Karjalan kruunu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1978

Teosarvio

Utrio, Kaari: Karjalan kruunu.

Utrio tuntuu jotenkin terästäneen kerrontaansa, kaikkinainen hempeys, jota hän tosin ei ole ennenkään pahemmin harrastanut, on tästä kirjasta kaukana. Kovin tyly on Utrion kuvaama keskiaika, lämpöä ja pehmeyttä ei kirjan kuvaamista ihmissuhteista juuri löydä. Kirjasta puuttuu jopa ns. rakkausjuoni, mitä viihderomaanissa pidettäneen välttämättömänä. Tämä puute ei tällä kertaa kirjaa huononna. Utrion teemana on jälleen naisen asema: pikkutyttönä isänsä armoilla, myöhemmin isän valitsemalle miehelle naitettuna, aina potkittavana. Parasta naiselle oli, jos onnistui jäämään verrattain nuorena ja hyväkuntoisena varakkaaksi leskeksi ja ymmärsi olla avioitumatta uudestaan. Romaanisarja, joka alkoi pari vuotta sitten kirjalla Pirkkalan pyhät pihlajat, lienee Utrion tähän saakka kunnianhimoisin yritys kirjoittaa historiallista romaania, joka on muutakin kuin viihdettä.