Maigret ja yksineläjä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1975

Teosarvio

Pariisin irtolaisten, clochardien, suosimalta seudulta, purkutuomion saaneen talon yläkerrasta löytyy murhattuna tuntematon clochard, joka kaikesta huolimatta ei komisario Maigret'n mielestä tunnu soveltuvan ympäristöönsä. Kärsivällisen poliisityön tuloksena iäkkäänpuoleisen uhrin henkilöllisyys, menneisyys ja kohtalotekijät hahmottuvat ja sitä mukaa myös vuosien takainen intohimomurha, jonka kostaja vasta nyt on tavoittanut kohteensa. Tällä kertaa Simenon poikkeaa kaupunkikuvaan ja -tunnelmaan vain sivumennen ja omistautuu kertomaan, kuinka hidasta ja vaivalloista ja tarkkuutta vaativaa rikostutkimus on.