Yksinäinen mies

Yksinäinen mies on vaikea kirja enkä mene vannomaan, että olen sen yhdellä lukemalla oikein ymmärtänyt. Miehen vaiheet kerrotaan monella tasolla: omat päiväkirjamerkinnät, muistokatkelmat lapsuuden ajalta, ulkoapäin nähty pirullinen kuvaus miehen häistä, entisen tyttöystävän romaaninalkio. Aineksista syntyy pelottava sielunmaisema: ihminen on joskus saanut vamman eikä anna sen parantua vaan itse hellii ja ruokkii sitä, repii haavansa omakätisesti auki jos ne yrittävät vähänkin umpeutua. Miehen koko minuus rakentuu niiden vääryyksien ympärille, joita vanhemmat hänen mielestään ovat kasvatuksessa tehneet (äiti-poika -suhde on kuin Freudin oppikirjasta). Näitä vääryyksiä mies erittelee, kaivaa esiin syitä ja vastasyitä, selittelee ja puolustelee. Ja omia lapsiaan kasvattaessaan hän toistaa vanhempiensa virheitä, ketju jatkuu. Välillä kirja tuskastuttaa ja tympäisee, sitten taas vie voimalla mukanaan, se on kaukana yhdentekevästä. Jos jaksaa kahlata Yksinäisen miehen unet ja tajunnanvirrat, saa palkakseen syvälle ja suoraan iskeviä totuuksia, niin vahvoja, että ne pakottavat lukijankin ajattelemaan.