Hyvää joulua

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1968

Teosarvio

Ärisevä ja patriarkaalinen Turtiainen on jälleen kirjoittanut sympaattisen ja hyvän kokoelman, sekoituksen taitavia slangirunoja ja aitoa normaalia puhekieltä. Teos ei ole millään tavalla juuri jouluun sidottu, vaikka siinä kerrotaankin Turtiaisen tavoista viettää joulua vuodesta 1904 alkaen, samalla tulee mukaan joukko isänmaan historiaa. Kansallisilla joulutavoilla, von Martensin köyhillä ja yleisellä maailmantilanteella on omat sijansa kokoelmassa, runot maailman tilanteesta eivät kuitenkaan ole oikein luontevia. Turtiaista myös suuri yleisö varmaan lukee.