Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Hämäränkoira
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Tomppa on kuudesluokkalainen poika, joka joutuu muuttamaan kaupungista maatilalle. Maatilalla asuu myös Ellinoora, josta Tomppa ei aluksi pidä ollenkaan. Nuoret kuitenkin ystävystyvät pian. Tomppa tarvitsee Ellinooran apua, koska Tomppa on löytänyt hylätystä ladosta kaksi koiranpentua. Toinen pentu saa kodin muualta ja Ellinoora saa pitää toisen. Tomppaa harmittaa, koska hänen äitinsä ei anna ottaa koiraa. Syksyn mittaan Tompan elämään ilmaantuu uusi salaisuus, jota hän ei halua jakaa Ellinooran kanssa. Tuore ystävyys kariutuukin pian ja sen seurauksena syntyy väärinkäsitys, joka on lopulta johtaa Tompan kuolemaan.
(Kaisa Virtanen/ Sanojen aika)
- - -
Tomppa on muuttanut kesäkuun alussa uuteen paikkaan, jälleen. Tällä kertaa äiti on saanut työpaikan Kylä-Kaupin tilalta. Tompan kesä on kulunut ilman kavereita eikä koulun alkukaan tuo paljon parannusta asiaan. Tilan omistajien tytär Ellinoora on melkoinen nirppanokka. Pieni, silmälasipäinen poika, Matu, yrittää ystävystyä Tompan kanssa, mutta Tomppa ei halua olla tekemisissä Harry Pottereiden näköisten poikien kanssa.
Tomppa alkaa viettää aikaansa pihapiirin vanhassa ladossa, jossa hän veistelee puisia miekkoja. Eräänä päivänä Tomppa huomaa, että heinäkasasta pilkistää kaksi kiiluvaa silmää. Heinien alla piilottelee punaturkkinen koira, jolla on kaksi pentua. Tomppa pyytää äidiltään, että hän saisi pitää toisen pennuista, mutta äiti ei suostu. Koira vain hankaloittaisi uuden asunnon saamista.
Emo ja pennut viedään tilan omistajien taloon, mutta Tomppaa saa kuitenkin lenkittää niitä. Eräällä kävelyretkellä pentujen emo haukkuu ja kiskoo Tompan latoon, jossa hän huomaa, että heinien seassa onkin vielä yksi pentu. Ensin Tomppa luulee sitä kuolleeksi, mutta mytty hengittää kuin hengittääkin. Tomppa päättää, että ei kerro pennusta kenellekään. Mytystä tulee hänen oma, salainen hämäränkoiransa.
Tomppa vie latoon huopia ja ruokaa ja pitää hyvää huolta Mytystä. Kunnes Ellinoora saa vihiä Tompan käynneistä ladossa. Paljastuuko Tompan salaisuus? Talvikin on jo uhkaavan lähellä, ja ladossa on kylmä. Selvitytyykö pieni pentu?
(Päivi / Sivupiiri)
(Kaisa Virtanen/ Sanojen aika)
- - -
Tomppa on muuttanut kesäkuun alussa uuteen paikkaan, jälleen. Tällä kertaa äiti on saanut työpaikan Kylä-Kaupin tilalta. Tompan kesä on kulunut ilman kavereita eikä koulun alkukaan tuo paljon parannusta asiaan. Tilan omistajien tytär Ellinoora on melkoinen nirppanokka. Pieni, silmälasipäinen poika, Matu, yrittää ystävystyä Tompan kanssa, mutta Tomppa ei halua olla tekemisissä Harry Pottereiden näköisten poikien kanssa.
Tomppa alkaa viettää aikaansa pihapiirin vanhassa ladossa, jossa hän veistelee puisia miekkoja. Eräänä päivänä Tomppa huomaa, että heinäkasasta pilkistää kaksi kiiluvaa silmää. Heinien alla piilottelee punaturkkinen koira, jolla on kaksi pentua. Tomppa pyytää äidiltään, että hän saisi pitää toisen pennuista, mutta äiti ei suostu. Koira vain hankaloittaisi uuden asunnon saamista.
