Lintukoto

Lintukoto oli Joel Lehtosen kesäsaari Vanajavedellä. Myytyään Putkinotkon tilan hän oli Pienestä Vohlisaaresta hankkinut manalle menneen kalastajan asumuksen. Parina kesänä se oli hänen piilopirttinsä. ”Vanajan helmi, ulappain risteyksen luomisessa kohonnut pikku riutta, jonka jokainen poukama ja niemeke on kaunis kuin täydellinen maalaus.” Talvella hän on muistellut haltioihinsa syttyen sen valtaisia tervaleppiä, ”jotka kesän auringossa kiiluvat tummina kuin kalmiston poppelit”, kesällähän on saarensa valtias ja ”Lintukoto on suvereeni valtakunta”. Hän elää täydesti hellepäivien onnen mutta tietää onnen ”tuokiot niin lyhyiksi”. Lintukodon novellit, lastut, proosarunot – kuinka vain – kertovat tästä elämäntäyteydestä. ”Lehtosen paletissa ovat lehteen puhkeavan koivuviidan vihreys, nuppuja uhkuvan omenapuun ruusunpuna, haavanlehtien metallinen tummuus luoteisen ilmanrannan keltaa vasten”, sanoo Pekka Tarkka esipuheessaan. (Gummerus 2001, painoksen takakannesta)