Poika maailman hartioilla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1973

Teosarvio

Otavan Kertomus elämästä -kilpailu on tuottanut yllättävän rikkaan tuloksen ja samalla paljastanut kustannuspolitiikkamme tähänastisia vinoutumia. Viiden ensiksi julkaistun teoksen kirjoittajista vain Uuno Pekka Kekäläinen on aiemmin esiintynyt kirjailijana (suuri joukko työväen teattereissa aikoinaan esitettyjä näytelmiä), mutta hänen omaelämäkerrallinen käsikirjoituksensa "Poika maailman hartioilla" ei useista yrityksistä huolimatta löytänyt kustantajaa ennen tätä kilpailua. Kysymyksessä on kuitenkin hyvin arvokas kokemuksen tallennus, liikkuma-alaltaan varsin laajakin. Huutolaispojan lapsuus ja koulunkäynti on kuvattu tarkasti ja syventyen, samaten kansalaissotaa edeltäneen ajan tehdasympäristö niin Varkauden seudulla kuin Helsingissäkin. Vaikuttavinta on kuitenkin kansalaissodan jälkiselvittelyjen osaksi aitoon päiväkirjaan tukeutuva käsittely, kuvaus siitä kuinka punavangit elivät keskitysleirissä, jonka olot ja rakenne jopa pikkupiirteitä myöten toistuivat natsi-Saksassa sittemmin järjestelmäksi kehitettyinä. Pidän tätä kirjaa löytönä.