Etto, Jorma

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Kuolinaika

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

sarjakuva-albumit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

kokoomateokset

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

näytelmät

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Muut teokset

Tyyppi

fyysinen teos

Muut teokset (kääntäjänä)

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysisen teoksen osa

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysisen teoksen osa

Kirjailijan omat sanat

40-luvun lopulla Käyhkö esitti Faustia radion kuunnelmassa – päivällä koulussa oli Jyrinkoski jyrännyt loppusoinnullisia runoja. Olin raivoissani pateettisesta esittämisestä ja kirjallisuudesta. Sai alkunsa ensikosketukseni "Elämä on", ilmestyi sitten 1955. Kirjoitan ja teen minulle annettuja tehtäviä niin hyvin kuin osaan. Se on hyvä ohje.

James Joycen Odysseus oli nuoruuteni ainoa mahdollinen kirja lukea, nykyään on muitakin. 8 1/2 on elokuva, jossa on samaa kuin on Joycessa. Tärkeimmät asiat elämässäni olen jonnekin kirjoittanut.

Motto:
Kun vielä olin Erving, isäni toisteli: "Ervinki, ittelä leipä ja särvinki!" Etolla ei ole vaalilausetta, mutta itsellinen olen.
LUOMISEN ILOSTA JA ILON PILAAJISTA

Enin osa elämästä on silloin eletty, kun siitä on takana seitsemän vuosikymmentä. Luontojaan silloin nykyiset hetket alkavat selittyä menneillä. Olemiseen olennaisesti kuuluu sen oivaltaminen , että kaikki tapahtuva, koettava, ajateltava tavalla tai toisella, jopa hyvin mutkikkaastikin, selittyy entisillä, aistitun maailman omalla historialla. Siksi elämä vanhoilla päivin on niin rikasta ja rakasta. Sitä rikastaa ja kaunistaa muistojen pohjaton taustakuvio, joka usein hämärtyessäänkin sävyttää jokaista ajatusta, sanaa, lausetta, selitystä, viisautta.

Kirjoittavan ihmisen menneessä, nykyisyydessä ja oletetussa tulevassakin elämässä parhaiten jäävät mieleen luomisen ilot. Voimallisimmillaan uuden keksimisen, rakentamisen ja tekemisen ilo on täyttänyt oman mielen niin täysin, että sen ilon ja riemun ajalta ei juuri muuta kykene muistamaankaan. Luomisen ilo on kuin kirkasta valoa, joka tulvii kaikkialla ja kaikkialle, heijastelee uusiutuvin värein kaikesta eteen sattuvasta, assosioituu ja jakautuu aina uudelleen ja uudelleen, kunnes sitten usein aivan yht'äkkiä katoaa ja jättää jälkeensä tyhjän, pohjattoman aukon. Siihen masentavaan hetkeen ilmestyvät usein vielä kaikki ilonpilaajat, hyeenat ja taiteilijan ruumiin elävältä syöjät, ne tietävät hyvin, milloin luoja on heikoimmillaan, milloin luomisen voima on ehtynyt: silloin kun työ on tehty, uusi on valmis, sen oma elämä aivan alullaan.

Luomisesta ja sen ilosta on paljon kirjoitettu, miksi ei olisi. Se on kuitenkin iloa, jonka jokainen kokee itse ja vain itse. Se on iloa, jota voi yrittää kuvailla, mutta jonka sisin hehku ja sanoma aina jää itse kunkin luojan omaksi salaiseksi tiedoksi, jakamattomaksi minuudeksi.

Luomisen ilo on anarkiaa, se ei tunne eikä tunnusta mitään eikä ketään jolla olisi valta sen ylitse. Luomisen ilo on vapautta. Se ei tunne eikä tunnusta mitään eikä ketään joka sanelisi rajoja sen liikkuvuudelle kaikissa tunnetuissa ja tuntemattomissakin ulottuvuuksissa.

Runoilijan luomisen ilot ovat usein lyhyitä. Muutaman silmänräpäyksen kuluessa valaistuu ilmaisuun jota usein turhaankin sitten yrittää tavoittaa uudelleen kirjaimilla, sanoilla, lauseilla , rytmeillä. Tuska menetetystä ilosta ja kyvyttömyydestä sen tulkintaan on kuin varjo, joka valosta on jäänyt jäljelle.

