Petetty saattue

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11 / 1970

Teosarvio

Callison, Brian: Petetty saattue.

MacLeanin nimeä käytetään myyntikeinona: tämä(kin) on paras sotakirja, minkä hän on koskaan lukenut. Kirjailijat tunnetusti lukevat harkitun vähän, siitä ehkä ihastus. Suotta toki ei kuuluisa kirjailija ole ääntänsä nostanut: tekijä suomentajan hyvällä avustuksella pitää yllä herpautumatonta jännitystä. Lukija tosin kiinnittää huomiota kriittisimmillä hetkillään
heikkouksiin juonen rakenteessa, mutta meri ja laivasto ovat tekijälle tuttua ympäristöä. Vihollinen johtaa harhaan ja tuhoon tärkeän saattueen keinoilla, jotka ovat mahdollisia. Verinen loppuselvittely on sotaa raaimmillaan. Viimeinen eloonjäänyt, petetyn saattueen tärkeimmän aluksen yliperämies, laatii lokikirjansa jälkikäteen, siksi lukija hyväksyy pikkutarkan muodon. Jotakin kohtalonomaista on tuhoaan kohti kulkevan saattueen vaiheissa. Kirjalta ei tule puuttumaan lukijoita.