Parisuhteita

Parisuhteita

Kirjahylly
Käyttäjän Tuomas Aitonurmi kuva
Tuomas Aitonurmi 7.1.2016
Kaikki kirjahyllyt

Ylellä alkaa 31.1.2016 neljäs kausi Elämä pelissä -sarjaa, jossa teemana on tällä kertaa rakkaus ja parisuhde. Tästä inspiroituneena Kirjasampoon on nyt koottu parisuhdeaiheisen kaunokirjallisuuden hylly. Huomattavaa on, että kaikki rakkaustarinat eivät sisällä parisuhdetta, ja näissä kirjavalinnoissa onkin pyritty keskittymään sellaisiin, joissa nimenomaan parisuhde on merkittävässä osassa. Vinkkejä on kyselty mm. Facebookissa Kirjallisuuden ystävät -ryhmässä, jotta mukaan saataisiin kattaus mahdollisimman hyviä ja lukijoiden arvostamia kirjoja sekä lukukokemuksia. Kirjahylly sisältää yhteensä 40 kirjaa! Listan alaosasta kansikuvia klikkaamalla pääsee tarkastelemaan teosten tarkempia kuvailuja ja lisätietoja Kirjasammossa.

Juhani Aho - Juha

Tekijän mukaan aakkosissa etenevä lista alkaa sopivasti suomalaisen kirjallisuuden klassikolla. Lukija kuvasi teosta mielenkiintoiseksi kuvaukseksi pettämisestä ja mustasukkaisuudesta.

Lena Andersson - Omavaltaista menettelyä

Tämä August-palkittu teos kuvaa itsenäisen jatko-osansa Vailla henkilökohtaista vastuuta tavoin rakkaussuhteita, jotka vaikuttavat varsin toivottomilta. Teokset sisältävät myös oivaltavia ajatuksia parisuhteista ja ovat lukijakommenttien perusteella samanaikaisesti syvällisiä ja kepeitä lukea.

Fredrik Backman - Mies joka rakasti järjestystä

Päällisin puolin tarina vaikuttaa kertovan vain vihaisesta vanhenevasta miehestä, mutta se kertookin paljolti siitä, miten mies selviää vaimon menetyksestä."

Charlette Brontë - Kotiopettajattaren romaani

Klassikkoteoksessa kuvataan köyhän ja vaatimattoman kotiopettajattaren Jane Eyren elämäntarinaa ja hänen rakkaussuhdettaan rikkaaseen ja tuimaan kartanonherra Rochesteriin. Suhteen päälle heittää varjon synkkä salaisuus.

Gustave Flaubert - Rouva Bovary

1800-luvun klassikko on tämäkin kirja, joka kertoo maalaislääkärin rouva Emma Bovaryn onnen ja romantiikan tavoittelusta. Tarkkanäköinen kuvaus naisen intohimosta ja seksuaalisuudesta herätti aikanaan suuren skandaalin.

Jonas Gardell - Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia

Lukija kuvaa AIDS-teemaista teossarjaa sydänverellä kirjoitetuksi riipaisevaksi kuvaukseksi päättyvästä rakkaudesta, joka on oikeastaan parisuhdetta laajempi kertomus rakkaudesta ja välittämisestä silloin, kun "vastassa on koko maailma".

Emma Hooper - Etta ja Otto ja Russel ja James

Hooperin kirja on kevyempää, mutta silti syvällistä kirjallisuutta, jossa keskeisenä teemana on pitkään kestänyt avioliitto. Pinnan alta löytyy vaikeuksia, surua ja tragediaa, joita pitkäkestoisessa ihmissuhteessa väistämättä kertyy.

Carol Shields ja Blanche Howard - Kuiva kausi

Tässäkin kirjassa käsitellään pitkää parisuhdetta. Osapuolet joutuvat pitkäksi aikaa eroon toisistaan, mutta pitävät yhteyttä kirjeitse. Millaiseksi suhde muodostuu silloin?

