Terästien kirskuva nauru

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1978

Teosarvio

Viljo Suutari, tämä ilmiö omakustantajien joukossa, on ahkera ja aihepiiristä toiseen suvereenisti liikkuva mies. Terästien kirskuva nauru, kolmas laaja romaani runsaan vuoden aikana, on parhaimmillaan kollektiivikuvauksena eli alkupuolella, joka käsittelee Koiviston yhdyskunnan kehitystä ensimmäisen maailmansodan aikoihin: juuri tuollaisesta aiheesta Suutari saa yllättävän paljon irti. Hänen otteensa yksilöihin on kuitenkin huomattavasti epävarmempi, ja keskushenkilöksi vähitellen kohoavan Aarnon nais- ja aviosuhteiden vatvominen putoaa kirjailijan tavallisen tason alapuolelle. Mutta kuten sanottu, dokumenttiosaltaan tämäkin teos on vankkaa työtä.