Ensimmäinen luomisen oivallus ei sisällä valmista muotoa. Luojalle itselleen jää sen etsintä. Mahtuuko se runoon, kenties se on novelleina oikea, kehittyisikö siitä enemmänkin, kyllä, se aikaa heijastella niin selvästi moniin suuntiin, kyllä, siitä on kehiteltävissä laajaa kertomista jonka jaksoja kaikki tämä kokemus on sävyttävä, ei ei, tämähän on kuin puheena parasta, tuossa on väite, tuossa vastaus, tuolta tulee kolmas väittäjä, neljäs, olentoja joilla on keskinäisiä suhteita, sanoja niitä puhumaan, näytelmä alkaa hahmottua, rakenne, draaman loppu. Ilon kesto tuottaa sen muodon kuin itsestään. Ei aina entuudestaan tuttua ulkoista kaavaa, vaan vaatii aivan uutta, on luotava sekin, uusi kaava, vain tätä varten. Uudenlainen kirja, uusi filmin muoto, kirja jota ei ennen ollut, laulu ennen lauluksi sanomaton.
MAKUASIOITA:

Kirja, joka ensimmäisenä todella sai minut valtaansa lukiolaisena oli James Joycen "Ulysses". Kummallista on, että en lainkaan muista, milloin ja mistä hankin oman kappaleeni, Rovaniemen kirjastossa sitä ei ollut eikä silloin vielä Oulun kaupungnkirjastossakaan, jota käytin asevelvollisuusaikana (ja johon menin myöhemmin harjoittelijaksikin). Mutta se kappale minulla yhä on. Sanakirjan jota kukiessani käytin, olen antanut perinnöksi, ostanut hienomman tilalle. Sanakirjoja "Ulyssesta" lukiessa kyllä tarvitaankin. Se oli mieluisaa ja mielikuvitusta värisyttävää lukemista.

Myöhemmin 50-luvulla opiskellessani kirjallisuutta pääaineena Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa kirja yht´äkkiä tuli aivan tärkeäksi, lähes suunnittelematta. Minun oli nimittäin tarkoitus tehdä graduni Katri Valasta, muoniolaissyntyisestä Tulenkantajasta jonka tunsin läheiseksi. Mutta kun Erkki Vala ei halunnut antaa tietojaan sisarestaan, työ kävi kovin vaikeaksi. Ehdotin varovasti professori Unto Kupiaiselle, että jospa vaihtaisinkin vaikka Joycen romaaniin. Hän oli ensin hämmästynyt, mutta kun keskustelimme muutamaan kertaan, hän innostuikin ja kannusti löytämään uusia lähteitä. Paneuduinkin työhön kokonaan. Keväällä 1956 gradu hyväksyttiin arvosanalla laudatur, se oli korkeakoulun ensimmäinen laudatur.

Mutta perheellisenä piti hetimiten hankkiutua töihin, Lauritsalassa oli kirjastonjohtajan virka auki ja sain sen, en edes oikein tiennyt, missä Lauritsala onkaan. Mutta se osoittautui hienoksi kirjastoksi, jossa oli mahtavaa työskennellä, myös vapaa-aikoina. Martti Qvist Karistolta tarjosi heti suomennostöitä, ne velkaiselle opiskelijalle olivatkin tarpeen. James Joycen "Kuollut" Helmi-sarjassa sisälsi muutamia dublinilaisnovelleja, muita ilmestyi kustantajan "Hyvää yötä" -novellisarjoissa. Tarjouduin Tammelle kääntämään "Ulyssesta". Mutta Hellemann pian ilmoitti, että asiasta oli jo sovittu erään toisen kirjailijan kanssa. Se harmitti.

