Sitten tulivat laivat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1987

Teosarvio

On aikaa siitä kun viimeksi luin Teuvo Saavalaista; muistan hänet poikkeuksellista huomiota herättäneenä esseistinä ja jonkinmoisen "itsetilityskirjallisuuden" uranuurtajana suomenkielisellä puolella. Nyt olen äimänä. Jos hänen uusi kirjansa olisi 15-16-vuotiaan minäkertojansa kynällä kirjoitettu ja tapahtuma-aikaansa ja -paikkaansa, toisen maailmansodan saksalaiseen laivaan, kytkeytyvä nuoruudentarina, voisi sävyn ymmärtää (vaikka vaikea sitä olisi siinäkin tapauksessa niellä), mutta kirjailija haluaa ehdoin tahdoin korostaa etäisyyttä, muistelua, nykyhetken näkökulmaa, ja siksi kokonaisuus luiskahtaa mahdottoman puolelle. Ainakin minun lukijanoloni oli vaivaantunut: ei tämmöistä tapahdu, ei arvostettu kirjailija voi päästää käsistään näin naiivia tekstiä. Eikä ainoastaan sitä vaan myös kielellistä sekamelskaa, vuoroin pateettista, vuoroin arjen latteuksiin lipsahtavaa.