Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Virta

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Katri juoksi kohti jokea. Valkoinen ryöppy pyyhälsi kintereillä, mustat hiukset lensivät siipenä lumen seassa. Lähellä jokea Katri aivan kuin upposi rinteeseen.
Hetken oli ihan hiljaista. Näytti kuin koivut olisivat kumartuneet ja yrittäneet irti juuriltaan. Sitten kantautui hätääntyneitä ääniä, kuului miesten matalia ja naisten kirkkaita ääniä. Sanoja ei erottanut.
Hannes pyyhki myllyn ikkunaa nähdäkseen tarkemmin. Hän ryntäsi portaisiin, juoksi alas, työnsi oven auki ja lähti luistelemaan horjahdellen tuvan ja saunan ohitse äänten suuntaan.
Rannassa oli ihmisiä. Katrin tukka pilkotti piirin keskeltä. Äkkiä hänen huutonsa viilsi terävänä halki kuulaan ilman.
Maassa makasi Arttu.

Näky vangitsee murrosikää lähestyvän Hanneksen loppuiäksi. Hannes ei voi käsittää, miksi Arttu olisi mennyt jokeen, kun hän oli saanut omakseen Katrin ja edessä olivat häätkin. Kostiko morsiamensa menettänyt Kaarlo vai kostiko joku Kaarlon puolesta?

Virta on väkevä balladi, jonka tapahtumat sijoittuvat 1940-luvun lakeuksille. Poikuudesta aikuisuuteen kurottavan Hanneksen näkökulmasta kirjailija tutkii ihmismielen pohjavirtoja, ihmisen halujen irrationaalisuutta ja hänen seksuaalisuuteen heräämistään. Hän näyttää, miten ympäristö kontrolloi vedentuomaa ja miten se säätelee naisen ja miehen suhdetta. Hän kysyy: mikä ihmisen mieltä kuluttaa, mikä on liikaa, mikä murtaa mielen padot?
Pohjanmaan lakeuksilla, vähän ennen talvisotaa, sattuu kyläyhteisöä kohahduttava tragedia. Nuori tukkilaismies löytyy hukkuneena virrasta ja arvoitukseksi jää miten mies on sinne päätynyt, oman vai toisen käden kautta. Juoruilevassa kyläyhteisössä tapauksesta riittää kuiskuteltavaa vuosiksi. Syypäänä nuoren miehen kuolemaan pidetään tämän morsianta, kohtalokkaan kaunista Katria, jota naiset hyljeksivät ja miehet ihailevat, myös romaanin päähenkilö, nuori Hannes. Hannes varttuu pojasta mieheksi sodan varjossa ja lapsellinen ihailu Katria kohtaan kasvaa vähitellen rakkaudeksi…
(Silene Lehto/ Sanojen aika)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Nimi

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

417

Kustantaja

Kieli