Ruuvikierre

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1962

Teosarvio

Kotimaisen salapoliisiromaanikilpailun voittajateosta ei hevin tekijänsä esikoiseksi luulisi, sillä tyyli on huolettomassa rentoudessaankin kohdalleen iskevää ja ilmeeltään omaa eikä vauhdissakaan ole vikaa. Etäinen henkinen veriveljeys Chandlerin Philip Marlowen ja Napolan Jaakko Piiran välillä olkoon sallittu, sillä karskiin ja itseironiseen miehisyyteen soveltuu alakuloinen idealismi verrattoman hyvin. Paljonpuoleisesti Napola on henkilöitä mukaan marssittanut, sillä kadonneen merimiehen arvoitusta seuraillaan satamasta pääjohtajan Westendin loistoasuntoihin ja jopa alkoholistiparantolaa myöten, mutta joukossa on kerrassaan osuvia tyyppipiirrelmiä. Kohtuullinen annos kirjastoihin.