Yksinäinen mies

Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922-88 (vuosina 1908-21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

 
 
Nimi
Yksinäinen mies
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
1/1977
Teosarvio
Yksinäinen mies on vaikea kirja enkä mene vannomaan, että olen sen yhdellä lukemalla oikein ymmärtänyt. Miehen vaiheet kerrotaan monella tasolla: omat päiväkirjamerkinnät, muistokatkelmat lapsuuden ajalta, ulkoapäin nähty pirullinen kuvaus miehen häistä, entisen tyttöystävän romaaninalkio. Aineksista syntyy pelottava sielunmaisema: ihminen on joskus saanut vamman eikä anna sen parantua vaan itse hellii ja ruokkii sitä, repii haavansa omakätisesti auki jos ne yrittävät vähänkin umpeutua. Miehen koko minuus rakentuu niiden vääryyksien ympärille, joita vanhemmat hänen mielestään ovat kasvatuksessa tehneet (äiti-poika -suhde on kuin Freudin oppikirjasta). Näitä vääryyksiä mies erittelee, kaivaa esiin syitä ja vastasyitä, selittelee ja puolustelee. Ja omia lapsiaan kasvattaessaan hän toistaa vanhempiensa virheitä, ketju jatkuu. Välillä kirja tuskastuttaa ja tympäisee, sitten taas vie voimalla mukanaan, se on kaukana yhdentekevästä. Jos jaksaa kahlata Yksinäisen miehen unet ja tajunnanvirrat, saa palkakseen syvälle ja suoraan iskeviä totuuksia, niin vahvoja, että ne pakottavat lukijankin ajattelemaan.
Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet.
Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin
Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin
Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia
Katso myös
  • Arvio Arvostelevassa kirjaluettelossa
    Yksinäinen mies
  • Arvio Arvostelevassa kirjaluettelossa
    Yksinäinen mies
  • Nimi
    Yksinäinen mies
  • Raskaat miehet(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Tekijä
    Karjalainen, Vappu
  • Ilmestynyt numerossa
    1/1977
  • Setä Jumala, täällä Anna(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Tekijä
    Karjalainen, Vappu
  • Ilmestynyt numerossa
    1/1977
  • Synkkä perintö(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Tekijä
    Karjalainen, Vappu
  • Ilmestynyt numerossa
    1/1977
  • Lentäkää linnut(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Tekijä
    Karjalainen, Vappu
  • Ilmestynyt numerossa
    1/1977
  • Jokivarren Sohvin parempi elämä(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Tekijä
    Karjalainen, Vappu
  • Ilmestynyt numerossa
    1/1977
  • Nimi
    Yksinäinen mies
  • Yksinäinen mies(Arvosteleva kirjaluettelo)
  • Tyyppi
    Arvosteleva kirjaluettelo
  • Nimi
    Yksinäinen mies
  • Yksinäinen mies(fyysinen teos)
  • Nimi
    Yksinäinen mies
  • Yksinäinen mies(fyysinen teos)
  • Nimi
    Yksinäinen mies
  •