Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Auringon ydin

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Olemme 2010-luvun Tampereella, mutta historiassa on 1800-luvulta lähtien tapahtunut muutoksia, jotka ovat tehneet Suomesta Euroopan Pohjois-Korean. Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa yhteiskuntarauha ja kansanterveys ovat arvoista tärkeimmät. Kaikki riippuvuutta aiheuttavat nautintoaineet on ankarasti kielletty: huumeet, nikotiini, alkoholi ja kofeiini. Seksin helppo saatavuus on sen sijaan valtion erityissuojeluksessa, ja valtiollinen tiede onkin kehittänyt sen jakelun vaivattomaksi. Ihmissuvusta on jalostettu uusi alalaji: altis, nöyrä ja itseään tyrkyttävä. Ennen heitä kutsuttiin naisiksi.

Yksi vaarallinen huume on kuitenkin jäänyt vielä osittain kitkemättä yhteiskunnasta: chili. Kirjan päähenkilöt Vanna ja Jare sotkevat näppinsä sen rikolliseen välittämiseen. Vannan yrittäessä selvittää, mitä hänen kadonneelle sisarelleen on tapahtunut, Jare törmää outoon uskontokulttiin, jonka käsissä on Auringon ydin. Onko tällä epäinhimillisen tulisella chililajikkeella mahdollisesti vaikutuksia, jotka on syystäkin kielletty?

Suomikumman mestarin uutuusromaani on myös nerokas yhteiskuntasatiiri. Ketkä lopulta hyötyvät ihmisten riippuvuuksista? Voivatko kaikki terveydelliseen hyvään tähtäävät toimenpiteet olla oikeutettuja? Mitä yhtymäkohtia tällä kaikella on meidän omaan aikaamme?

(Teos)

Henkilöt, toimijat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Tapahtuma-aika

Tarkka aika

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Tekstinäyte

Tiedän että jalapenon scovillet ovat säälittävät, se maistuu suussani suunnilleen suolakurkulta, mutta pelkkä tieto siitä että noissa rouskuvissa viipaileissa on kapsaisiinia saa käsien tärinän lievenemään.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

305

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

336

Kieli