Ylermin sisar

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7/1955

Teosarvio

Solja, kirjan nuori sankaritar, on sananmukaisesti "Ylermin sisar". Hän on elänyt etevän vanhemman veljensä varjossa. Kun tämä kuolee juuri ylioppilaaksi valmistuttuaan, Solja yrittää kaikin keinoin täyttää veljensä jättämän tyhjän tilan, kunnes huomaa, että hänen on elettävä ennen kaikkea omaa elämäänsä. Hän löytää kutsumuksensa kultasepän ammatista. - Ongelma, jota kirjailija pohtii, on mielenkiintoinen, eikä kirjailijalta näytä puuttuvan asiantuntemusta kultasepänkään ammattia kuvatessaan. Juonen kehittelyä vaivaa kuitenkin jonkinlainen latteus ja henkilöt jäävät hieman kaavamaisiksi.