Anna-Leena Härkönen - Ei kiitos

Romaanissa tulee esiin naisen näkökulma seksin puutteeseen avioliitossa ja mitä siitä saattaa seurata. Lukijat ovat nähneet tämän tuoreena käsittelytapana, sillä yleensä ongelman nähdään olevan lähinnä miesten, niin kirjallisuudessa kuin muuallakin.

Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän

Itkosen kirjassa kuvataan, mitä parisuhteelle tapahtuu kun toinen osapuolista nousee suureen tähteyteen ja hänestä paljastuu uusia puolia. Pidetylle teokselle on tulossa myös jatko-osa yli 10 vuoden jälkeen sen ilmestymisestä.

Maria Jotuni - Huojuva talo

Lukijat olivat erittäin yksimielisiä siitä, ettei suomalainen parisuhdekirjallisuuslista voi olla ilman tätä avioliittohelvettiä kuvaavaa klassikkoa. Itse muistan yläasteen äidinkielenopettajani kertoneen, että hän turvallisen lapsuuden kokeneena järkyttyi nuorena kirjan luettuaan niin, ettei pyyhkinyt siitä hyllyssään edes pölyjä.

Riku Korhonen - Nuku lähelläni

”Rakastavaisilla ei ole kotimaata" todetaan Riku Korhosen romaanissa, jossa Teemu matkustaa vieraaseen kaupunkiin velipuolensa kuoltua ja tutustuu tämän entiseen naisystävään Ninaan. Syttyy yllätyksiä tuottava suhde. Lukija kehui teoksen upeaa kieltä ja terävää näkemistä.

Milan Kundera - Identiteetti

Kunderalta ehdotettiin useampaakin teosta ja näistä parisuhdekuvauksena nousi esiin erityisesti Identiteetti. Teos on erityisesti kuvaus mielellisestä pettämisestä ja parisuhteen tilasta, itsetunnosta ja identiteetistä. Se herättää lukijassa myös kysymyksiä: kuka hän on kenet sanon tuntevani, ketä kutsun rakkaimmakseni?

Anni Kytömäki - Kultarinta

Vuoden 2014 vaikuttavimpiin kuulunut romaani kertoo metsien rakastamisen ja isä-tytärsuhteen lisäksi myös parisuhteesta, jonka tiellä on paljon vaikeuksia. Traagisimpana niistä on naisen vakava sairaus, joka todetaan yhteisen tyttären syntymän yhteydessä. Miten rakkaus kestää tilanteessa, jossa toinen on vuosia eristettynä laitokseen?

Heidi Köngäs - Hertta

Viime vuoden historiallinen romaani kuvaa parisuhdetta aatteen ehdoilla. Hertta Kuusisen ja Yrjö Leinon rakkaus leimahtaa tulipunaisena heidän aatteensa tavoin, mutta voiko liitto toimia poliittisista lähtökohdista? Hertta joutuu valitsemaan puolison ja ideologian välillä.

Ralf König - Superparadise

Saksalaisen sarjakuvantekijän suosituimpiin hahmoihin lukeutuu pariskunta Konrad ja Paul. Avoin suhde johtaa räävittömässä sarjakuvaromaanissa päähenkilöt äärirajoille. Ovatko riidat sovittavissa, ja mitä jos joudutaan radikaalin elämänmuutoksen eteen?

Tuula Levo - Neiti Soldan

Tämä historiallinen romaani kuvaa kirjailija Juhani Ahon elämää kahden naisen kanssa. Hänen vaimonsa oli taidemaalari Venny Soldan ja lisäksi samassa taloudessa asui Vennyn sisar Tilly, jonka kanssa Aholla oli myös lapsi.

Erlend Loe - Naisen talloma

Loen esikoisteoksessa nuori mies ajautuu suhteeseen, jossa nainen pompottaa häntä miten sattuu. Mieheltä puuttuu tahdonvoima, jota voimakastahtoisen ihmisen kanssa eläminen vaatisi. Loe asettaa niin miehet, sukupolvensa kuin itsensä sekä kriittiseen että humoristiseen valoon.