Kaltion päätoimittajana ollessani julkaisin oman ylistävän kritiikkini pienin sivuhuomautuksin osana kokonaista Joyce-numeroa. Joskus myöhemmin Saarikosken käännöstä selaillessani ajattelen itsekseni, että olisin pedanttisempana ollut uskollisempi alkutekstin edestakaisille vihjeille kirjassa. Pentti selvitti asiat tyylikkäästi omalla tavallaan, nautiskellen ja slarvaten, kuten hänen tapansa oli. Hän osasi erinomaisesti sen kielen jolle käänsi, mikä onkin hyvän kääntäjän ensimmäinen edellytys.

Karistolle Helmi-sarjaan käänsin myös vaikean kankeaa Joseph Conradia (Pyörremyrsky), ja erillisinä ilmestyneitä Mark Twainin ym. teoksia. Ansiot eivät olleet kehuttavia, mutta välttämättömiä, suomentamisen ilo suuri. Kääntelin myös tietokirjoja ja viihteellisempää ja myös Gummerukselle ja WSOY:lle. Kun tulin vanhaksi, työt loppuivat ja erosin kääntäjien yhdistyksestäkin säästösyistä. Jos nyt kysytään, missä viihtyisin, vastaisin: istumassa sanakirjojen ja hakuteosten keskellä suomentamassa jotain hyvin kirjoitettua monimutkaista teosta, eläisin siinä maailmassa kuten joskus ennen, ja unohtaisin pahaksi muuttuneen maailman.

Jo ennen tätä ikää oli minulla muuan mieluisa paikka, jo pikkupoikana. Yhä vielä voin keskittyessäni siirtyä siihen paikkaan jota ei enää ole. Se on kotikirjastomme Rovaniemen Palokunnantalon toisessa kerroksessa, olohuoneessa. Jo ennen kouluikää istuin lattialla avattujen lasipeilisten ovien välissä, jokin kirja jalkojeni päällä ja luin. Nenässä oli heikko kirjapölyn tuoksu, olin yksin, oli hiljaista, kuulin joskus itseni huokaisevan onnellisena, kun kääntelin sivuja, panin kirjan pois hyllyynsä, otin toisen. Se oli niin mieluisa paikka, että yhä vielä palaan sinne, olemattomuuteen, kirjojen pariin jotka paloivat Rovaniemen tuhossa, kirjat ja koko koti. Sen jälkeen ei minulla koskaan ole ollut niin mieluista kotia eikä niin mieluisia kirjoja. Mutta kylläkin monta kotia monessa paikassa ja monia kirjoja, monet lukemattomia.

Elämäkertatietoa

Jorma Etto syntyi 13. lokakuuta 1931 Rovaniemellä. Hän oli yhteiskuntatieteiden kandidaatti (1956), kirjastonhoitaja ja monipuolinen suomalainen kirjailija. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja näytelmiä. Lisäksi hän on suomentanut lukuisia teoksia (mm. James Joyce ja Mark Twain).

Etto on toiminut muun muassa Rovaniemen kaupunginkirjaston johtajana vuosina 1961-1984. Etto toimi myös pohjoissuomalaisen kulttuurilehti Kaltion päätoimittajana vuosina 1964-1965.
Parhaiten Etto tunnetaan runostaan "Suomalainen" (runokokoelmasta Ajastaikaa, 1964), jota presidentti Kekkonen siteerasi uudenvuodenpuheessaan. Runo alkaa sanoilla: "Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään"...

Jorma Eton mielestä hänen tärkein runokokoelmansa oli Ajastaikaa (1964). Hänen kirjoittamistaan näytelmistä menestynein on Helvetin 16 (1968), joka on tehty yhteistyössä Oiva Arvolan kanssa, mutta itse hän pitää tärkeimpänä pienoisnäytelmää Häkki (1974). Proosateoksista mietityin on hänen mielestään Claudia (1992), vaikka samaa ajatusmaailmaa eri näkökulmista käsitellään jo aikaisemminkin esimerkiksi teoksissa Rakkauden opissa (1957) ja Joulupukin päiväkirja (1963).

