Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Marstrandin myrkyttäjä

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Ann Rosmanin Marstrandin myrkyttäjä jatkaa rikoskonstaapeli Karin Adlerista kertovaa dekkarisarjaa ja vie lukijan linnoitusvankilan uumeniin.

Vuonna 1806 Metta Fock Ridderbielke saapuu Etelä-Ruotsin Marstrandissa sijaitsevaan Carlstenin linnoituksen vankilaan. Fock on syytettynä perheensä murhaamisesta arsenikilla mutta kiistää vakaasti syyllisyytensä. Hän joutuu istumaan karulla saarella olevan linnoituksen tyrmässä, kunnes joko myöntää olevansa syyllinen murhiin tai menettää henkensä.

Ilman kirjoitusvälineitä Fock alkaa kirjoa tarinaansa syyttömyydestä ristipistoin salaa keräämilleen pellavakankaan palasille.

Vuonna 2011 linnoituksen käytävät täyttyvät juhlahumusta, kun Carlstenissa järjestetään suuret naamiaiset. Paikalle saapuneen ruotsalaisen yhteiskunnan kerman joukosta kaksi kuitenkin menettää henkensä ennen illan päätöstä.

Linnoitus on ollut koko juhlan ajan visusti suljettu, joten Carlsteniin hälytetty rikoskonstaapeli Karin Adler tietää murhaajan olevan yhä kutsuvieraiden joukossa.

Ann Rosmanin Karin Adlerista kertovan dekkarisarjan neljäs osa Marstrandin myrkyttäjä vie lukijan keskelle suljetun paikan murhamysteeriä. Arvoituksen jäljet johtavat yli 200 vuoden päähän ja Carlstenin linnoituksen historian ainoaan naispuoliseen vankiin – Metta Fockiin.

Aiheet ja teemat

Tapahtuma-aika

Tarkka aika

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

340

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

444

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä