Päällikkökomisario ja kuristaja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

1/1972

Teosarvio

Perusteellinen ja asiallinen, mutta myös hiukan kalsea on rikosreportterina toimineen Aarre Haunian ensimmäinen dekkari, jonka pohjana kustantajan mukaan ovat todelliset tapahtumat. Haunia kertoo mutkattomasti, mutta hänen heikkouksiaan ovat kaavamaisen tuntuinen psykologisointi ja melko kovaluontoinen ihmiskäsitys - tuosta viimeksi mainitusta käy esimerkiksi huiputtavien mustalaisten välikohtaus, joka varmaan on hyvin mahdollinen mutta jolla ei ole luontevaa sijaa kokonaisuudessa; siispä se kertoo lähinnä tekijän asenteista. Noista piirteistä huolimatta "Päällikkökomisario ja kuristaja" on keskitasoa lukukelpoisempi suomalainen jännitysromaani.