Alkuajan satiirissävytteisistä runoista ja romaaneista Jorma Etto siirtyi pohjoisiin aiheisiin. Pohjoisen ihmisen puolustus ja kotiseuturakkaus näkyvät selkeimmin juuri osassa lyriikkaa, näytelmissä ja romaanissa Merkkitulia (1961). Joulupukin päiväkirjassa joulupukki voidaan ymmärtää sekä pohjoiseksi että globaaliseksi myyttihahmoksi. Samoin Claudian pohjoisuus voidaan rinnastaa klassisiin Välimeren mystisiin myytteihin. Myös rakkaus sitä selittävine filosofioineen on Jorma Eton teoksissa toistuva teema. Sen moniselitteisyys ja -tasoisuus värittävät aihevalintaa, käsittelytapaa, tyylimuutoksia ja moraalifilosofiaa.

Jorma Eton tekstit ovat moniulotteisia eivätkä välttämättä helppolukuisia sillä älykkönä hän asettaa lukijoille tehtäviä ja "lavasteita". Lavasteet kun kuuluvat myös ihmissuhteisiin ja kirjallisuuteen, eivätkä pelkästään teatteriin. Hän asettelee kysymyksiä ja tutkii todellisuutta mieluummin kuin rakentaa mielikuvituksellista maailmaa. Jorma Eton aiheet ovat usein arkisia ja hän pyrkii tekemään havaintoja "vähästä" elämästä ja kuvaamaan teksteissään sitä "suurta" mitä vähässä on. Monet aiheet liittyvätkin ihmissuhteisiin, tunteisiin ja elämään. Niinpä Jorma Ettoa voidaankin pitää arkipäivän tarkkailijana, joka osaa sanoa sanottavansa myös muutamalla sanalla ja pistää sen paperille.

Luottamustehtävät ja jäsenyydet: Pohjoiset kirjailijat, siht. 62-63 puheenjohtaja 63-65, 76-78. Suomen näytelmäkirjailijaliiton hallitus 89-95. Suomen kirjailijaliiton kirjallisuuden edistämiskeskuksen valtuuskunnassa 92-98.

Myönnetyt palkinnot:
Pohjoiskalotin kulttuuripalkinto 1968
Näytelmäkirjailijain valtion palkinto 1969
Valtion tiedonjulkistamispalkinto 1975
Kalevalan juhlavuoden palkinto. 1985
Lapin läänin taidetoimikunnan palkinto 1988
Valtion taiteilijaeläke 1992 ym.

Harrastus DX-kuuntelu.
Vanhemmat:
isä palopäällikkö, kapellimestari Jaakko Tobias Etto (ent. Erving) ja äiti vahtimestari Brita Amalia o.s. Pirttijärvi

Toimet:
kirjastoamanuenssi Oulun kaupunginkirjastossa 1953-54; Lauritsalan kirjaston johtaja 1956-61; Rovaniemen kaupunginkirjaston/Lapin maakuntakirjaston johtaja 1961-86; toiminut monissa kirjallisuusalan luottamustehtävissä; aktiivinen kulttuuripoliitikko; kehitti huomattavasti Rovaniemen maakuntakirjaston Lapponica -kokoelmaa; kolumneja Lapin Kansa -lehdessä

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Kolumneja, pakinoita hyvin paljon mm. Etelä-Saimaa, Kansan Työ, Lapin Kansa, Kansan Tahto, Kaleva.

Muuta tuotantoa:

