemi luulee johtuvan siitä ulkokohtaisesta syystä, että Maija Karma oli piirtänyt tytöille suorat polkkatukat, joten varsinkin tummatukkainen Onneli muistuttaa selvästi japanilaista pikkutyttöä.

Onneli, Anneli ja orpolapset on kuvaus painajaismaisesta lastenkodista, jonka lasten vapauttamiseksi lapset, Vaaksanheimot ja koko Ruusukujan väki liittoutuu. Kirja on kuvaus salaliitosta ja vastarintaliikkeestä, ja viimeisen luvun alussa kirjailija pyytääkin lukijoilta anteeksi sitä, että on kirjoittanut näin surullisen kirjan. Kirjan lopussa kaikki kääntyy hyväksi niin kuin kunnon sadussa pitääkin, ja orpokodista tulee pelkkä KOTI. Kirjassa on paljon muistumia klassisista Websterin orpokotikirjoista Paras vihollinen ja Setä Pitkäsääri. Kirjassa Onneli, Anneli ja orpolapset johtajatar Minna Pinna lennätetään Vekotiituksen jättiläisilmapallolla aina Kiinaan asti. Tytöt saavat epäilyttävän postikortin , johon on kuvattu punainen ilmapallo, ja kuinka ollakaan Minna Pinna palaa vielä!

Maija Karma on kuvittanut suurimman osan Kurenniemen tuotannosta. Yhteistyö kuvittajan kanssa oli saumatonta. Kirjailija ja kuvittaja tapasivat toisensa, mutta Maija Karmalla oli myös kyky nähdä asiat juuri sillä tavalla kuin kirjailija oli tarkoittanut. Maija Karma olikin parhaimmillaan kuvittaessaan suomalaisia luonto- ja satuolentoja. Kurenniemen saduissa maailma ei ole koskaan pelkkä onnela, vaan hyvä ja paha käyvät aina taisteluaan. Mutta paha ei ole perusteetta paha, vaan paha voidaan voittaa hyvällä, Luonnonsadussa Oli ennen Onnimanni metsän hyvä haltija Onnimanni, joka metsäsairaalassaan hoitaa eläinystäviään, voi voittaa varis Rikkosiiven vasta, kun on valmis ottamaan Rikkosiiven tasavertaiseksi metsän asukkaaksi muitten kanssa.

Kaikkein fantastisin ja monipolvisin saturomaani on vuonna 1956 ilmestynyt Puuhiset, joka on sadun muotoon puettu satiiri kylmän sodan aikaisesta Euroopasta. Kirja oli hyvin rohkea omana aikanaan, se sai erinomaiset arvostelut, mutta yksikään arvostelija ei puhunut sanaakaan kirjan poliittisesta taustasta. Kirjassa käydään todellinen aseellinen sotakin, jossa vastakkain ovat mäntypuuhiset ja vaahterapuuhiset. Marjatta Kurenniemen näkökulma kirjoittamiseen on aina lapsen näkökulma. Hän näki jo 50-luvulla lapsuuden arvokkaana, itsenäisenä elämänvaiheena, ei pelkkänä väylänä kohti aikuisuutta. Hänen tuotantonsa ei ole koskaan lasta aliarvioivaa, vaan sisältää paljon huumoria joka avautuu eri tavalla eri ikäisille lukijoille. Marjatta Kurenniemi oli jo70-luvulla sitä mieltä, että keinotekoiset raja-aidat lasten, nuorten ja aikuisten kirjallisuuden välillä voisi poistaa, sillä hyvä kirjallisuus puhuttelee kaikenikäisiä.

Ainoan tyttökirjansa Kesälintu Kurenniemi julkaisi 1959 samaan aikaan kun Rauha S. Virtanen julkaisi Selja-sarjaansa. Kirja ilmestyikin samassa formaatissa, ja tietysti, Maija Karman viehättävällä kansikuvalla varustettuna. Kesälintu on perhekertomus nelilapsisesta helsinkiläisperheestä, joka menetettyään vuokra-asuntonsa joutuu muuttamaan kauppalaan vanhaan huvilanrötisköön. Kirjan tapahtumat on kuvattu enimmäkseen teini-ikäisen Kirstin näkökulmasta, mutta kirja laajenee kollektiiviromaaniksi, jossa elävät elämäänsä niin koko kauppalan koulu, partiolaiset, naapurit, opettajat ja luokkatoverit. Kirja on oikea yrittämisen, itse tekemisen ja perheyhteyden ylistyslaulu. Eikä romantiikkaa ja huumoriakaan ole unohdettu. Harvassa kirjassa on kuvattu näin mukaansa tempaavasti tapetoimista, pyykinpesua, matonkuteitten leikkaamista ja puutarhanhoitoa. On sääli, että kirjailija ei ole jatkanut nuorisokirjojen kirjoittamista

Tunnetuinta ja kestävintä kirjailijan tuotannossa on eri satukirjoista koottu kokoomateos Pilvipaimen, joka ilmestyi ensimmäisen kerran 1976 Maija Karman upeasti kuvittamana. Myös saturomaanit Oli ennen Onnimanni, Kuinka Kum-maa on kaikkialla ja 5-osainen saturomaanisarja Onnelista ja Annelista ovat uhmanneet aikaa.

Kirjailija Marjatta Kurenniemi on ilmoittanut itselleen kaksi ammattia : kotiäiti ja kirjailija. Kaikkein tärkeimpiä asioita elämässä hänelle ovat omat ihmiset, rauha, luonto ja kirjallisuus. Siitä lähtien, kun hän oppi lukemaan 5-vuotiaana, ei ole ollut päivää, jolloin hän ei olisi lukenut. "Olen kulkenut onnellisen, pitkän tien kirjojen kanssa."

- Leena Laakso -Viimeksi päivitetty 2.3.2010

Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 21.2.2013