Harhakuvia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1986

Teosarvio

Terho osaa tiivistää asian yhteen niukkailmeiseen pilapiirrokseen. Sattuva uuden, tapahtumiin ilmestyneen hahmon esittäminen piirtäen ja ennen sitä tämän hahmon löytäminen päivän tapahtumista voi olla kokopäivätyötä. (Vrt. Ollin pakina ja siihen kuuluva Erkki Koposen piirros aikoinaan tai Karin päivän kuva: usein koko päivän työ.) On hyvä pelastaa kirjan kansien väliin tällaiset vaivalla syntyneet, hiotut tuotteet.