Totuus langan varassa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7&8/1972

Teosarvio

Sapo-sarja on tähän asti tuottanut niin yksinomaisesti englantilaisten ja pohjoismaisten kielialueiden dekkarisatoa, että ihan yllättyy havaitessaan, kuinka vasta sarjan 137. teos on ranskalainen. Tekijä on takakannen mukaan Ranskan kuuluisimpia rikosasianajajia eikä lukijakaan tuota juuri epäile, niin rikkiviisaan loogista ja turhankin yksityiskohtaista on rikkaan urakoitsijan murhajutun selvittely aina lähtökohdista tuomioistuimen päätökseen, missä väärä tuomio on vain hiuskarvan varassa. Asianajajatekijää ovat ilmeisesti eniten kiinnostaneet ne seikat, mitkä yleensä ranskalaisessa tuomioistuinkäytännössä saattavat johtaa ongelmalliseksi osoittautuvan rikoksen virheelliseen ratkaisuun, eikä hän ole malttanut olla tuomatta mukaan joitakin ulkopuolisiakin oikeus tapauksia. Hieman asiakirjan kuivakasta rapinaa ja turhan selonteon tarkkuutta kesähelteisen naislukijan näkökulmasta, mutta oikeusjuttuna osaava toki.