Rantala, Jari Olavi

Mielestäni on tärkeää, että lukija saa lyhyestäkin novellista tarinallisen kokemuksen. Hyvän tarinan kertomiseen ei tarvita määrättömästi sanoja. Haluankin ajatella, että mitä enemmän kerrontaa voi karsia, niin että tarina vielä toimii, sitä voimakkaampi kokemus siitä välittyy lukijalle. Tuo ymmärryksen ja mukanaolon kokemus on varsinainen suunnannäyttäjäni

Elämäkertatietoa

Yo 1986
Opiskellut tiedotustoimintaa Paasikiviopistossa, elokuva- ja televisiotiedettä Turun yliopistossa ja kotimaista kirjallisuutta Helsingin yliopistossa
Kirjoittajayhteisö Nobelistiklubin jäsen 1994-

Harrastukset golf ja jääkiekko.

Jari Olavi Rantala sai vuonna 2005 Jussi-patsaan käsikirjoituksesta elokuvaan Paha maa. Syksyllä 2008 sai ensi-iltansa Rantalan käsikirjoittama ja Aku Louhimiehen ohjaama elokuva Käsky.

Tekstinäyte

Spärsy

Spärsy lönkötti kyykkyasennossa kios-
kin kulmalla ja valehteli. Se poltti punasta
norttia, piteli sitä paskasissa sormissaan.
Sen nakit oli aina likaset. Spärsy oli iso jätkä
ja kukaan ei tienny sen oikeeta ikää. Kuun-
neltiin kun ei ollu muutakaan tekemistä.

Saatanan kuuma päivä.
- Oltiin kalassa, se alotti.
- Vaini.
- Saatiin neljä puoltoistakilosta haukee
ja kakssataa ahventa.
- Millä?
- Virvelillä ja mato-ongella.
Kaikki nyökkäili ja hymmitteli, vaihto
silmäyksiä vaivihkaa. Miten se viitti puhua
aina paskaa. Spärsy nippas tumpin soralle
ja alko saman tien kaivaa liiskaantunutta
norttiaskiaan persetaskusta. Se sytytti sen
coltti-sytkärillä, joka oli sen toisen lapion
kokosen käden sisällä.
- Ahvenet syötiin paikan päällä, yks hauki
tuotiin kotiin.
Spärsy veti norttia henkeen, sen musta
tukka kiilteli auringossa. Se oli rasvasen näkönen,
niin kun aina. Pesiköhän se sitä koskaan,
tuskin. Kävi ehkä nyt kesällä uimassa,
Etelärannalla suolavedessä. Spärsyn takana
huilas sen oranssi Warre. Mattilan Jukkis
oli nähny tv-mainoksen ja vittuili Spärsylle,
että nyt sillä on varaa etelänmatkaan kun
se ei tuhlaa autoiluun. Spärsy viuhto paskasella
norttikädellään ja sano että on niitä
siellä pihassa. Oli niitä, autonraatoja. Suurin
osa pukilla tai muuten vaan ajokelvottomana.
Spärsy oli ajanu autoa jo monta vuotta,
mutta korttia sillä ei ollu vieläkään. Ei sitä
kortilla ajella, se sano. Koskela ja pari jätkää
osti Spärsyltä niitten pompannapin, joka
jäi ojaan viime talvena. Meilläkin oli sillon
Mosse, seiskajotain, siinä oli laskeutumisvalot
takasivulasien yläpuolella. Pari kertaa
sillä ajettiin, Rissasen tussilla rustaamilla
pahvikilvillä, mutta sitten se seisoi lopputalven
Luttisen takana tienmutkassa. Meitä
oli siellä sisällä parhaimmillaan yhdeksän,
ja kaikki poltti tupakkaa. Vähän oli savua.
Spärsy trallatti menemään Warrellaan ja
me alettiin kertaamaan sen valehtelua.
- Ei vittu, kolme jätkää söi kakssataa ahventa.
- Miksei kukaan hakkaa sitä?
- Se on tommonen saatanan kolimooni,
sen hakkaamiseen tarttee ainakin viis jätkää.
Jatkettiin istumista. Nykyään ei enää jaksanu
pelata jalkkista eikä huvittanu urheilla
muutenkaan. Mun juoksu-ura oli loppunu
tuhannen metrin piirinmestaruuskisaan.
Mä olin kierroksen jäljessä ja jätkät
vittuili kentän laidalla aina kun mä hölkkäsin
ohi. Se oli vielä paskempaa kuin se kerta
kun munapussi oli lörpsahtäny urheiluhoususta
kun mä sidoin piikkareita ennen
satasen pyrähdystä.
Mikki nousi ja maleksi tiskille. Menin
perässä. Mikki tuijotti lasin läpi irtokarkkipönttöjä,
oli laskevinaan ja valittevinaan
mitä se ottaa. Lahtisen äijä otti jo pussin
käteen ja ravisteli sen auki, sen toisessa kädessä
oli lusikka. Mikki näytti tehneen päätöksen
ja vei päänsä luukulle.
- Vihree jenkki.
Äijä tuhisi jotain ja tumppasi pussin ja
lusikan pois ja alko kaivaan purkkaa. Mikki
anto mulle pari tyynyä kun mentiin takasin.
Ruvettiin taas istumaan. Joku ehdotti et mentäs
uimaan, mut kukaan ei jaksanu lähtee.
Illalla Spärsy tuli taas, nyt se ajo punasella
Ladalla. Se kävi luukulla ja tuli tuore
norttiaski kädessä. Se näytti jotenkin erilaiselta.
Sillä oli puhtaat vaatteet, sen kädetkin
oli puhtaat. Katseet vaihtuivat, joku kysyi.
varmaan Jukkis:
- Mihis meinasit mennä?
- Ajattelin mennä kattoon olisko mitään
muijatouhuu, Spärsy sanoi.
Se repi norttiaskin auki ja naputteli tupakan
esille. Mua aina ihmetytti miks norttiaskissa
sauhut oli eripäin kuin muissa tupakkiaskeissa.
Spärsy laskeutu kyykkyyn.
sytkäri ilmesty kämmenestä ja vei tulen
norttiin.
- Koitettiin paljon Lada kulkee.
- No paljon?
Spärsy veti pitkät imut, teki renkaita niin
että leuat lonksu. Se näytti, että sillä olis vitun
hauskaa. Ei se hymyilly tai mitään, mut
se näytti jotenki nauttivalta.
- Satakaheksankymmentä. Ja inan päälle.

(Varasuunnitelma 2008)