Sari Malkamäki - Viisas vaimo

Teos sisältää novelleja avioliitoista ja niiden kriiseistä. Vähäeleisissä tarinoissa suhteita tarkastellaan usein naisten, joskus myös miesten näkökulmista.

Gabriel García Márquez - Rakkautta koleran aikaan

Nobelistin klassikkoromaanissa Fermina Daza ja Florentino Ariza kihlautuvat nuorina, mutta Fermina vetäytyy ja päätyy naimisiin lääkäri Juvenal Urbinon kanssa. Heillä on yhdessä hyvä elämä, vaikka varsinkaan vaimo ei tuntunut olevan suhteessa mukana koko sydämellään. Kun tohtori Urbino kuolee, Florentino saa mahdollisuuden tunnustaa elinikäinen rakkautensa Fermina Dazalle 51 vuotta odotettuaan.

Annamari Marttinen - Mitä ilman ei voi olla

Kirjassa kuvataan kolmiodraamaa ja kolmea eri totuutta, jokaiselta osapuolelta löytyy omansa. Iiro on naimisissa ja hänellä on lapsia, mutta silti hänen on nähtävä uudelleen ja uudelleen Liljaa, joka tietää ettei kannattaisi sekaantua naimisissa olevaan mieheen. Vaimo vain ihmettelee, miksi mies on muuttunut jotenkin oudoksi...

Tommi Melender - Kylmä sota

Romaanin yksi teemoista on rakkaudeton parisuhde, jota kuvataan mm. päähenkilön ja hänen pyrkyrimäisen avovaimonsa kautta. Lukija kuvaili teosta helposti luettavaksi ja arkiseksi, mutta parhaaksi kotimaiseksi kaunokirjallisuudeksi.

Haruki Murakami - 1Q84

Suositun japanilaiskirjailijan massiivisessa teoksessa on kaiken muun ohella myös näkökulmaa siihen, miten ollaan suhteessa, jossa toinen ei ole paikalla.

Margaret Mitchell - Tuulen viemää

Rakkaustarinoiden klassikon todettiin avaavan aikalaisnäkökulmaa niin parisuhteeseen tyytymiseen ja tyytymättömyyteen kuin sen välttämättömyyteenkin. Asioita katsotaan sekä sovinnaiselta että kapinalliselta kannalta. Ymmärrystä voi löytää kaikkien osapuolten ratkaisuille.

Audrey Niffenegger - Aikamatkustajan vaimo

Tieteiskirjallisessa rakkauskertomuksessa kuvataan parisuhteen rakentamista siitä lähtökohdasta, että kumppani ei ole todellakaan läsnä. Suhde voi kestää jopa yli ajan rajojen.

L. Onerva - Mirdja

Ilmestymisensä vuoden 1908 aikoihin erittäin paheksutussa romaanissa kuvataan päähenkilö Mirdjan rauhatonta elämää ja miessuhteita. Tämä päätyy lopulta viha-rakkaussuhteeseen ja avioliittoon lehtori Runarin kanssa. Naimisiinmenon myötä tehty sovinto kirkon ja yhteiskunnan kanssa ei kuitenkaan tuo rauhaa Mirdjan mieleen, vaan puoliso herättää alkuun hänessä lähinnä halveksuntaa.

Juhani Peltonen - Salomo ja Ursula

Lukija kuvasi teosta erittäin kauniiksi ja hitusen maagisrealistiseksi rakkaustarinaksi. Salomo ja Ursula on aikuisten satu, jolle kaupunkimiljöö tarjoaa puitteet, mutta keskusteluissa tulee esiin vivahde fantasiaa.

Maaria Päivinen - Pintanaarmuja

Päivisen rankassa romaanissa parisuhde sattuu ja paljon. Omaperäisellä ja vahvalla kielellä kerrottu tarina kuvaa väkivaltaisen suhteen lisäksi myös kolmiodraamaa.

Kalle Päätalo - Iijoki-sarja

Päätalon sarjan alkuteoksissa kuvataan lukijan mielestä Riitun ja Herkon avioliitto herkulliseen tapaan. Fyysisesti ja psyykkisesti ylikuormittunut mies on masentunut ja epäluuloinen, mitä tuona aikana yhteisö ei ymmärrä, vaan tuomitsee.

Pauliina Rauhala - Taivaslaulu

Kehuttu ja keskustelua herättänyt romaani kertoo rakkaustarinan lestadiolaisnäkökulmasta ja kuvaa lujaa parisuhdetta todella kauniisti.

Pirkko Saisio - Punainen erokirja

Saision omaelämäkerrallisessa romaanissa minäkertoja kertoo seksuaali-identiteettinsä löytämisestä ja elämänsä naisista. Parisuhteet voivat syntyä ja kaatua hyvin eri tavoin.

Lionel Shriver - Syntymäpäivän jälkeen

Vahvoista tarinoista tunnetun amerikkalaiskirjailijan teoksessa kerrotaan kahta rinnakkaista tarinaa siitä, mitä suudelman jälkeen tapahtuu. Lähteekö Irina parisuhteestaan uuden, hyvin erilaista elämää viettävän miehen matkaan vai jääkö kumppaninsa luo?

Märta Tikkanen - Vuosisadan rakkaustarina

Tikkasen voimakkaan omaelämäkerrallisen runoteoksen on tietysti oltava mukana tällaisella listalla. Lukijan mukaan teos on ihokarvat pystyyn nostattava, koskettava, aito ja rehellinen kuvaus äärimmäisistä ja kipeistä tunnoista naisnäkökulmasta.

Leo Tolstoi - Anna Karenina

Traaginen venäläinen klassikko ei paljon esittelyä tarvitse. Lukija kuvasi romaania maailmanluokan kuvaukseksi kolmesta avioliitosta ja yhdestä vihkimättömästä pariskunnasta.

Anne Tyler - Hengitysharjoituksia

Pulitzer-palkittu kirja kertoo viisaasti, riemukkaasti ja lämpimästi keski-ikäisestä avioparista ja kaksikymmentäkahdeksan vuotta kestäneestä avioliitosta. Parisuhteen roolit ja säännöt ovat vaikuttaneet myös pariskunnan lasten elämään ja valintoihin.

Jussi Valtonen - Siipien kantamat

Valtosen vuonna 2007 ilmestyneen romaanin keskiössä on keski-ikäisen opettajan suhde puolta nuorempaan oppilaaseensa. Ikäero ja varsin eri maailmoista oleminen alkavat painaa suhdetta. Myös suhteen alkamisen motiiveja puntaroidaan.

Tuula-Liina Varis - Että tuntisin eläväni

Novellikokoelma sisältää riipaisevia kertomuksia rakkaudesta ja sen kohtalosta eri aikoina sekä erilaisissa inhimillisissä ja yhteiskunnallisissa tilanteissa.

David Vann - Kylmä saari

Vanha pariskunta lähtee syrjäiselle saarelle rakentamaan mökkiä. Rakennusprosessista tulee heidän avioliittonsa symboli. Saari tekee sairaaksi, mutta vetää silti puoleensa.

Sarah Waters - Parempaa väkeä

Walesilaiskirjailijan romaanissa kahden naisen kiihkeä parisuhde 1920-luvun Lontoossa johtaa rikokseen. Lukijan mukaan kirja ei siitä huolimatta ole dekkari, enemmänkin oikeussalidraama.

John Williams - Stoner

Viime vuoden käännöskirjasuosikki alun perin 50 vuoden takaa kuvaa miehen elämäntarinaa ja sen merkittävänä osana avioliittoa, joka on suoraan sanoen katastrofaalinen. Stonerin vaimo Edith on kammottavimpia romaanihenkilöitä hetkeen, vaikka hänen käytöksensä onkin varmasti myös ajalleen tyypillisen uskonnollis-vanhoillisen kasvatuksen tulosta.