Hauru, Hanna

 
Nimi
Hauru, Hanna
Synnyinaika
Synnyinpaikka
Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Maakunta-alue
Tekijä
Elämäkertatietoa
Ammatti: Työskennellyt pari vuotta toimittajana Kansan Tahdossa.

Kirjailijan asuinpaikat: Syntynyt Oulussa. Kasvanut Haukiputaalla. Asuu nykyisin Oulussa. Asui Tampereella 2004-2007.

MAKUASIOITA:

Unohtumattomat ja vaikuttaneet taide-elämykset: Kalervo Palsan taidenäyttely Kiasmassa, Mika Kaurismäen Zombie ja kummitusjuna -elokuva, Timo K. Mukan kirjallinen tuotanto

Henkilö, johon voisin samaistua: En tiedä

Ilmiöt, jotka ärsyttävät: Ehdottomasti nykyajan kielen "niinku silleen " -hokeminen, apurahojen epäreilu myöntäminen

Tärkeä paikka kotimaassa: Tampere
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Hanna Haurun tekstejä on julkaistu myös lehdissä (mm. Kaltio, Voima, Rihmasto-verkkolehti) ja harrastajakirjoittaja-antologiassa Esille jotta muistaisit (Oulu-opisto 2000).

Artikkeli:
Ristiriitainen pohjoisuus - Kaupunki, josta on päästävä pois (Kaltio 3/2004). Ilmestynyt Kaltio-lehden Minun Pohjoiseni -sarjassa.
Lähteitä ja viittauksia
Kotimaisia nykykertojia. 5 / toim. Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu, 2006.
Videot
Elävän arkiston upotuskoodi
Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet.
Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin
Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin
Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia
Katso myös
Hakalahti, Niina(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Maakunta-alue
    Pohjois-Pohjanmaa
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Sukupuoli
    nainen
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tampere
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykykirjailijoita
  • Ammatti
    toimittajat
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Synnyinpaikkakunta
    Oulu
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tampere
  • Alasalmi, Päivi(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Synnyinpaikkakunta
    Haukipudas
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tampere
  • Maakunta-alue
    Pohjois-Pohjanmaa
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Haukipudas
  • Sukupuoli
    nainen
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykykirjailijoita
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Skiftesvik, Joni(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykykirjailijoita
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Ammatti
    toimittajat
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Synnyinpaikkakunta
    Haukipudas
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Maakunta-alue
    Pohjois-Pohjanmaa
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Asiasana tai oma avainsana
    novellit
  • Ruusuvuori, Juha(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tampere
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykykirjailijoita
  • Maakunta-alue
    Pohjois-Pohjanmaa
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Synnyinpaikkakunta
    Oulu
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Ammatti
    toimittajat
  • Kostamo, Eila(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Sukupuoli
    nainen
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Synnyinpaikkakunta
    Oulu
  • Maakunta-alue
    Pohjois-Pohjanmaa
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykykirjailijoita
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Pulkkinen, Riikka(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykykirjailijoita
  • Maakunta-alue
    Pohjois-Pohjanmaa
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Sukupuoli
    nainen
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Synnyinpaikkakunta
    Tampere
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Lehtinen, Tuija(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Sukupuoli
    nainen
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • On sama kuin
    Lehtinen, T. H.
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykykirjailijoita
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Ammatti
    toimittajat
  • Maakunta-alue
    Pohjois-Pohjanmaa
  • Verronen, Maarit(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Maakunta-alue
    Pohjois-Pohjanmaa
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Sukupuoli
    nainen
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Asiasana tai oma avainsana
    novellit
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykykirjailijoita
  • Hulkko, Johanna(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Sukupuoli
    nainen
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Synnyinpaikkakunta
    Oulu
  • Ammatti
    toimittajat
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tampere
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Maakunta-alue
    Pohjois-Pohjanmaa
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Kellosalo, Juhani(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2000-2009
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  • Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
    Tampere
  • Asiasana tai oma avainsana
    Kotimaisia nykykirjailijoita
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    2010-luku
  • Maakunta-alue
    Pohjois-Pohjanmaa
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
    Oulu
  •