Arkinen juhla

Tyyppi

kokoomateokset

kuvaus

Kirjailija Maksim Gorki sanoi aikoinaan, ettei hänellä ollut mahdollisuutta käydä yliopistoja ja oppia sieltä kirjallisuuden hienouksia, mutta hän tunsi Venäjän kansan ja siksi kertoi sen elämästä.
Samoin voidaan sano tämän kirjan tekijöistä. Heillä ei ole ollut mahdollisuutta saavuttaa korkeita oppiarvoja, mutta työn ja sen tekijöiden elämän he tuntevat, sillä he ovat itse heidän keskuudestaan. Siksi he kirjoittavat työstä, työttömyydestä ja rakkaudesta, joka on heille todellista elämää. Myös kirjan kuvittaja ovat saaneet aiheensa työpaikoiltaan ja toisaalta siitä arkisesta ympäristöstä, jossa he päivittäinen liikkuvat. niin kirjoittajat kuin kuvittajatkin haluavat kirjansa kuluvan niiden ihmisten käsissä, jotka ovat heidän ympärillään.
Tällaisen laman aikana on kirjan kustantaminen taloudellisesti rohkea yritys. Mutta luotamme siihen, etteivät työntekijät lamasta huolimatta ole vielä henkisesti lannistuneet. Uskomme, että kirjamme leviää ihmisten keskuuteen ja että se samalla rohkaisee harrastelijakirjoittajia.
(takakannesta)

Kirjallisuudenlaji

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

antologia työpaikoilta

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

147

Kieli