* Asentoja. [antologia] Toim. Juri Nummelin. Turbator, 2008.
* Ice-Floe 2000. International poetry of the Far North. Number 1, 2000. [Aikakauslehti]. Anchorage, Ice-Floe Press, 2000.
* Kirjastolehti 1973. Suomen kirjastoseura ry. Kylmää etiikkaa (Pääkirjoitus) / Jorma Etto.
* Kritiikin uutiset 1972. Suomen arvostelijain liitto, 1969. Läheinen Grönlanti / Jorma Etto.
* Lapin Kansa 1998. Peräpohjolan ja Lapin väestön sitoutumaton äänenkannattaja. Lapin Kansa Oy, 1998. Evakon vuosi / Jorma Etto.
* Lapin kansa, 13.1.1999. Linnovaaran pohjoinen alku / Jorma Etto.
* Tämän runon haluaisin kuulla [Äänite]. 30 vuotta. Radio Ylen Ykkönen, 1999. (Suomalainen/Jorma Etto).
* Raito 2006. [Maakunnallinen museolehti]. Lapin maakuntamuseo, 2006. Saanion Matin muistokuvat (Muistoruno Matti Saaniolle: Penikulma, yksi monista yhdessä samalla tiellä) / pääsiäisen jälkeen Eton Jorma.
* Rakastaa. 12 novellia rakkaudesta. Veijo Meri [et al.].Lehmus, 1965. Iloinen tarina tohtorista ja Lapista / Jorma Etto.
* Rovaniemen kuvauksia. Isostavihasta yliopistoaikaan. Toim. Heikki Annanpalo. Pohjoinen, 1995. Kaupunki on maalta kotoisin / Jorma Etto. (Kirjasta Rovaniemi, 1979 – ja kokoelmasta Kalenterin lehtiä 1982.
* Runoaitta 1 [Äänite]. Suomalaisia runoäänitteitä. Koonnut Satu Marttila. Lausujat: Ritva Ahonen, Veikko Honkanen, Risto Mäkelä [et al.].
* Runoaitta [Äänite]. Caspro, 1986.
* Sápmelaš 1986. Vol. 53. [Aikakauslehti]. Láddlaš / jurgalam Matti Morottaja.
* Skating on the sea. Poetry from Finland. Edited & translated by Keith Bosley. Newcastle upon Tyne. Finnish Literature Society, Bloodaxe Books. 1997.

* Väärää rahaa : nuortenromaani, Otava 1959.
* Jätkä : metsien miehet ja heidän työnsä, valokuvat Petteri Väisänen, Karisto 1964.
* Oksat ja omenat : tv-näytelmä, 1969.
* Bändi (Kukkaiskansa): TV - musikaali, 1971.
* Valtias : näytelmä, 1972.
* Isännät ja isäntien varjot : kertomus talonpojan sortumisesta, 1973.
* Häkki, 1974. (Näytelmä kertoo vallan järjestelmistä, vallankäytön kuvioista.Kirjoitettu kokeelliselle torniolaiselle Teatteri 41:lle. Näytelmää esitettiin myös Berliinin nuorisofestivaaleilla. Tekijän kustantama.)
* Evakkotaival : kuvia ja muisteluksia Lapin evakosta 1944-1945, Lapin maakuntaliitto 1975. (Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto)
* Pohjoinen taikapiiri : Lapin evakkojen maailma 1944 -1945, 1977.
* Läskikapina - näytelmä, 1978. Perustuu tositapahtumiin Sallassa vuonna 1922.
* Ihmisen aikaa : sanoitus, 1986. (Runoja ja lauluja, Markku Huhtamon esitys. Ensiesitys Ravintola Kaksi kanaa (Helsinki) 6.12.1986.Esitetty myöhemmin myös TV1:ssä. Sävellykset runoihin Matti ja Pirjo Bergström.)
* Arjen arktinen juhla : Promootioruno Lapin yliopiston promootiooon 5.6.1992.
* 12 runoa : Uusia runoja vuoden 2002 seinäkalenteriin.Kustantanut Muonion Lions-klubi.
* Paikkoja = Steder = Luoghi = Places : Tampere, Bergen, Firenze, Musta taide 2003. (Valokuvat Petri Nuutinen, runot Jorma Etto.)

Jorma Eton yhdessä Oiva Arvolan kanssa kirjoittamia näytelmiä:
*Helvetin 16. Rovaniemi, 1969. (Käsikirjoitus (teksti 30.8.1969) ja käytöstä poistettuja tekstejä. Kantaesitys Rovaniemen teatterissa 25.4.1968.)
* Rakkaudesta viis eli Madame B:n asiakkaat, 1970.
* Hyvää iltaa - henki menee, 1970. Poromies Heikin seikkailut sota-aikana (kirjoitettu ryhmälle näyttelijöitä).
* Saatanan seitsemäntoista : kaamosrevyy, 1972. Esitetty nimellä "Jietaran juustoista."

Tekstinäyte

SUOMALAINEN

Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen: metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy, tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on aina suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään, ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.