Emo ja pennut viedään tilan omistajien taloon, mutta Tomppaa saa kuitenkin lenkittää niitä. Eräällä kävelyretkellä pentujen emo haukkuu ja kiskoo Tompan latoon, jossa hän huomaa, että heinien seassa onkin vielä yksi pentu. Ensin Tomppa luulee sitä kuolleeksi, mutta mytty hengittää kuin hengittääkin. Tomppa päättää, että ei kerro pennusta kenellekään. Mytystä tulee hänen oma, salainen hämäränkoiransa.
Tomppa vie latoon huopia ja ruokaa ja pitää hyvää huolta Mytystä. Kunnes Ellinoora saa vihiä Tompan käynneistä ladossa. Paljastuuko Tompan salaisuus? Talvikin on jo uhkaavan lähellä, ja ladossa on kylmä. Selvitytyykö pieni pentu?
(Päivi / Sivupiiri)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Alkukieli
Tekstinäyte
Tomppa käveli kävelemistään. Polku vei kallioiden ohi, kiemurteli kivenlohkareiden ja suurten kuusien lomitse ja katosi lopulta suon syrjään upottavan hetteen sekaan. Tomppa ei huomannut polun katoamista ennen kuin upposi polviaan myöten suolampareeseen. Vesi oli jääkylmää, sen hän pani merkille samalla kun oivalsi, että polkua ei ollut näkynyt enää vähään aikaan. Ei sillä ollut väliä. Ei tuntunut missään, ei polun päättyminen, ei jäinen vesi, ei mikään.
Tomppa sanoi sen ääneen monta kertaa. Ei tunnu missään. Ei tunnu missään. Niin kauan kuin jalat veivät eteenpäin, tuntui vain tyhjältä ja aluksi kylmältä. Pian kylmyyskin lakkasi tuntumasta ja tilalle hiipi keveä, miltei hyvä olo.
Aluksi metsä näytti mustavalkoiselta. Kivet ja puut erottuivat tummina hahmoina valkeaa maata vasten. Taivaan harmaa syveni vähitellen, pimeän viitta peitti pilvet ja polut ja levittäytyi suonkin ylle.
Sohjon alla oli puoleksi maatuneita liukkaita lehtiä, jossain piili kaistale jäätä. Tomppa kompasteli ja kaatuikin monta kertaa, mutta ei pysähtynyt eikä kääntynyt. Hän vain nousi ylös ja jatkoi kulkuaan tyhjin, kuivin silmin, jonnekin.
Oli pakko jatkaa.
Kun metsä vaihtui suoksi, käveleminen muuttui hitaammaksi ja raskaammaksi. Siinä missä näytti olevan lumeen peittynyt kivi, askel upposikin syvälle mättääseen ja kenkä juuttui kiinni. Taas Tomppa kompastui ja kaatui rähmälleen maahan. Suo vetää puoleensa, Tomppa sanoi ääneen. Hän muisti kuulleensa lauseen joskus. Sanat olivatkin totta. Suo veti puoleensa, pehmeään upottavaan syliinsä. Suossa oli ihan hyvä levähtää. Ei sattunut, ei ollut kylmäkään enää.
Tomppa makasi maassa poski lumisohjoa vasten, silmät auki, kädet vartalon alla. Yhtäkkiä häntä väsytti kovasti. Olisi tuntunut ihanalta nukahtaa, kuin metsän eläin. Tällaiselta hirvestä tuntuu, kun se löytää lepopaikan tiheikön keskeltä, Tomppa ajatteli himmeästi. Tai jäniksestä, kun se piiloutuu lumeen pensaan kätköihin.
Jostain Tompan yläpuolelta kuului siipien läiske, nopea suhahdus - ja jokin rääkäisi. Tomppa säpsähti, kompuroi jaloilleen ja otti taas muutaman haparoivan askelen. Hänenhän piti kävellä. Hän oli kai menossa jonnekin, vai oliko?
