Maa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1987

Teosarvio

Tabermannin esikoisteos ilmestyi vuonna 1970. Kaiken kaikkiaan häneltä on ilmestynyt 15 runokirjaa. lisänä vielä romaaneja ja käännöksiä. Vuonna -78 Tabermann julkaisi Valitut runot ja -83 Valitut rakkausrunot. Janus on neljäosainen sarja, johon on kerätty runoja aikaisemmista teoksista; Maa, runoja matkalle epätoivon tuolle puolen on sarjan ensimmäinen osa. Ulkoasultaan kirjat ovat käteensopivia, kauniita. Kannet ovat marimekkoa, mutta Fujiwo Ishimoton työt ovat niin tasokkaita, että tämän ei tarvitse olla vihje mihinkään suuntaan. Ishimoton taide sopii runon kansiksikin. Tabermannin runot ovat helppolukuisia, teemoiltaan ihmistä ja rakkautta kiertäviä. Ne toistavat ja kiehkuroivat mutta ennen kaikkea ovat ajassa henkeen ja vereen aina mukana.