Suomen sisällissota 1970-luvun kirjallisuudessa

Suomen sisällissota 1970-luvun kirjallisuudessa

Kirjahylly
Käyttäjän Tuomas Aitonurmi kuva
Tuomas Aitonurmi 23.1.2018
Kaikki kirjahyllyt

Punaisen näkökulman aikakausi ja huumorin tulo kuvauksiin

 

Kuten historiaan perehtyneille tuttua on, 1970-lukua leimasi vahva vasemmistolaisuus, ja myös sisällissota-aiheisessa kirjallisuudessa punaista näkökulmaa käsittelivät monet aikakauden teokset. Matti Rossin Agitprop-teoksen taistelurunoja sävellettiin lauluiksi, ja Hella Wuolijoen romaani Työmiehen perhe julkaistiin postuumisti. Sen verran aikaa oli sodasta jo kulunut, että huumorin keinotkin vapautuivat aihetta koskien, mistä esimerkkinä vaikkapa Jyrki Mikkosen Kärsä-Petteri ja ruunan sijaiskärsijä. Otavan järjestämä "Kertomus elämästä"-kilpailu toi julkaistavaksi elämäkerrallisia romaaneja sisällissodan ajasta, kuten Pietari Kekäleen Poika maailman hartioilla ja Ida Maria Saarisen Nokkosia ja harakankukkia. Eeva Joenpelto kirjoitti romaanisarjassaan Lohjasta, Jorma Ojaharju puolestaan Vaasasta, ja kumpikin käsitteli sarjansa ensimmäisessä osassa sisällissodan vaikutuksia kuvaamaansa paikkakuntaan.

 

1970

Hella Wuolijoki: Työmiehen perhe (Weilin + Göös), romaani

1971

Juho Tenhiälä: Punaisia ja valkoisia (Karisto), romaani

1972

Jyrki MikkonenKärsä-Petteri ja ruunan sijaiskärsijä (Gummerus), romaani

Matti Rossi: Agitprop (Tammi), runokokoelma

1973

Pietari Kekäle: Poika maailman hartioilla (Otava), muistelmaromaani

Ida Maria Saarinen: Nokkosia ja harakankukkia (Otava), muistelmaromaani

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista (WSOY), romaani

1976

Erkki Lepokorpi: Käy ruusutkin kukkimaaan (WSOY), romaani

Jorma Ojaharju: Valkoinen kaupunki (Tammi), romaani

1977

Ralf Nordgren
: Det har aldrig hänt (Schildt), suom. Sellaista ei tapahtunut (Kirjayhtymä 1978), romaani

1979

Tuure Vierros: Valhetta kaikki totuus (Kirjayhtymä), romaani

 

Katso muiden vuosikymmenten vinkit sivulta http://www.kirjasampo.fi/fi/suomen-sisallissota-kaunokirjallisuudessa

 

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo