Noitaympyrä

Pentti Haanpää (1905-1955) kirjoitti parhaana teoksenaan pitämänsä Noitaympyrän 90 vuotta sitten vuonna 1931. Teoksen julkaiseminen viivästyi kuitenkin 25 vuodella, sillä mikään kustantaja ei suostunut julkaisemaan sitä. Haanpää oli suututtanut isänmaalliset piirit ja samalla myös kustannusmaailman novellikokoelmallaan Kenttä ja kasarmi (Kansanvalta 1928), jolla hän kuvasi realistisesti ja kyynisesti omia armeijakokemuksiaan. Romaani julkaistiin ensimmäisen kerran postuumisti osana hänen koottuja teoksiaan niteellä Pentti Haanpään jälkeenjääneet teokset II (Otava 1956).

Romaani kertoo innovatiivisesta metsätyömiehestä Pate Teikasta ja hänen onnettomasti päättyvästä urastaan metsäyhtiön palveluksessa. Pettynyt Pate haluaa päästä irti kapitalistisen järjestelmän lainalaisuuksista ja karkaa maisteri Raunion kanssa Lappiin. Raunio päätyy itsemurhaan ja lama-ajan ankeuteen kyllästynyt Pate päättää loikata paremman elämän toivossa rajan yli Neuvostoliittoon. Hän tietää kuitenkin koko ajan, että ei elämä sielläkään ole sen kummempaa kuin Suomessa. Matti Salminen kirjoittaa kirjassaan Pentti Haanpään tarina (Into 2013): ”Pentti Haanpää ei anna vastauksia, ja lukijalle jää epämiellyttävä olo: mistä tästä pitäisi ajatella? Luulenpa, että Haanpää nauroi itsekseen. Piirsinpä Noitaympyrän, joka ei helpolla laukea."

”Tämä maailma oli tarujen maa. Tämä elämä oli satujen noitaympyrä. Oli olemassa niin paljon ruokaa, että suunniteltiin sen valmistuksen vähentämistä, tuhottiin, poltettiin elintarpeita. Ja kuitenkin lukemattomat eivät saaneet syödä. Oli paljon avojalkaisia, verhottomia, ja vielä enemmän joutilaita, tyhjiä vaatekappaleita ja jalkineita. Oli tyhjiä huoneita ja kuitenkin joutui ihmisiä värjöttelemään öisen taivaan alle. Ja jos ei näin olisikaan, niin on raaka-aineita, on joutilaita käsiä valmistamaan kaikkea. Mutta työttömät kädet eivät tapaa raaka-aineita…”