Oli tullut pimeää, Tomppa pani sen merkille. Mutta pimeässäkin näki. Suossa näkyi tumma kuoppa siinä, missä hän oli äsken maannut. Se oli kuin kehto, ja kehdon pohjalla kuulsi jotain valkoista. Oliko se tyyny? Tomppa ojensi kätensä ja tarttui valkoiseen hahmoon. Se olikin kova ja epämääräisen muotoinen, kuin pala valkoista jäätä.
Se oli iso luu. Ja luun vierestä löytyi lisää pienempiä luita. Tomppa puhdisti ne kaikki lumesta ja roskista ja asetteli vieretysten. Sorkankin hän löysi, ja sorkassa oli vielä jäljellä pala nahkaa. Siitä Tomppa tunnisti, että ne olivat hirven luita. Hirvi oli maannut joskus samassa paikassa kuin Tomppa äsken, eikä ollut enää koskaan nousut.
Tomppa sanoi sen ääneen monta kertaa. Ei tunnu missään. Ei tunnu missään. Niin kauan kuin jalat veivät eteenpäin, tuntui vain tyhjältä ja aluksi kylmältä. Pian kylmyyskin lakkasi tuntumasta ja tilalle hiipi keveä, miltei hyvä olo.
Aluksi metsä näytti mustavalkoiselta. Kivet ja puut erottuivat tummina hahmoina valkeaa maata vasten. Taivaan harmaa syveni vähitellen, pimeän viitta peitti pilvet ja polut ja levittäytyi suonkin ylle.
Sohjon alla oli puoleksi maatuneita liukkaita lehtiä, jossain piili kaistale jäätä. Tomppa kompasteli ja kaatuikin monta kertaa, mutta ei pysähtynyt eikä kääntynyt. Hän vain nousi ylös ja jatkoi kulkuaan tyhjin, kuivin silmin, jonnekin.
Oli pakko jatkaa.
Kun metsä vaihtui suoksi, käveleminen muuttui hitaammaksi ja raskaammaksi. Siinä missä näytti olevan lumeen peittynyt kivi, askel upposikin syvälle mättääseen ja kenkä juuttui kiinni. Taas Tomppa kompastui ja kaatui rähmälleen maahan. Suo vetää puoleensa, Tomppa sanoi ääneen. Hän muisti kuulleensa lauseen joskus. Sanat olivatkin totta. Suo veti puoleensa, pehmeään upottavaan syliinsä. Suossa oli ihan hyvä levähtää. Ei sattunut, ei ollut kylmäkään enää.
Tomppa makasi maassa poski lumisohjoa vasten, silmät auki, kädet vartalon alla. Yhtäkkiä häntä väsytti kovasti. Olisi tuntunut ihanalta nukahtaa, kuin metsän eläin. Tällaiselta hirvestä tuntuu, kun se löytää lepopaikan tiheikön keskeltä, Tomppa ajatteli himmeästi. Tai jäniksestä, kun se piiloutuu lumeen pensaan kätköihin.
Jostain Tompan yläpuolelta kuului siipien läiske, nopea suhahdus - ja jokin rääkäisi. Tomppa säpsähti, kompuroi jaloilleen ja otti taas muutaman haparoivan askelen. Hänenhän piti kävellä. Hän oli kai menossa jonnekin, vai oliko?
Oli tullut pimeää, Tomppa pani sen merkille. Mutta pimeässäkin näki. Suossa näkyi tumma kuoppa siinä, missä hän oli äsken maannut. Se oli kuin kehto, ja kehdon pohjalla kuulsi jotain valkoista. Oliko se tyyny? Tomppa ojensi kätensä ja tarttui valkoiseen hahmoon. Se olikin kova ja epämääräisen muotoinen, kuin pala valkoista jäätä.
Se oli iso luu. Ja luun vierestä löytyi lisää pienempiä luita. Tomppa puhdisti ne kaikki lumesta ja roskista ja asetteli vieretysten. Sorkankin hän löysi, ja sorkassa oli vielä jäljellä pala nahkaa. Siitä Tomppa tunnisti, että ne olivat hirven luita. Hirvi oli maannut joskus samassa paikassa kuin Tomppa äsken, eikä ollut enää koskaan nousut.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
157